Tuksu ja norsu

Outous on kokijan ongelma. Norsut ovat söpöjä pieninä. Pissaavat tosin paljon kerralla suoraan parketille ja kakkivat isoja kasoja lapioitavaa. Lannan ja mullan sekoituksessa voi kasvattaa vaikka tomaatteja. Mitähän norsut syövät ja kuinka paljon? Tuksu katsoo jääkaappiin. Täytyy käydä kaupassa.

Syö maissisadon ja parvekekukat, monennet parvekekukat ja kastelee tomaatit. Parveke jaksaa kantaa norsun ja Tuksun juomassa drinkkiä aurinkotuolissa. Vilkuttaa naapureille.

Vaaleanpunainen on Tuksun väri, blondin turpeus ja höhtyvän kevyt aamutakki. Tuksu ja norsu aamupalalla. Tuksu ja norsu pyörimässä tanssilattialla. Tämä on dadaa, uutta ja vanhaa yhdistävä karaokebaariesitys, jossa puhutaan Jumalasta, kaiken kauneudesta, kuinka sen voi tuoda lähiöbaariin, sytyttää liekkeihin jotakin banaalia ja suomalaista, seurata kuinka norsu kasvaa. Nämä itsekasvatetut tomaatit ovat tosi mehukkaita. Aurinko lämmittää parvekkeen kuumaksi pätsiksi.

Sananvapaus, Suomi ja feikkisome. Miten feikki Suomi on?

Suomessa on pitkä perinne hiljaa olemisesta. Meitä pidetään ujoina, mutta mielestäni se on varautuneisuutta, joka on selviytymiskeino. Hiljaa olemista ohjaa pelko. Voi myös puhua hiljentämisestä ja sensuurista, koska on olemassa uhka, joka tuhoaa ihmisen työn ja maineen, oletettavasti ja mitä luultavimmin. Uhkia on lukemattomia ja en ole varma, onko Suomi ollut varustautunut kaikkiin. Venäjäkin pääsi yllättämään sodallaan ja ettemme olleetkaan ystäviä. Puheen uhkaavuus otetaan hyvin vakavasti. Se on helpoin uhka käsitellä. Venäjä hallitsee vaikuttamisen höpöpuheilla. Puheen säätely on itsekullekin tarkastelua vaativa asia: puhuu joko liikaa tai liian vähän, vääristä asioista eikä sano asiasta, mistä pitäisi. Miten korruptoitavissa suomalainen on ja löytyykö selkärankaa?

Suomessa useimmiten olet hankala, jos puhut epäkohdista ja sanasi uskottavuutta epäillään, niin kauan, kunnes paljastuu todellisuus. Suomalaiset ovat kovin yllättyneitä maansa tilasta tai ehkä jotkut ei. Epäilijöillä ja totuuden etsijöillä on Suomen suhteen kiinnostavat ajat. Kuinka kauan asioiden peittelyä voi jatkaa? Kuinka korruptoituneita lopulta olemme ja miksi näin on voinut jatkua? Koska olemme korruptoituneita ja peloissamme. Millaisesta sananvapauden tilasta voi puhua, jos anonyymiys on hyvin suositeltava tapa puhua epäkohdista? Kuulostaa epäkohdalta.

ChatGPT antoi esimerkkejä anonyymiyden tärkeydestä. Arabikevättä aikaansaivat netin anonyymit ja naisten on joskus ollut järkevää tai jopa kiinnostavaa esiintyä miehinä, jotta saisivat työnsä esille. Arabikevään onnistuminen jäi haaveeksi, mutta miehenä on nainen voinut menestyä. Olemmeko edelleen tuossa pisteessä? Kostotoimet ja ääneen pääsyn estäminen ovat myös Suomen todellisuutta. Joku pöyristyy kun terffi pääsee ääneen Hesarissa. Kimppuusi hyökätään, jos olet erimieltä. Se nyt ei ole mitään uutta, stalkkaamisen ja häirinnän ulottuvuudet tosin ovat ja ehkä myös tunteiden suojelu on jotain uutta näin laajassa skaalassa. Syyt ja miten painavia ne ovat vaihtelevat, mikä tekee asiasta erikoisen. Koirankakka-aktivisti kokee oikeudekseen kaikenlaista. Keskelle kävelytietä jätetty kakkakin on protestin oloinen. Minä olen sitä mieltä, että koirankakat on kerättävä pois ja koirien irtipito kuntopoluilla on kielletty monesta hyvästä syystä.

Vaalimme demokratiaa ja ääneen puhumista, itsenäistä ajattelua, ehkä ei niinkään. Itsenäinen ajattelu on vaarallista ja siinä on outouden kaiku. Se on usein vastaansanomista ja kyseenalaistamista, omituisten, jopa järkevien mielipiteiden esittämistä, mitä seuraamuksia pelkäävä karttaa, siis järki ja erilaisuus on pelottavaa.

Taiteessa ns. ääriajattelu on ollut muutokseen johtava ja ensiarvoisen tärkeä asia, että joku uskaltaa ja kokee tärkeäksi mennä vastavirtaan kaikesta huolimatta, epävarmana tuloksista ja vastaanotosta. Ääriajatteluna voidaan pitää kaikenlaista, mikä tekee tämän hetken ääriajattelusta pullatuoksuista, koska fasisti voi olla tukiessaan Päivi Räsästä, vastustaessaan puberteettiblokkereita, hallitsematonta maahanmuuttoa ja tukiessaan Israelia. Entinen punkkari voi löytää itsensä äärestä konservatiivien kanssa, kun kokee tolkun olevan siellä.

Ei ole uutta, että Suomesta puuttuu uskallusta. Lauma-ajattelu on kivaa, kunnes ei olekaan. Ehkä epäonnistuminen laumana on opettavaisinta, kollektiivista oppimista. Munauksen laajuus on myös sen mukainen. Kun ryhmänä kuvittelee jotakin todeksi, eikä se ollutkaan niin.

Millaisia motiiveja ja käytäntöjä Suomessa tällä hetkellä on sensurointiin, ihmisten käytöksen ja puheen säätelyyn? Räsänen lainasi raamatuntekstiä ja joutui vuosia jatkuneeseen ajojahtiin. On paljon ihmisiä, joita pidetään haitallisina ja vaarallisina mielipiteineen. Kuinka vaara määritellään, muuten kuin, että se aiheuttaa vammautumista, loukkaantumista, pysyvää haittaa ja hengenlähtöä? Rokotekriitikot ja radikaalifeministit yhtälailla ovat naurettavaksi tekemisen ja hiljentämisen alaisina. Loukkaantuminen on nyt niin vakava rikos, että kaikki poikkipuolinen on rikollisen vaarallista ja aiheuttaa epävakautta, mikä on tunnetasolla vaarallista. Romahtaminen uhkaa monella tasolla, mutta tunteita ei saa horjuttaa. Tulee itku. Briteissähän näin jo on. Ajatusrikos on rikollisempaa kuin pedofilia. Kuinka haitta enää määritellään?

Nyt kyseessä on tappelu siitä, mikä on totta, kenen totuutta uskomme ja onko olemassa yksi ainoa totuus. Raamatun totuudellisuus on edelleen uskon varassa ja kirjan lainaaminen on sallittua uskonvapauden nojalla, joten en edelleenkään ymmärrä, miten on mahdollista syyttää raamatun lainaamisesta. Muslimien ajatukset homoista ovat huomattavasti raaempia. Jotkut uskonnot ovat sentään kehittyneet. Pakottaminen vaikuttaisi olevan keino saada yksi ainoa totuus voimaan. Niinhän muslimit myös tekevät. Erikoinen tilanne, mitä ja ketä suojellaan ja millaisin perustein. Alistetuin uskonto-kilpailun voittaa islam. Sananvapaus ei ole kuulunut yhtäläisesti kaikille, on moni sanonut ja siltä vahvasti näyttää. Sananvapautta säädeltäessä mielivaltaisesti kansalaisten ja viranomaisten kesken, en tiedä, kuinka paljon harkintaa käytetään, niinkuin nyt on mahdollista, vaikuttaisi harkinnan olevan asia, jota tehdään oman edun ja miltä asiat näyttävät kautta. Kun ajattelee ääneen, kuten on sallittua, on turvassa, puhuu vain valmiiksi annetun kaavan mukaan, ettei ole sitä ja tätä ja leimaudu. Vielä erikoisempaa on, että yksilöllisyys, oman itsen löytäminen ja itsellisenä oleminen ovat diversiteettipuheen keskiössä. Kuinka olla oma itse on, että voit poiketa valtavirrasta, mikä tekee sinusta oudon ja pelkästään siksi silmätikun. Oma itse nähdään mieluusti poikkeavana ilmaisuna, vaikka meiltä on kesken itsen tarkastelu ja onko sellaista lopulta olemassa.

Pienen Suomen kohdalla voi olettaa, että koko vaikuttaa, mitä voi sanoa ja tehdä, aivan kuten meidän on ollut haastavaa löytää itsemme, kun on pitänyt miellyttää muita. Olemme aina varpaillamme, menetykset ovat takaraivossa, mutta aivan kuin olisimme omaksuneet naapurimme tavat. Pelko pitää elossa. Maansisäinen suhmurointi on paljastuessaan kovakin yllätys, nimenomaan ehkä siksi, että joku on ollut todella rohkea ja kertonut, mitä on tapahtunut, kaikille. Yllätyksemme Suomen suhteen kertoo jotain kulissikulttuurista, jossa elämme kovin tyytyväisinä, sen hetken, kun kulissi kestää. Mitähän kulissi kestää? Millainen psykologinen kuva Suomesta on syntymässä? Ehkä Venäjän sodan ja Trumpin myötä tulee näkyväksi, millainen syyllistämisen ja mustamaalaamisen kulttuuri myös Suomea vie. Se on brutaali ja yksisilmäinen. Löydetään rumalta näyttävä asia, tämä sanoi näin ja laumana isketään median avulla, voiko näin sanoa, vaikka nyt säkkigate tulee mieleen (siellähän on ihminen sisällä ja se on hänen kulttuuriaan). Venäjän ja Putinin kanssa hyvää pataa kauan toimineen Suomen, ei luulisi kutsuvan ketään muuta putinistiksi kuin itseään tai jeesustella yhtään kenellekään hyvän ihmisen maskin takaa. Kehitysapuakin on perusteltu maakuvalla eli mitä meistä ajatellaan, jos emme lykkää rahaa pohjattomaan kaivoon. Melkoinen peiliin katsomisen paikka, mutta korruptio käy?

Sananvapautta tykkäämme siis puolustaa, mutta kun tulee hetki olla rohkea, se on harvinaisten ajattelevien ja välittävien yksilöiden tehtävä. Anonyymiydestä puhutaan osana sananvapauden toteutumista. Millaista rohkeutta on olla nimimerkin takana? Edward Snowdenin tapauksessa se on suojannut häntä, myönnetään. Paikoissa, joissa ei ole mahdollista käyttää omalla nimellään vapautta puhua kovaan ääneen asioista, olet persona non grata tai väärää sukupuolta, mikä naisille on ollut paikka naisille, anonyyminä on helpompi olla, jos paljastat, että maasi vakoilee kaikkia.

Hiljainen paikka, mikä edelleen on sukupuolelleni tuttu ja vetää hiljaiseksi. Talebanit ovat vieneet naisten äänen ja näkyvyyden äärimmäiseen, että voisi pitää heidän käsitystään naisista saastaisena, että naisia on kohdeltava elävinäkuolleina.

Tekeekö anonyymiys anonyymistä feikin nykyään, somen ollessa suurelta osalta feikkiyden ja teeskentelyn kenttä? Maskin takaa voi olla mitä tahansa ja esittää mielipiteitä laidasta laitaan. Anonyymiys tosin voi tehdä tekijästä neutraalin. Teoksen ja datavirran voi esittää ilman henkilöön liittyvää painolastia ja politiikkaa. Ehkä olen vain loputtoman kyllästynyt anonyymiyden väärinkäyttöön, koska pellemaailma on fakta ja bottivyöry tekee jonkunlaista vallankumousta.

Huora, kiharrin ja käsine.

Miten ikääntyminen vaikuttaa siihen, mitä voi tehdä ja miten asioita ryhtyy tekemään? Kuinka paljon on tukkaa ja onko alapää ajeltu?

Rohkeuden menettää päivässä monta kertaa. Tunneskaala, joka on olemassa, aaltoilee jyrkästi ylös alas.

Kihartamisen salaisuudet: Miten herkästi asiat lähtevät hajoamaan yhdestä virheestä. Käsine on sitä varten, ettei käsi pala.

Kesä vaan jatkuu.

vesiväri, 2025

Huikea kohtaaminen.

Esimerkiksi koira. Ihan missä vaan. Koiran kohtaa, ihmistä ei.

Arvoton lutka. Missä? Mitä nyt on paikkoja, netti, kauppa, katu, latu. Inho on ase ja tuomitsemista. Sellaiset kohtaamiset ovat vaikeita tapahtumia. Kohtaa katseen, ilmeen ja hahmon, hyökkäyksen. Katse yrittää tunkeutua ja lukea ajatukset. Vähättely on ase. Se, mitä näkee, on aseita, on silti kohdattava, oli ongelma itsessä tai toisessa. Hampaisiin asti aseita. Onko sinulla aseita, vitun lutka? Riittävätköhän sun ammukset, hampaat? Aseettomuus ei ole vaihtoehto, kun kaikki ovat uhkia.

ti-ke-to

Kuulostaa ääneen sanotŧuna japanilta keskellä viikkoa.

Päivät, kun et elä täyttä potentiaaliasi, vaan joudut tekemään asioita elääksesi. Täytyy voida valita, mitä tekee vai tekeekö mitään ja kuinka elää. Niin miten?

Muutama päivä viikossa ja tuntee, että potentiaali tulee vapauden mukana. Potentiaali, joka on löydettävä. Vapaus edessä ja irtiotto on lopussa. Ottaa irti. Päivillä on eroa, myös potentiaalilla. Mistä on mihin ja loppuuko se? On myös päivien muassa pohdittava, mikä on arvotonta ja tekee tekijästään arvottoman. Kaikki, mikä tuntuu kuolleelta. Kaikki mikä lähtee irti, on lähtenyt.

ihminen on fasisti.

Puhelimen valon valossa pimeällä käytävällä, vielä kun on akkua, ei ehkä joudu tappelemaan itsensä kanssa, etenkään, kun ei näe mitään, että pitäisi vain luottaa intuitioonsa.

Tähdenpyörittäjältä tuli viesti:

pettymys kuultaa, miten nopeasti kaikki kuluu.

Ajattelin jotakin ihmisestä, hajota ja hallitse-tyyppisestä, mitä hän tekee ilman puhelinta? Hakkaa halkoja? Hajoaminen alkaa monesti ilman minkäänlaista hallintaa, kuin huomaamatta.

Onko Europa vielä olemassa? Eikö se ole kahvila?

Queen of fucking everything, haiseva ihmisyys, saatananmoinen ahneus ja Vittu on sana, jota moni toistaa kuin mantraa.

Herkullinen aihe, mitä saamme ja mitä meille annetaan. Tyytyväisyys ja arvostus vaikuttaisivat tulevan materiaalisen hyvän kautta yksinomaan. Ahneus ja menestymisen pakko, aiheita, jotka toistuvat monessa tv:sarjassa: luksuselämä, huijaus, huumekauppa, siihen liittyvä rikollisuus, rikkaat vastaan köyhät-asetelma, jossa maailmat ovat eri planeetoilta eikä tarvitse mennä kuin eri kaupunginosaan, jonne et mielestäsi kuulu, joka on ränsistynyt tai kuten Suomessa, annettu ränsistyä. Ihmiset räpiköivät, sille mielellään käännetään pää, kuten myös, miten Suomea rakennetaan, on kuin mahdotonta sanoa mitään. Seuraa vain vierestä. Köyhyys on rumaa, äänekästä, pelottavaa ja haisee, mutta kuten tässäkin sarjassa, omaperäisyys ja kiinnostavat henkilöt tulevat sieltä, mistä et haluaisi ja kuvittelisi. Spurgu oven edessä haastaa meitä.

On keksittävä keinoja tulla toimeen ja menestyä. Monet keinot ovat todella huonoja, yhä uudestaan kokeiltuja, aivan kuten huumelastin ryöstö ja riski terveydelle, kuten on luovuttaminenkin, silti niistä saa kiinnostavan ja todellisen tuntuisen tarinan, vaikka sormien katkaisu ja rikollinen rangaistuskulttuuri toistavat itseään. Ihminen toistaa itseään. Näitä aiheita ihmiset jaksavat katsoa, osaksi, koska on vaikea uskoa, että tällaista tapahtuisi ja tapahtuu Suomessa. Mikä on myös yksi teema, millaisessa jatkumossa ja kuplassa elämme, mitä riskejä otamme, mikä on todella kliseistä ja kuinka asiat vaikuttavat meihin: Mikä on tämä uusi maailma, jossa pelata ja miten uusi se on?

Miksi muuttaa toimivia keinoja kostaa tai menestyä mahdollisimman nopeasti, kun optio on nenän edessä? Tunteet ja tunteettomuus pelissä. Mitä tunteita käytämme vai käyttävätkö tunteet meitä? Olemme onnemme kukkuloilla ja voittajia tai surkeita luusereita ja hajalla, entä kuinka tunteita käytetään? Yllätys on, että joku on tyytyväinen luuseriuteensa, koska siinä roolissa ei ole mitään yhteistä nykyvoittajissa ja se on hyvä asia. Jokaisella on oma roolinsa, roolihenkilö, miten sen saavuttaa tai saa aikaiseksi ja mikä siinä on todellista minää, ansaittua ja rehellistä, onkin kiinnostavaa, etenkin kun itsensä luominen virtuaalisesti on toinen maailma.

Tunteisiin vetoaminen on manipuloinnin ykkösase. Voiko tunteitaan valita vai valitsevatko ne meidät? Tärkeimpänä on, miten käytämme järkeämme vai olemmeko täysin tunteiden, halujen, trendien ja vaikutelmien vietävinä?

Kiinteistöbisnes on kovaa vauhtia muuttamassa myös Suomen kaupunkeja kuvaillun kaltaisiksi ja tämä muuttaa kulttuuria. Tosi-tv tässä kohtaa on sika todellista. Raha näkyy muotoilussa ja suunnittelussa, millä on mitään väliä, on, miltä asiat ja ihmiset näyttävät, on väliä. Sokeripurkin päälle kaataminen toimii sekin. Olisipa se ollut isompi. Moni toivoo voivansa tehdä samaa. Virkamiehet sarjassa saadaan tekemään halutut järjestelyt joko uhkailemalla tai vetoamalla heidän ahneuteensa, täytyy vain tietää heikoin lenkki ja mitä ihminen haluaa. Kaikki haluavat samoja asioita, on toki helppo kaava.

On myös ilmeisen helppoa saada mitä haluaa, kuten päähenkilö Linda sanoo 11 miljoonan kaupan jälkeen: maakaistaleet odottavat ottajaansa ja Suomen vanhempi rakennuskanta saa väistyä uuden tieltä. Hän on vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan sattumalta. Gettoutuminen kuvaa myös varakkaiden asumista. Uutisista olemme lukeneet luksusasumisen ongelmista, joista jätteet ja niiden hoito on vain yksi. Ihmisille myyty luksus monesti on vain pinta, joka myydään hyvään hintaan ja hinta kertoo meille, mitä mikäkin maksaa ja minkä arvoista mikäkin on. Yllättävän äkkiä paljastuu kaikenlaista ikävää. Olemme onnellisia omistaessamme jotakin kallista.

Queen of fucking everything sukeltaa melko hyvin tähän maailmaan, maailma, jonka analysointi on meiltä ehkä vielä kesken, koska luulimme vielä hetki sitten olevamme rikas maa ja kulissimne on hyvin pystyssä tai huojuu vahvasti. Miksi me niin luulimme? Ettei kulissimme olisi jo kaatunut. Erikoista, että tarvitsimme persut sen sanomaan. Suhteemme rahattomuuteen ja syvään alhoon nousee todella kiinnostavasti esiin. Se ei olekaan joku muu kaukana, vaan me itse. Halusimne ja haluamme pitää illuusiosta kiinni niin tiukasti kuin nainen veskastaan, jota varas yrittää viedä. Jää Suomen kohdalla miettimään, kuka varas lopulta on? Tunnistamme varkaan ja kusetuksen? Uskallammeko sanoa ääneen, että oma moka, olemme liian luottavaisia, meitä viedään kuin sikaa vai pelkäämmekö kostotoimia, kuten eräskin virkamies anonyymisti tunnusti kirjoituksessaan.

Pitkän aikavälin perseeseen nainnin luulisi kenen tahansa huomaavan, vaikka pitäisikin siitä kovin, ei kukaan halua tulla huijatuksi. Rakkaus on myös tässä teemana ja alku kaikelle, jotenkin se on lopulta vain sivujuonne. Börje rakastaa voimalla, pakottaen. Hän myös pettyy väkivaltaisesti ja lopun oloisesti, kaikki menee, kun menettää luottamuksen ja rakkauden. Kuolema on kuin vastaus olemassaolon ongelmiin, siivousta ja ongelman poisto, kaikki jatkuu vaan, kunnes tulee stoppi. Ihminen on vain ongelma.

Illuusiomme on toki kiva, hyvinvointi-Suomi, jossa jokainen on tavallaan rikas ja jokaisella on mahdollisuus nousta. Tuttu tunnekylmyys on myös hyvin kuvassa, peitelty homeongelma ja tuoksahdus, peittely ja epäluulo rakennuksen kunnosta on ihon alla. Tunnekylmyys on tarpeellinen piirre, jos haluaa menestyä. Empatiaa voi esittää, aivan kuten hymyä huoneistoesittelyssä.

Arvotaloja sarjassa ovat yksityiskohtaisesti koristellut vanhat rakennukset, joista ihmetellään, että sekin vielä on olemassa. Valehtelu on vain keino, niin saa mitä haluaa, jotta itse pärjää ja kaikki on hajotettavissa ja hyväksikäytettävissä, kusipäisimmät mulkut tosiaan katoavat ulkomaille…

Sarjassa on siis tärkeää yhteiskuntakritiikkiä, joka Ylen ohjelmassa on positiivista. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia, eksentrisyys on tärkeä osa ihmisyyttä ja omaperäisyyttä, aiheuttaa konfliktia, outous, mikä mielellään sivuutetaan, koska se ei myy eikä ole uskottavaa, vaan on noloa ja hävettävää, mistä pääsemme nykyajan isoon ongelmaan, kaiken yhdenmukaistamisen tarpeeseen ja tarpeettomuuden tunteeseen, että miksi tehdä mitään tai yrittää enää, kun ei ole mitään ja on kuin ei missään, etenkin kun vaatteet tekevät ihmisen ja uskottavuuden. Herkullinen on Arvokiinteistöjen auto elementtilähiön edessä parkissa ja entinen rikas vaatimassa tonnin työkenkiä sossussa. Sossussa jatkuu sisäilmaongelma? Tai mikä sossu. On vaikea ottaa, kun ei ole mistä antaa, on pian todellisuutta. En tiedä, miten fasismi sopii tähän kuvaan, kun rahat loppuvat.

Ahdistavan tunnelma tiivistämiseksi ei mielestäni tarvita loputtomasti jatkuvaa musiikkimassaa, liukuvat pikakohtaukset kokouksista tekevät efektin, monotoninen Suomi-toimisto ja sopimisen kulttuuri riittävät. Ne jatkuvat ikuisesti. Hiukan tårta på tårta-fiilis. Enkä usko, että huumeet enää pääsevät auton alle teipattuina Espanjaan asti, voin toki olla väärässä, jos lahjontaan riittävät nakit.

Ehkä Hectorin Kissojen yö: Oli aamu jonkun Suomi-filmin, joka kulisseilta näyttää vaan. Kuljit itkettynein silmin, herrat söivät aamusuolaisiaan. Tähän kohtaan kuin vappuna. Ennallaan ovat ristiriidat tai Brechtin Cabaret-musiikki.

Kun ryhtyy muuttamaan jotakin elämässään, olipa se vaan kynnet, se minkä on kokenut normaalina, muuttuu ja entinen tuntuu oudolta. Itsestään selvää ja silti niin vaikeaa.

Miten käsittelen pitkän hetken, jolloin ei ole mitään?

Painopeitto tuntuu kuin joku makaisi päällä. En pystynyt nukkumaan.