Ihmisillä on niin paljon sanottavaa, kuten kaaoksen merkitys ja pyrkimys tasapainoon. Mitä kaaos voi merkitä muuta kuin hallinnan puutetta? Joku sanoma ihmiselle? Ei hallintaa ja paljon puutteita. Epäjärjestyksen määrä systeemissä kuin kenkä pöydällä, liikaa kaikkea. Vie roskat. Olisipa yhtä helppo ratkaista epäjärjestyksen määrä systeemissä. Jos systeemissä on tulppa tai muu blokki, joka estää muita huomaamasta epäjärjestystä, se on kokonaisuuden kannalta huono. Ring me mommy.
Onko köyhyys vallankumouksen hyveitä? Olla vapaa ja valita ammattinsa, mitä vapaus tarkoittaa ihmiselle muuta? Varsin paljon asioita: sananvapaus, omistamisen oikeus, naisille ja miehille, ovat itsessään valtavia asioita 1789, puhumattakaan äänioikeudesta. Kuinka paljon meille itsestään selvistä asioista on väännetty ja verta vuodatettu. https://ageofrevolutions.com/2019/11/11/useful-nuns-and-revolutionary-possibility/
Kuinka rikkaudet jaetaan, entä sukupuolten tasa-arvo, mikä on tarpeeksi? Onko tasa-arvo mahdottomuus? Danton sanoo, ettei halua valtaa, vaan rauhallisen vallan uusjaon. Danton on Roberspierreä maltillisempi, tulee syrjäytetyksi ja tuomitaan kuolemaan kumppaneidensa kanssa, kun poliittiset puhdistukset alkavat. Vallankumouksen kaksi hyvää puhujaa, jotka puhuivat loppuun asti eli kuolemaansa. Asiat ovat joko tai, ja salaliittoja syntyy kuin kuninkaan hovissa.
Nainen kantaa alastonta pikkuvauvaa oikeussalissa Dantonin tuomion jälkeen, aivan kuin elokuvan alussa, alaston pesusoikossa seisova poika lausuu ulkomuistista ensimmäistä artiklaa, kaikki ihmiset syntyvät vapaiksi ja tasa-arvoisiksi, poliittisten puolueiden ei tule vahingoittaa maata ja sen etua, poika kangertelee ja saa läpsäyksiä käsille: ole kunnon vallankumouksellinen, sisko sanoo.
Vallankumouksen alkuhuuma ja ylevät aatteet tallautuvat, kaikki ovat oppimassa vallankumousta ja tasavallan syntyä, itsellisyyttä, oikeuksia ja vastuuta, velvollisuudet koskevat kaikkia. Elokuvassa Roberspierre ja Danton tapaavat illallisella puuteroidut peruukit päässä. Danton on iloinen ja haluaa maistella kaikkea. Roberspierre on hyvin pidättyväinen, lopulta Danton lastaa kaiken ruuan lattialle, jotta he voivat puhua suoraan pöydän ääressä. Roberspierre on sulkenut Dantonin lehden ja ryhtynyt järjestämään asioita vähemmän vapaiksi. Vallankumouskaan ei siedä kritiikkiä, vapaus on vaarallista, mutta kenelle? Mitä vapaus saa aikaan? Kuinka sitä toteutetaan? Danton läimäisee Roberspierreä päähän saaden peruukin epäjärjestykseen. Maximilian on hyvin vakava mies, joka näkee vihollisia ja korruptiota kaikkialla, luultavasti, koska niin on.
Vallankumouksessa kamppailevat yksilöiden ajatukset ja halut komiteoiden ja hallituksen kanssa. Kaikki puhuvat kansan tahdosta ja mitä maa haluaa. To hell with the commities, sanoo Danton, joka ei usko virallisten tahojen tarkoitusperien olevan hyvät.
Gerard Depardieu on loistava Danton, vaikuttava, karismaattinen, helposti lähestyttävä yhteishengen nostattaja, myös hedonisti eikä hänen tarvitse kilpailla vallasta, hänellä on jo valta, hän sanoo, katujen valta. Kumpikin omasta mielestään taistelee kansan puolesta. Danton sanoo, Roberspierre ei tiedä mitään kansasta. Hän kutsuu Roberspierren kulkemaan kaduille, hypoteettisesti. Kansa on kuitenkin melko abstrakti asia, ehkä jopa kuviteltu hyvä. Mitä kansa tekee vapaana? Puhe tulee myös pään irti leikkaamisesta, taistelu vapaudesta päättyy huonosti monelle. Se mahdollisuus leijuu ilmassa ja giljotiini on oma konstruktionsa, hallitseva rakennelma elokuvassakin, ihmistä suurempi, jota katsotaan peläten ylöspäin. Teatraalisuus on osa vallankumousta ja politiikkaa eikä kehenkään voi luottaa edelleenkään. Dantonin päämäärä on tappamisen loppuminen, mutta tappaminen yltyy, on niin paljon kaunaa, inhoa ja vihaisuutta. On vaikea kuvitella, kuinka hirveä ja uusi tilanne on ja toisaalta ei. Kunnon vallankumouksellinen on kiihkoinen ja kiivas. Intohimoinen oikeassa olija, jolle kansa on tärkein ja kansan hyvinvointi riippuu, kenellä on valta, tietenkin, mutta on myös ristiriitaisia elementtejä vallankumouksessa, jota ei lopulta voi olla ilman komiteoita.
Teloittaja on kansan palveluksessa, aivan kuten Danton ja Roberspierre. Kansa päättää, kuka teloitetaan vehkeilystä, juonimisesta, rikastumisesta, vaarallisuudesta ja salaliitosta. Kauan eläköön keskinkertaisuus! sanoo Danton, pusertuuko valta keskinkertaisuudelle, joka kuvittelee olevansa erinomainen ja kenties päätyy imitoimaan kuningasta eli diktaattoriksi? Milloin tappaminen loppuu? Kun kiihko ja viehätys ihmisten eliminoimiseen haihtuvat, mikä saa ja pitää vallan kauan aikaa. Vallankumouksessa on vain kosto ja pettureita, jokaisesta tulee tyranni. Giljotiini on elokuvan monumentaalinen valtaelementti alusta loppuun taivasta vasten terävänä. Niin elokuva alkaa ja päättyy, Danton ja giljotiini, jolla on myös vaikuttava suojaviitta sateelta. Vallankumouksen mekaanikot ja insinöörit vastaan kansa, on tilanne jokatapauksessa. Pelkurit eivät tee eivätkä sano mitään, mutta massa liikehtii. Dantonin kuten kaikkien mestattavien päiden katkaisu on esitys, jonka kaikki haluavat nähdä, myös irtileikatun pään. Möly ja tungos on hirveä. Minä kuolen, mutta niin kuolet sinäkin, sanoo joku, kuka lie. Jokainen on omalla puolellaan.
Kun Danton kuolee, eivätkä ihmiset tehneet mitään..silti Roberspierre ei ole tyytyväinen: kaikki mitä varten hän on elänyt, on murskattu, vallankumous on mennyt pieleen. Ehkä on vain parempi ampua kuula kalloon. Tasavalta on vain illuusio, hän sanoo. Lapsi saapuu lausumaan ulkoa opettelemaansa artikloiden litaniaa, kaikki ihmiset syntyvät vapaiksi ja tasa-arvoisiksi. Itsenäisyys tulee ihmisten kautta. Roberspierren hikinen olemus ja kuumeiset silmät katsovat kauhuissaan poikaa, aivan kuin hän näkisi itsensä.
Pelkästään elokuvan juliste on vaikuttavaa työtä. Kuinka yksi kuva uppoutuu Roberspierren ja vallankumouksen ongelmaan, Rousseaun käsi ja opit valistuksesta ja vapaista ihmisistä.
Elokuva kuten vallankumouskin on henkilöhahmojen summa. Onko vallankumous asia, joka vain tapahtuu ja tunteet ottavat vallan järjeltä? Millainen asia ja asioiden summa vallankumous on? Elokuva tuo lähelle yksilöiden päätökset, sekasorron ulkona ja sisällä, mitä tapahtuu. Tahdomne edelleen tirkistellä ja kauhistella. Vallankumous on jälkipolville aivan kuten elokuvakin, jännitysnäytelmä. Wajdan filmi on mestarillinen dokumentti ja tutkielma kumouksellisuudesta, halusta muuttaa maailmaa paremmaksi ja kuinka yksilöt näkevät vaikutusmahdollisuutensa, millainen henkilö on kumouksellinen, vakavastiotettava radikaali ja samalla poliitikko, johon ihmiset voivat luottaa ja kuinka luottamus saadaan aikaan. Melkoinen kamppailu itsensä ja ympäristönsä kanssa ja aina tragedia. Ihmiset todella laittoivat kaikkensa vallankumouksen palvelukseen. Uudenlainen valtio nousee järkyttävistä teoista.
YouTubesta elokuva löytyy usealle eri kielelle dubattuna.
Merimies on ihailtava. Kauneuden inkarnaatio. Munakkaat saapuvat. Mikä täydellinen kauneus. Taivaallista. Tarjoilija katsoo ruokailijoita. Mies sanoo: katso merimiestä. Mikä yksinkertaisuus. Kuin etsaus. Tämä näkymä todistaa, että merimies voi olla kauneuden syvin olemus. Merimies istuu veneessä ja katsoo epäuskoisena. Tarjoilija katsoo merimiestä ihmetellen etsausta. Toisaalta, tarjoilija myös kuulee naisen sanovan lapsilleen: he eivät ole kuin me.
Yksi työ paikallisille on kantaa kesävieraita kosteikon yli, mikä alleviivaa työväen kaikkea kannattelevaa olemusta ja tehtävää. Vallankumouksen raskaista mainingeista muistuttaa airolla porvaristoa teilaava poika ja hänen perheensä, joka syö uhrit omalla pihallaan padasta raakana, sama perhe, jonka työ on kuskata porvareita kantamalla sylissä tai veneellä, jotta nämä välttyisivät sotkemasta itseään mutaan. Porvaristo on tavallaan välttämätön paha, jota on palveltava ja se syö miestä ja naista.
Korva ja sormet kuin välipaloina veri suupielissä ja perheen äiti sanoo: nuoret maistuvat hyvälle, ettekö vielä haluaisi jalkaa maistaa. Elokuva sisältää siis kannibalismia, joka näytetään pilkottuina ruumiinosina ja lapset piirissä pihalla auringonpaisteessa syömässä lounaaksi kesäturisteja, mikä tavallaan on koomista tässä koomisessa maailmassa 1910, jossa luokkaerot ovat edelleen varsin massiiviset ja porvaristo yrittää olla sivistynyt, hyväsydäminen ja suvaitsevainen. Ääneen ja muiden kuullen ei saa puhua alentavasti kenestäkään, on pidettävä charmia yllä, mutta on houkuttelevaa sanoa, mitä ajattelee ja näyttää valta-asemansa, johon ei voi koskea.
Anteeksianto, unohtaminen, katkeruus omasta alhaisesta asemasta ja sen muuttumattomuudesta ei katoa työläisiltä, porvareita sensijaan katoaa ja poliisi ryhtyy tutkimaan. Kukaan ei ole huomannut mitään, kauniille hiekkarannalle on jäänyt päivänvarjo. Mysteeri tosiaan myös pullealle poliisiherralle, joka yrittää ratkaista tapausta. Mitä kauheaa voi tapahtua näin kauniissa paikassa?
Köyhien ja rikkaiden välinen kuilu on edelleen todellisuutta ja ruumiillisen työn tekijät pitävät yhteiskunnan pyörimässä, siinäkin mielessä tasa-arvo on utopiaa eikä ole tavoitettavissa, juuri nytkin. Ruumiillinen työ on tärkeämpää kuin paperien pyörittely ja pokkurointi hyväpalkkaisissa positioissa. Sen kai voi todeta maailmantilasta, missä on vielä varaa lomailla ja leveillä. Kun perustyö jää tekemättä, sen huomaa heti, johtajan poissaoloa ei. Ajatukset köyhistä ovat yhtälailla samankaltaisia edelleen, vaikkakin sellaisen ääneen sanominen saattaa aiheuttaa skandaalin, on köyhän vähättely ja halveksunta täysin normaali tapa osoittaa oma erinomaisuus, ansaittu asema ja poikkeavuus.
Slack Bayn mysteeri tuo esiin luokkien erilaiset kiinnostuksen kohteet, kun on aikaa istua ja ihailla maisemaa, rahaa antaa jonkun kantaa vetisistä paikoista, kiinnittää huomiota pukeutumiseen ja lomailla, on hyvin etuoikeutettu, saati pohtia ja tehdä taidetta. Luokkaerot ovat edelleen herkullinen aihe ja hienosteleva porvaristo on koominen, eksentrinen ja myös outo, hassahtaneella tavalla ja heillä on varaa hyväksyä hassahtaneet joukkoonsa, mikä on hyvin viehättävä piirre ja tekee porvarisperheestä rakastettavan. Heillä on paljon rakkautta ja yhdessäoloa.
Näyttelijät ovat saaneet luvan vetää överit ja pitää hauskaa. Duunariperhe on vaarallinen eikä sitä hirveästi peittele. Ilmeet kertovat ja kuka hymyilee, hänen on helppo hymyillä. Työntekijät ovat uhkaavia, kasvaneet vähässä rakkaudessa ja tulevat toimeen miten kuten, heidän kohtelunsa herättää välillä kuomakarvaa. Työntekijä on hyvin välineellinen ja poistettavissa. Siinä kai oikeutus ja ranskalaista huumoria. Jotakin tulee kuin itsekseen ja se on juuri luokkien eroissa ja vallankumouksessa, mikä kummittelee selkeästi.
Yritän edelleen saada kiinni ranskalaisesta huumorintajusta, mikä ei helposti käänny elokuviksi. Omasta erinomaisuuden tunteestahan syntyy komediaa, itselle nauraminen on tekee hahmoista tutunoloisia ja rakastettavia tai ainakin todenomaisia. Ranskalaiset komediat usein kaatuvat, yrittäessään naurattaa. Komedia on vaikea laji, tämä onnistuu tuomaan esiin kysymyksen, mille nauramme. Vakavuus, yllättävyys ja naurettavuus on hahmoissa, ei välttämättä siinä, mitä he tekevät, vaan millaisiksi he ovat muotoutuneet, mitä he saavat olla ja millaisia vapauksia heillä on. Millaiseksi yhteisö heitä on muokannut ja miten he toteuttavat yhteisön ja yksilön elossaolon ajatusta ja tunnetta, ajatusta, mitä elämä on, onko siinä hupia vai pelkästään työtä, palvelemista? Tosin kannibalismi tuo etovuuden ja kammottavuuden luokkien välisen taistelun todellisuuteen, on siinä jotain hyvin realististakin. Slack Bayn mysteeristä voi olla vaikea pitää, se jakaa ihmisiä. Työväki on hyvin brutaalia ja moukkamaista, porvaristo tottunut hyvään ja pahan poissaoloon, mikä on aina kiinnostava kulma, aivan kuten nytkin, olemme eläneet hyvää aikakautta, sitä 1910 vielä oli ja stereotypiat kumpuavat todellisuudesta. Mitä todellisuus tekee ja on, mitä todellisuudessa ihmiset ovat rooliensa takana on ihmisyyden peruskysymyksiä. Mitä esitykseltämme haluamme, tulla toimeen ja hyväksytyksi. Saattaa olla liikaa pyydetty ja roolileikit häipyvät ihmisen raakuuteen.
Kun uskoo, että jotakin syntyy. Hartaasti. Kivistäkin tulee viivoja, kun niitä junan ikkunasta katsoo.
Kokeile kävelyä. Vauhti ja päämäärä jäävät mietityttämään tai mihin aikaan. Johtaako ajattelu harmoniaan vai disharmoniaan? Epäjärjestykseen ja mahdollisuuksien punnintaan. Puhdistaa itsensä ajattelusta, kuin päästä ulos kehästä? Päämäärättömyys voi olla mahdotonta. Siinähän viehätys on.
Curvy Bell, face on the screen. It is playboy perfect. Why do you seek it, what is the perfect part? I have got this burning desire. There are strange qualifications for perfection.
Majakollektiivi Timanttimetsä 