Anonyymi arkkitehtuuri

Slums that do not have sewers, take your shit to the nearest art museum. Even better if you let your children do the dirty work.

| Henna Timanttimetsä

It is a powerful feeling to hold a stone in your hand.

Suosi suomalaista!

| Henna Timanttimetsä

Voisiko sanoa että isänmaallinen ihminen rakastaa Suomea eli hän pitää Suomesta, haluaa kehittää Suomea, ylläpitää suomalaista kulttuuria ja kieltä. Voiko isänmaallisuutta mitata ja vertailla millainen isänmaallisuus on parempaa ja arvokkaampaa, vertailla kenen kannalta ja kenen hyväksi? Voi ajatella että ihminen joka on töissä valtiolla tekee isänmaallista työtä, tavallaan palvelee palkkaa vastaan valtiota ja sen ihmisiä. Näin oletan Suomessa vielä olevan, että ihmisiin jotka toimivat viroissa voi luottaa, ja että he tekevät parhaansa, etenkin tietävät mikä on maan ihmisille parhaaksi ja toimivat sen mukaan, eivät omien mieltymystensä ja etujen mukaan.

Monenlaiset epäonnistuneilta näyttävät liiketoimet joita valtio on harjoittanut ja keittoja joita isänmaallisina pidetyt suomalaiset yritykset keittävät edelleen luovat harmaan varjon muuten kovin vauhkon, uskollisen ja uskonnollisen isänmaallisuuden päälle. Jääkiekkoasu päällä ei kerro ihmisen todellisesta isänmaallisuudesta paljoakaan, eikä isänmaallisuutta poseeraamalla synny, ei sellaista uskoa kansaan ja kansalaisuuteen joka ylläpitäisi vahvaa identiteettiä ja luottamuksen tunnetta että selviämme yhdessä ja että meissä on voimaa, edelleen. Välillä on sellainen tunne että laiva on uppoamassa, uhkakuvia maalaillaan kovin tiuhaan ja niin mustina, että muualta tulevat pelottavat asiat vievät kaiken huomion. Ehkä niin on tarkoituskin, tarkoitus ei ole kasvaa suomalaisina vaan pysyä iänikuisesti samanlaisina epäluuloisina örrinkäisinä, englantia puhumattomina juntteina, jurpottajina ja helposti kauhistuvina pienessä lämpimässä piirissä supisijoina jotka eivät uskalla sanoa poikkipuolista sanaa. Sellaista suomalaisuutta minä en kannata enkä halua. Haluan edelleen pitää Suomesta ja nimenomaan sellaisena joka on utelias uudelle, omintakeinen, luontokeskeinen, avoin ja kekseliäs.

Minulle isänmaallisuutta on luonnonsuojelu, lapsuuteen ja nuoriin panostaminen, sitä että pidetään huolta. Huolenpito ei vain lähimmäisistä vaan myös ympäristöstä joka on iso osa suomalaisuutta. Osa suomalaisuutta on se kuinka rakennetaan ja tällä hetkellä se on huolestuttavan yksitotista ja yllätyksetöntä. Suomalaisuutta voi pohtia kun katsoo marketteja ja virastorakennuksia, jotka ovat saapuneet ja syöpyneet kaupunkimaisemaan lähtemättömästi kuin mitään ei olisi enää tehtävissä. Apatia osin johtuu siitä tunteesta, että koetaan kuin mitään ei voi tehdä markkinavoimien edessä, asiat vain  tapahtuvat. Rakennuksia vain rakennetaan sellaisiksi kuin joku viisaampi ja tietävämpi on päättänyt. Ilman meteliä asiasta näin varmasti tapahtuu, ilman että joku ääneen ihmettelee ja kyseenalaistaa miksi tehdään kuten tehdään. Ilmeisesti suurin osa suomalaisista on tyytyväisiä siihen mitä näkevät, koska en ole huomannut suurta kansalaisliikehdintää markettien ylivoimaa vastaan tai vastustusta rakennusurakoitsijoiden tapaa vastaan rakentaa samantyylisiä ylihinnoiteltuja blokkeja joka paikkaan ja edullisia vuokra-asuntoja kovin harvakseltaan, jos ollenkaan. Elementtityyli ilmeisesti viehättää suomalaisia, kuten halvat tuontitavarat, valkoinen ja musta ja halvempi työvoima. Tähän asti kovasti on ollut sellainen ajatus että kaikki parempi tulee ulkomailta ja meidän tulee apinoida sitä mitä muualla tehdään koska se on itsestäänselvästi parempaa, isoa, hienoa, upeata ja grandea, etenkin kallista. Kuten esimerkiksi ydinvoimala jonka uraani suinkaan ei tule Suomesta, tai museo jonka vallan upea brändi houkuttelee risteilymatkustajia konsultin mukaan varsin mukavasti, eli ei meillä ole mitään hätää, kun on näin fantastista isänmaallisuutta täällä Suomessa ja olemme niin kovin hyväuskoisia ja luottavaisia siihen, että ulkomailta tulee se parempi vaihtoehto. En tiedä, kuinka paljon ulkomaisia työläisiä rakennusmailla käytetään, mutta veikkaan että hyvin paljon. Se siitä isänmaallisuudesta. Suosi suomalaista on tainnut unohtua, kuten kestävä kehitys ja että läheltä voi löytyä ratkaisu isoihinkin ongelmiin kun tosissaan halutaan ratkaisu löytää. Lähiruoka ja Suomessa valmistetut tavarat joutuvat edelleen puolustamaan paikkaansa ja taistelemaan halvempien kanssa. Molemmat olisivat ekologisesti että talouden kannalta erinomaisia vaihtoehtoja. Tällä hetkellä tahtotilaa ratkaista ongelmat Suomea suosien ja tulevaisuus huomioon ottaen ympäristöystävällisesti ei ole löytynyt. Tyypillistä suomalaista itsensä vähättelyä ja liikemiesmäistä vähäjärkisyyttä jossa ainoa jolla on merkitystä on miltä asiat näyttävät ja mitä sillä tienaa löytyy yllin kyllin.

Isänmaallisuus on ihmisten hyvinvoinnin puolella, ei vain osan ihmisistä vaan kaikkien. Se ei vähättele omaa maataan eikä kanssakansalaisiaan. Syttyykö valo vai ei, sopii toivoa. Töitä ymmärryksen eteen on tehtävä, koska ihmiset jotka päättävät asioista eivät ilmeisesti ymmärrä oman maansa parasta kuten eivät kuluttajatkaan. Kannattaa kuluttaa vähemmän ja ostaa laadukkaampaa. Esimerkiksi ydinvoimaan satsaaminen tahi mihin tahansa katastrofin ainekset omaavaan energiamalliin panostaminen on umpikuja ja kallis sellainen. Pelkkä ajatus siitä kuinka hirveä rahakasa on tuhottu yhteen ydinvoimalaan saa voimaan pahoin. Millaisesta suomalaisuudesta ja identiteetistä energia- ja rakennuspolitiikkamme kertoo on karua kalkkia. Teemme voitonmaksimoinnin kustannuksella suuria päätöksiä jotka maksavat veronmaksajat ja luonto. Suomalaisuutta on se ettemme pysty muuttamaan teko- ja ajattelutapojamme niin nopeasti kuin olisi tarpeen. Epäilemme, vastustamme ja jahkaamme. Välillä vastustamme vastustamisen vuoksi. Emme pysty muuttamaan elintapojamme, koska pidämme niitä ainoina oikeina ja jääräpäisesti pitäydymme niissä, koska meidän ei voi todistaa olevan väärässä ja se joka yrittää on hullu tai muuten vain pelkkä uhka joka on eristettävä. Se mikä meitä uhkaa on tuo joku joka yrittää kertoa että on parempia tapoja elää ja ne säästävät luonnonvaroja, energiaa, tuovat työtä ja hyvinvointia. Kovin on ilmeinen uhka. Itsensä muuttaminen voi olla isänmaallinen teko ja muuttumattomuus isänmaan pahin uhka. Suurin uhka näyttäisi olevan suomalaisille ja suomalaisuudelle suomalaiset itse. Kannattaa valita viisaasti kun valintoja tekee, teemme päivittäin useita kymmeniä pieniä valintoja jotka vaikuttavat elämäämme.

LUX express

| Henna Timanttimetsä

 

bag and balls of clay

Doing my ting in the suburb, LUX express

| Henna Timanttimetsä

 

balls of clay in a bag, see what happens..

Hankaluus ja sen välttäminen

| Henna Timanttimetsä

Kaikenlaisia hankaluuksia ihmisen tielle sattuu kun asioita tekee ja kokeilee. Yritämme välttää sellaisia hankaluuksia jotka kovasti vaikeuttavat elämäämme. Olen pohtinut millaisia hankaluuksia arkielämässä olevat asiat ovat joita haluamme olla tekemättä, kohtaamatta ja opettelematta, koska ne joko tekevät olemisesta sietämätöntä ja vaikeaa ponnistelua tai muuten vain epämukavaa ainakin hetkeksi. Mukavuudenhalu on syöpä johon ei kannata langeta kovin pitkäksi aikaa. Laiskaksi pelkuriksi voisi kutsua ihmistä joka välttää puuttumasta, ottamasta osaa, haluamasta muutosta koska muutoksen vaatiminen voi aiheuttaa epämukavan altavastaaja tilanteen, riskin joutua suurennuslasin alle, voi joutua tulituksen keskelle kehdatessaan vaatia jotakin tehtävän toisin ja paremmin. Aina on parannettavaa.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon sellaista joka kaipaisi päivitystä ja ajattelua jonka voisi updeitata tälle vuosituhannelle. Monessa kohdassa menemme siitä mikä tuottaa lyhyellä aikavälillä tulosta koska emme jostakin syystä uskalla tai usko pitkän aikavälin tuloksiin. Haluamme tuloksia heti, käytännöllisiä ja helppoja ratkaisuja nyt. Se on ajatuksellista laiskuutta ja välinpitämättömyyttä. Se näkyy esimerkiksi rakentamisessa jossa samankaltaisuus, samankaltaisuuden ajattelussa sopiviksi katsotut materiaalit ja laatikkomalliratkaisut menevät läpi. Tuttuus ja yhteensopivuus, aivan kuten pinottavat muoviastiat jotka käteen sopivat eivätkä mene rikki on samankaltainen toistuva tapa ajatella suomalainen toiminta laajemmin. Miksi haluamme helppoja ’särkymättömiä’ ikuisia mutta toisaalta hyvin lyhytnäköisiä ratkaisuja, särötöntä ja toisiinsa sisäkkäin solahtavaa, jotakin josta ei oikeastaan saa kiinni, mutta joka kummallisesti on alkanut luoda suomalaisen kaupunkimaiseman yleisilmeen, lähes totaalisen yhteneväisyyden joka on pelkästään käytännöllinen, kulutusystävällinen ja usein kovin halpa juuri tuon samankaltaisuutensa takia ja juuri siksi kovin kallis. On vaikea ymmärtää mistä on lopulta kysymys ja kuinka hiljainen kuluttava elämäänsä tyytyväinen suomalainen on, kenties koska hän on tyytyväinen siihen mitä ympärillään näkee tai voimaton tietäessään ettei ympäristön suunnittelulle ja sille mitä massa haluaa voi mitään.

Sanotaan että veganismi on absurdia ja hankala toteuttaa, eläinten hyvä hoito ja kunnioittaminen on ilmeisen liikaa vaadittu ja hankala toteuttaa, kallista ja aikaa vievää. Yleensä asiat jotka tehdään perusteellisesti ajatuksella vievät aikaa ja ovat hankalia tottumattomalle. Luonnonsuojelu on ilmeisesti myös usean tahon mielestä liikaa vaadittu koska riiston puolesta puhujia riittää, puolustus vanhanaikaisuudelle ja minkään muuttumattomuudelle on varsin voimakas ja vastaansanominen on kuin puhuisi seinälle. Kuinka moni esimerkiksi kierrättää bio-, metalli-, muovi-, kartonki-, ongelma-, vaate-, lasi- ja paperijätteensä ja ottaa huomioon ostaessaan tuotteita kuinka ne on pakattu, missä ja mistä materiaaleista ostettavat asiat on tehty? Hankaluus alkaa. Siinä nimittäin on todellinen hankaluus koko ihmiskunnalle. Mikään ei uppoa sellaiseen ajatteluun joka näkee vaivaa, hankaluutta ja absurdiutta muutoksessa mutta ei omassa käytöksessään, hankaluutta ja uhkaa toisinajattelussa ja toisintekemisessä. Vaivannäkö on se joka saa aikaan muutoksen eli uuden oppimista ja uudenlaista ihmisyyttä. On nähtävä vaivaa saadakseen itselleen elantoa mahdollisimman eettisesti ja kestävästi. On ilmeisen suoraviivaista ja helppoa nähdä luonto ihmisen tarpeiden täyttäjänä ja ainoastaan sellaisena, kuten on kovin pinnallista nähdä toinen ihminen tarpeellisena ainoastaan kun häneltä saa jotakin.

On helppoa tuudittautua ajattelemaan ettei omaa ajatteluaan tarvitse muuttaa, että joku joka ajattelee toisin, joka kyseenalaistaa totutun ajattelumallin on naurettava, väärässä ja ikävä ihminen sanoessaan jotakin joka ei sovi ihmisen maailmaan joka uskoo omansa olevan juuri oikea. Absoluuttinen totuus ja oikeellisuus tuntuvat olevan tietynlaisten ihmisten perusoikeus, hyve ja arvo. Tietämisen oikeus on kaikilla, mutta tieto ja elämäntapa jota ei sovi kyseenalaistaa on tietämättömyyden ja ahdasmielisyyden fanatismia. Feministit, kasvissyöjät ja luonnonsuojelijat ovat edelleen pohjasakkaa joita ei voi ottaa tosissaan, koska he ottavat sellaiset asiat huomioon joita ylimaskuliininen teollistunut helppouskulttuuri halveksii, asioita joita ei tule muuttaa koska silloin maskuliininen tapakulttuuri saattaa joutua kohtaamaan itsensä, saattaa joutua luopumaan uskomuksistaan ja monella tavalla haitallisista tavoistaan. Haitta ja ongelma joka aiheutetaan koko maailmalle on sellainen johon on voitava puuttua. Sellainen ihminen joka uskaltaa rikkoa yhteiskuntakaavan, lihansyönti-autoilukaavan, kulutuskaavan jota uskollisesti moni noudattaa ajattelematta sen pitemmälle, on vaarallinen koska koko yhteiskuntamme on tuolloin mullistuksen uhan alla. Riistoteollisuudessa liikkuvat suuret rahat, joten aktivistit joutuvat todella uhatuiksi ja hengenvaaraan. Suurin ponnistus modernille helppouskulttuurin ihmiselle on joutua kohtaamaan oma kykenemättömyytensä, aloitekyvyttömyytensä, alistuneisuutensa, ihransa ja sokerinnälkänsä, oma pelkonsa ja voimattomuutensa. Mikä on todella absurdia on juuri se kuinka hukassa nyky-yhteiskunta on, kuinka kyvyttömiä olemme ratkaisemaan monia ongelmia jotka olemme itse aiheuttaneet ja kuinka helposti tyydymme siihen mitä meille annetaan.

Se että muovijätteenkierrätyspisteet ovat yleensä suurten ostoskeskusten laitamilla on melko laimea aloitus niinkin massiivisen materiaalimeren takaisin keräämiseksi. Muovijätteen kierrätys näkyy heti sekajätteen määrän vähenemisenä. Muovinkeräysastiat tulisi olla jokaisen talon pihassa ja kierrätys pakollista.

| Henna Timanttimetsä

Sky is dirty

| Henna Timanttimetsä

picnic 2001, Juhani palmun varjossa

Arvot ja moraali

| Henna Timanttimetsä

Minkälaiset arvot ja moraali ohjaavat meitä nyt? Meillä on aina oltava jonkunlainen arvopohja tekemiselle. On oltava arvokasta tekemistä joka synnyttää elämiselle ja tekijälleen arvoa. Aihe arvoista ja moraalista on kovasti tapetilla talouskurimuksessa ja pohdiskellessamme laman syitä. Onko syyllisiä monta vai muutama? Kuinka syylinen tai syytön yksittäinen kuluttaja on valintoihinsa jotka kumuloituessaan aiheuttavat suuria vaikutuksia? Ketä syyttää ja miten näin mittava taloudellinen, humanitaarinen ja ympäristöllinen katastrofi on mahdollinen? Voidaan jo varmaan puhua inhimillisestä virheiden sumasta, jossa kukaan ei usko jäävänsä kiinni tai syytetyksi mistään, mittakaava on valtava. Katastrofit linkittyvät toisiinsa ja ovat vaikeasti ratkaistavissa. Pohdinnan arvoinen kysymys on miksi tämän hetkisiin ongelmiin joita maailmamme kohtaa ei ole löytynyt ratkaisua. Mikä on ongelman ydin? Onko se yhtenäinen selkäranka joka meillä kaikilla pitäisi olla ja kenties on nyt jotakin muuta eli koemmeko moraalikatoa ja arvojen rappeutumista rikkauksien keskellä tahtoessamme yhä vain lisää maallista hyvää kuten moraalin rappiossa ajatellaan käyvän eli onko jatkuvan kasvun ja rikastumisen joskus loputtava vai voimmeko vain haluta lisää ja pysyvää korkeaa elintasoa? Olemmeko valmiita luopumaan ja hyväksymään ettei kaikkea voi saada ja vähän voi olla jopa parempi? Onko ajatus yhtenäisyydestä haihattelua ja haavekuva moraalisesti vahvasta ihmiskunnasta, yhteiskunnasta joka osaa ja haluaa puhaltaa samaan hiileen yhteisen hyvän saavuttamiseksi? Puhumme ahneudesta melko useasti talouden romahdusten yhtenä syynä, itsekkyydestä, itserakkaudesta ja oman edun tavoittelusta nykykulttuurissa menestymisen työkaluina, persoonien osina, jotka ovat taloudellisen menestyksen oleellisia aineksia. Mietin mitä kautta tarkastelisin arvojen ja moraalin ongelmaa. Oma itse on tietysti ensimmäinen piste josta lähteä purkamaan koko yhteiskuntaa koossa pitävää järjestelmää. Pidämmekö arvojamme ja moraaliamme muita korkeampina, sellaisina joita voi odottaa muilta? Kuinka pitkälle uskomme ja tiedämme arvojemme ja moraalimme olevan oikeat, sellaiset joita voimme vaatia myös muiden noudattavan? Kysymys oikeasta ja väärästä, sopimuksista ja hyvistä tavoista, kasvatuksesta, oppimisesta, johtamisesta ja seuraamisesta. On myös osattava seurata oman järkensä ääntä, kun yhteiskunnassa on moraalikato, päätöksenteko on läpinäkymätöntä ja omat vaikutusmahdollisuudet heikot. Kun kokee, että itsellä on korkeampi moraali ja vastuuntunto kuin niillä jotka asioista päättävät miten toimia, että asioiden hoito tapahtuisi jatkossa vastuullisesti ja moraalisääntöjen mukaisesti?

Suomalainen keskustelukulttuuri on yhtä avoin kuin suomalainen yhteisö eli ei kovinkaan.

| Henna Timanttimetsä

Suomalainen yhteisö voi pälättää ja tekee niin mielellään usein olematta avoin eli hyväksyvä ja vastaanottava. Tämä on ristiriitainen väite, koska olemme keskustelemalla päässeet jo jonnekin ja yhteiskuntamme on kehittynyt puhumalla, antamalla puheenvuoron, ottamalla osaa jne. Puheen määrä ei sinällään kerro avoimmuudesta paljoakaan, jotakin toki eli mistä puhutaan, kenelle ja mihin puheella päästään, päädytään, millaista yhteiskuntaa ja yhteisöllisyyttä eli toimintaa puhe saa aikaiseksi, mitä puhumalla tai puhumattomuudella halutaan. Kuinka mitata puheen laatu, paikallaan junnaaminen, eteenpäin pääsemättömyys tai edistys eli millaisella puheella on merkitystä yksilölle ja yhteisölle ei ole täysin merkityksetön ajatuskulku, koska kaikella on sinänsä ja aina pieni tai suuri merkityksensä. Saattaa kuitenkin olla pääasia että sanoo ajatuksensa saadakseen vastakaikua ja voidakseen kehittää ajatteluaan ja itseään. Avoimmuuden merkitys ihmiselle siinä kiteytettynä.

Mitä tarkoitan avoimmuudella ja millaista avoimmuutta peräänkuulutan on yksi avattava asia. Avoimmuus on tietynlainen itsestäänselvyys jonka ymmärrämme tietyllä tavalla. Avoimmuus jota joko on tai ei ole järkevyyden rajoissa mittaansa asti sopivasti tai sopimattomasti, käyttötarkoitukseensa ja tarkoituksenmukaisuuteensa asti. Voimme keskustella tuosta tarkoituksenmukaisuudesta, avoimmuuden miellyttävyydestä ja sopivuudesta mihin raja piirretään. Suomalaisia edelleen sanotaan jäyhiksi eli pidämme sisällämme paljon antamatta ulos ilmeisesti ei tarpeeksi, koska jäyhyys on hiukan negatiivinen sana. Siitä joka ei anna itsestään, ei ole avoin voimme arvailla mitä hän ajattelee ja millainen hän on keskenämme ja päättää mihin kohtaan sellainen ihminen keskuudessamme sijoittuu, vai päättääkö ihminen itse mihin hän yhteisössä sijoittuu? Kovaäänisimmät pitävät itseään arvossa ja avoimina, helposti päättävinä eliminä, tärkeinä ihmisinä (mikä on tärkeää määriytyy mitä yhteisö johon kasvanut painottaa tärkeänä?). Avatulla ja suljetulla on tietty tarkoituksensa jotka ajavat asiansa, emme voi olla läsnä aukinaisina jatkuvasti eikä ole tarpeen, palamme loppuun eli tarvitsemme yksityisyyttä, salaisuuksina pidettyjä asioita, omia asioita joita kukaan muu ei tiedä. Joskus avonaisena oleminen on tuskallista, mahdotonta, mutta pyrkimys on olla avoin positiivisella tavalla eli mukana sosiaalisuudessa, kanssakäymisessä, joten meitä ollaksemme yhteiskuntakelpoisia ihmisiä halutaan auttaa olemaan avoimia eli positiivisia hiukan syyllistämällä ja tönimällä, antamalla kuva mihin suuntaan kannattaisi kehittyä. Positiivisuus on näin määriteltynä puheellista soljuvuutta joka ottaa osaa johonkin toiseen puheeseen ja kokee tuon puheen ja tavan hyvänä. Onko hiljaisuus sitten selvästi suljettu negatiivinen tila tai se ettei käytä sosiaalista mediaa selvästi ulkopuolelle jättäytymistä? Onko miehillä ja naisilla eri tavat ottaa osaa keskusteluun, entä nuorilla ja vanhoilla? Kuka on hiljaa ja ketkä vaiennetaan, kenen puhuva pää saa palstatilaa ja hänen sanomallansa on painoarvoa?

Mihin raja vedetään ja millaiseen kulttuuriin meitä painostetaan? Avoimmuus ajatusmallina ja ihmisen perustoimintaelementtinä on positiivinen, jatkuvuutta ja yhteisöllisyyttä ylläpitävä voima parhaimmillaan: käydään läpi asiat jotka koskettavat (entä se mikä ei kosketa tai kuulu sinulle?). Mitä avoimmuus tässä ajassa tarkoittaa on pohdinnan arvoinen asia. Onko se tissi- ja takapuolikuvien, lomakuvien avoimmuutta, henkilökohtaisten asioiden riepottelua, mukavaa läpänheittoa FB:ssä, oman persoonan ja elämän esiin tuomista, oman elämän kuvia ja kertomuksia mitä tein päivällä- avoimmuutta, itsensä brändäämistä (siinähän ei ole paljoakaan avoimmuutta tai alttiutta. Brändääminen on tiukan rajautunutta tietoista omakuvan luomista tiettyä tarkoitusta varten. Mitä tarkoitusta avoimmuus tässä kehyksessä palvelee riippuu mitä halutaan. Mikä on tarkoituksemme, kuinka tarkoitus, tarkoituksemme syntyy ja kuinka pitkälle tarkoitus ja päämäärä ajatellaan, ajatus ja idea kehitetään tiettynä tarkoituksena eli manipuloidaan tarkoituksen toteutumiseksi? Pohdinta sosiaalisuuden tarkoituksesta, avoimuudesta siinä, avoimmuuden laadusta ja puhuttaessa sosiaalisesta mediasta joka voi olla hyvinkin sulkeutunut on hankala).

FB:n avoimuus jäi minulta kokematta siinä mielessä kuin itse koen avoimmuuden vastaanottavaisuutena, luottavaisuutena, älyllisenä uteliaisuutena ja valmiutena kohdata uutta ja erilaista (tutustumisvalmiusavoimmuus). Netissä ollaan avoimia eri tavalla kuin netin ulkopuolella, koska jakaminen on helppoa ja ainoa kriitikko siinä kohtaa on jakaja itse. Koen ettemme massana, tiedon jakajina ja käyttäjinä ole kovin vastaanottavaisia ja kiinnostuneita uudesta, mutta auliin jakavaisia ja huomionhakuisia. Liittyykö avoimmuus tietoon, tietämiseen vai onko se olemassaolemisen, kohtaamisen, vastaanottamisen ja kanssaolemisen tapa? Näin ajattelen että on tuota kaikkea. Avoimmuus identiteettikysymyksenä on persoona- että valintakysymys ja pitkälti yhteiskunnan säätelemä. Olemme löytäneet netin maailmasta kiinnostavan melko rajattoman väylän jonka kautta toivomme löytävämme kiinnostuneen kuuntelijan, tuotteemme käyttäjän, mutta olemmeko kiinnostuneita myös tuosta kuuntelijasta ja käyttäjästä eli kuinka pitkälle ja paljon voimme olla ja meidän tulee olla kiinnostuneita vastapuolen asioista, voimme olla vastaanottavaisia ja avoimia rakentavasti? (Mitä haluamme rakentaa olemalla avoimia tai sulkeutuneita?) Onko sosiaalinen media hyvä kokonaiskuva sosiaalisuudesta, ihmisyydestä, rakentavuudesta ja antaako se hyvän kuvan sosiaalisuuden kehityksestä? Suosimme tuttujamme samalla tavalla, todellisuus ja kuva kohtaavat tiettyyn pisteeseen asti. Netissä tuttuus ja tunteminen saavat uudet ulottuvuudet. On eri tavalla tärkeä turvallisuuspointti tuntea läheisesti joku netissä kuin konkretiassa kohdatessa kasvokkain jolloin voimme saada helpommin kosketuksen.

Avoimmuus, jakaminen ja luottavaisuus samanlaisten kesken on melko helppoa. Tämä on ajatukseni jonka tahdon tämän hetkiseen Suomeen laittaa kytemään: kuinka helppoa itsellemme haluamme ja miksi haluamme päästä helpolla, kuten siltä näyttää? Kuinka samanlaisten ihmisten Suomen haluamme ja onko se järkevä tavoite voi kysyä. Huomattu on suomalaisen kulttuurin ja ihmisten sisäänpäin lämpiävyys. Ryhmäytymisen voima tuntuu hyvältä ja tarkoituksenmukaiselta. Mistä yhtenäiskulttuurin tarve saa alkunsa ja voimansa voi kysyä ja miksi tuttuun turvautuminen ja tuudittautuminen käy kovin helposti vaikka mahdollisuuksia toisenlaiseen olemiseen on olemassa. Olen monenlaisissa ihmisryhmissä saanut huomata ja kokea ennakkoluuloja, epäluuloa ja ulkopuolelle jättämistä joka on ollut varsin hämmentävää ja surullista. Millaisesta sosiaalisuudesta niin järisyttävän sosiaalisessa maailmassa tässä tapauksessa voidaan puhua onkin kiinnostavaa eli kuinka sosiaalinen yhteiskuntamme on voidessaan eriyttää ja eristää ihmisiä, jakaa tarpeellisiin ja tarpeettomiin, menestyjiin ja häviäjiin? Voin vetää johtopäätöksen että olen outo, poikkeava ja epäilyttävä sellaisena. Minua voi sormella töykkäistä ja tönäistä, hiukan kokeilla että mitä se kestää. Tämä on henkilökohtainen puoli asiaan ja ymmärtääkseni ei mitenkään epätavallinen kokemus. Ihmisen raakuus on selvä, mutta miten erotamme itsemme tästä pelon ilmapiiristä joka ei ole avoin ja valoisa jokaiselle vaan harvoille ja valituille? Kuka tahtoo sanoa ääneen olevansa raaka ja syrjivä? Kuka edes tunnistaa sellaista itsessään? On helppo luoda virtuaalisesti illuusio ja myös toden maailmassa illuusiot pitävät lujasti pintansa. Tästä voi helposti alkaa syyttelykierre joka ei ole tähänkään mennessä johtanut yhteiskunnan ja ihmisten luovaan ja kannustavaan avautumiseen.

Erilaisuus on asia johon ensimmäisenä kiinnitetään huomiota, poikkeavuus joka huomataan silminnähden, jota kommentoidaan, ruoditaan, josta puhutaan sitä sen enempää arvostamatta missään vaiheessa, kuin huomauttamalla todetaan että erilaisuus on noteerattu, laitettu paikalleen ja sen ala-arvoisuus todettu valtavirtaan nähden, vallalla oleviin arvoihin nähden. Jääkö monelta huomaamatta mitä todella yhteiskunnassamme tapahtuu? Ulosjättämisen strategia ja eriyttämisen taktiikka on niin normaalia ettemme joko osaa tai kykene siihen puuttumaan vaikka haluaisimme. Se on henkistä ghettoutumista ja tahdonmukaista kuplautumista jossa epämiellyttävä ja epäilyttävä suljetaan pois kokemuspiiristä. Olemme uutuuden viehätyksessä ja uutuuden pelossa samanaikaisesti. Siitä voi olla huolissaan ja täytyy olla, koska niin ei synny tervettä kanssakäymistä, tervettä tasa-arvoista yhteiskuntaa. Mutta jotenkin asian tilan annetaan olla, koska käsittääkseni avautumista tapahtuu yhä vähemmän mitä enemmän näemme ympärillämme uhkakuvia ja meille luodaan pelkoja. Mitä meidän sitten tulisi pelätä? Sulkeutunut yhteiskunta ei ole suvaitsevainen, vaan paikka joka näkee jokaisessa tuntemattomassa vaaran ja antaa aihetta epäilykselle. Olemme jatkuvassa hälytyksen tilassa ja tieto jota meillä nyt niin runsaasti on, on käytössä puolustautumisen tarpeeseen, hengissä pysymiseksi mahdollisimman kauan mukavissa poteroissa joihin on lupa tulla ainoastaan valituilla joiden jutuista pidämme.