Ai:n määritelmä: Elitismi tarkoittaa joko ajatusta eliittien sosiaalisesta tai poliittisesta valta-asemasta, tai näkemystä, joka kannattaa eliittien muodostumista ja pyrkii suojelemaan nykyisten eliittien asemaa ja erioikeuksia. Se voi myös viitata kalliiseen tai hienostuneeseen makuun. 

On kiinnostavaa, mitä elitismi tekee taiteille ja ihmiselle. Se on joka tapauksessa tarpeellista, mitä sitten elitismillä tarkoitetaankaan. Taiteen tärkeys kansakunnalle lienee jo selviö. Taiteilija kamppailee systeemissä ja sen ulkopuolella. Jako ihmisten välille synnytetään ja on vallankäytön väline. Niin toimivat lapsetkin. Katso mitä minulla on, saa aikaan tunteita. Mitä eliitillä tarkoitetaan ja mitä eliitti todella on? Itsestäänselvästi rikkaat ovat eliittiä, taide on rikkaiden harrastus ja työväenluokkaisesta taustasta noustaan harvoin taiteilijoiksi. On ymmärrettävää, että taiteissa asia on ongelmallinen. Massiivinen politisoituminen on ollut erikoista seurattavaa. Enkä voi välttyä ajatukselta yleisön ja median kosiskelusta. Leimaamalla väärälle puolelle häviää rahaa ja vaikuttaja-aseman. Tietenkin taiteissa ollaan heikon puolella, vaikka näön vuoksi. Riippuuko kenestä puhutaan ja millaisesta heikkoudesta? 

Taide on elitismiä ja elää siitä, joten onko kyse pornosta vai oikeasta empatiasta luksustuotteiden kautta ja avulla, ken tietää? Taiteiden politiikan teko voi olla hyvin näkyvyyttä saavaa propagandaa, jota tuetaan valtion varoin. Ajatuksia herättävää todellakin.

Elitismin ajatus on jalostaminen, nousu toiselle tasolle ja erottuminen huonommasta materialla, tutkinnoilla ja näkyvyydellä. Toinen puoli on taiteen julkinen tuki ja pienoinen ristiriita elitismin ja verovarojen käytön välillä on olemassa. Miten sellainen voi kuvitella olevansa eliittiä, joka elää almuista? Puhutaan valtion eläteistä, mikä voi olla nautinnollista kuultavaa, koska se on totta ja totuus sattuu, siksi sitä vältellään. Asioihin ei ole tullut muutosta vuosikymmeniin. Kaikki ei myy tai ole myytävissä. Kuinka performanssiesitys tai käsitetaideteos myy Suomessa tai runous? Toimeentulo on tavallisten töiden varassa monesti. Se voi tuntua pudotukselta, vaikka on kuinka vasemmalla. Kaikki työ ei ole arvokasta, olipa kuinka tärkeää ja arvostus näytetään rahalla. Työn arvostus taiteissakin on vähäistä. Taiteilijuuden arvostus on elitismissä kiinni ja rahasta riippuvaista. Kommunismihan pyrkii rahasta poispäin, joten taidemaailmaa kokonaisuutena en itse pidä vasemmistolaisena vaan neoliberalistisena. Sääntelemättömyys (myytti vai ei?)

https://www.myartbroker.com/investing/articles/art-market-regulations

https://www.itstartswithadam.com/blog/art-the-last-unregulated-market

ahneus, markkinan rahanpesusyytökset, taiteilijan työn hyväksikäyttö ilman korvausta tai pienestä rahasta, riskit kantaa taiteilija, establishment ei ota minkäänlaisia riskejä ja sen huomaa, työn tekee taiteilija ja silti hän on täysin systeemin työllistämien virkailjoiden ja toimijoiden, monenlaisten huijareiden ja tärkeilijöiden armoilla. Puhumattakaan kuinka alalla saa menestystä, voi olla ettei se kestä päivänvaloa. Salailu ja puhumattomuus ongelmista tai mistä tahansa systeemin erikoisesta menettelystä ja mielivallasta ovat osa sääntelemätöntä kenttää, jossa käytetään valtaa erikoisesti ja annetaan ymmärtää, että niin on tapana.

Kusi nousee päähän taidesysteemissä, jossa pelataan kovaa peliä muiden työllä ja rahoilla. Kenelle kunnia kuuluu ja kuka nousee? Minun on vaikea uskoa hyvään tahtoon ja ihmettelenkin halua roikkua valtion rinnassa kiinni. Koska ollaan niin tärkeitä ja hyviä? Minusta moni seikka kertoo päinvastaista. Tosi lahjakas osaa tehdä rahaa, vai eikö raha mittaakaan kaikkea? Asia, mitä Guggenheimin tapauksessa myös syvästi inhosin. Miten nää jumalauta kehtaa?

Onko elitismi siis kuvitelmaa ja kuten some sanoo, yhteiskunnan elätit tekevät sontaa muiden rahoilla? Kuuluminen tähän valittuun ryhmään, johon on vaikea päästä, tekee eliitin ja elätin. Niin, ehkä Suomessa. Elokuvissa ja tv:ssä samat kasvot tekevät roolit. Osoittaa heikkoutta olla piirissä ja suljettu, näin sanotaan, jos rajat halutaan kiinni. 

Raha on tärkeä arvon mittari myös kommunisteille, taiteissa ja yhteiskunnassa kaikkialla. Kaikki kaatuu ilman rahaa ja tekeminen joko loppuu tai muuttuu. Itse veikkaan, että muutos on tarpeen. Lihavia on muutenkin kovin paljon.

Hyvältä tuoksuvien joukkoon kaikki pyrkivät statuksen johdosta ja kusi nousee päähän välittömästi. Taiteissa elitismiin luotetaan laadun takeena ja taide on elitismiä, jotakin tiettyyn tilaan hyväksyttyä. kipuilu tosin on synnyttänyt taidesuuntaukset. Vai valittavatko elitismistä ne, joita ei kelpuuteta? Vai ne, jotka katsovat taidepeliä ja se vaikuttaa luotaantyöntävältä? Tai ne, joita rahan syytäminen esimerkiksi huonoon elokuvatuotantoon, joka myy, vaikuttaa turhalta tuhlaukselta huonossa taloudellisessa tilanteessa? Taidetukien toivoisi menevän vähemmän palkintotyyppisesti.

Kaikki taidesuuntaukset ovat lähteneet haastamaan jotakin vallitsevaa, juuri koska jokin vallitseva on väsähtänyttä, rajoittunutta, porvarillista ja kuplautunutta. Poliittisuus nyt on taiteissa vahvaa ja ääni on yksimielinen. Taiteen vapaus antaa vapaat kädet periaatteessa. Taide ei. Se itse suitsii väärät mielipiteet. Itsesensuuri on tehokasta ja pelotteet toimivat. Melko puuduttavaa poliittisuutta, aivan kuten taiderituaalit, maneerit ja palopuheet, jotka eivät konkretisoidu käytäntöön, kuten feminismi ja vasemmistolaisuus.

Elitismi on merkki tärkeydestä ja hyväksytyksi tulemisesta. Statusta janotaan kipeästi ja ulkopuolelle jääminen on häviö. Jaa-a, en ole siitä aivan varma.