Mikä tässä ajassa voi olla kiinnostava nostaa, kuten olin tyystin unohtanut, että Napoleon yritti valloittaa Britannian 1800-luvun alussa. Master and Commander, The far side of the world tuo erään meritaistelun Tyynellämerellä lähelle ja saa pohtimaan, mitä kaikkea ei historiasta muista tai tiedä. Kuten, että Horatio Nelson (1758-1805) värväytyi laivastoon 12-vuotiaana, mikä oli hiukan virallista ikää alempi, mutta ei paljoa eli vuoden https://en.wikipedia.org/wiki/Boy_seaman Tässäkin elokuvassa laivalla on varsin paljon hyvin nuoria poikia, jotka ovat oppimassa ammattia, sotilaina ja laivan huoltojoukoissa eikä se ollut mitenkään erikoista. Se oli myös koulu. He olivat työmiehiä ja sotilaita yhtälailla ja heitä puhutellaan elokuvassa kuin aikuisia. Elokuva sodankäynnistä merellä 1800-luvun alussa, jolloin britit kävivät sotaa Ranskaa ja Espanjaa vastaan, on taistelu viimeiseen mieheen ja myös lapset sotivat. Britannia on kaukana, mutta laiva symboloi maata, jota puolustetaan, kiinnostava pienoisyhteiskunta, jossa naiset ovat kauniita maalattuja kuvia, joille kirjoitetaan postia ja nainen on myös laivannokassa uljas keulaveistos, joka taistelun jälkeen korjataan ja maalataan uudelleen. Veistoksen tarkoitus oli suojella laivaa. Mies on selkeästi maailmaa tutkiva, muuttava ja aktiivinen osapuoli.

Napoleonin maailmanvalloitushaaveet saivat pontta armeijansa ollen voitokas Itävaltaa ja Venäjää vastaan 1803-1805, https://fi.wikipedia.org/wiki/Napoleonin_sodat joten uhka oli todellinen, tosin brittien laivasto veti pitemmän korren monesti nostaen maan suurmahdiksi.

Napoleon ja Nelson suurina hahmoina taka-alalla elokuvassa, vain mainittuina henkilöinä, joista kerrotaan tarinoita, kapteeni esimerkiksi muistelee taistelua Niilillä, joka niin ollen oli myös voitokas briteille. Myös tulee ilmi ranskalaisten taidokas ja ovela sodankäynti, laivojen rakennus ja aseet kehittyivät kovaa vauhtia. Hyvä kalusto ja oveluus ovat voiton avaimet, kuten on itsestäänselvää. Kuinka vähemmällä miehistöllä ja pienemmällä laivalla voikaan voittaa ylivoimaa, jolla on myös enemmän ja järeämmät kanuunat tässä taistelussa. Naamioituminen valaanpyytäjiksi toimii yllättävän hyvin. Mitä kaikkea voikaan oppia hyönteisiltä, naamioitumisen mestareilta.

Elokuvaa on monesti kehuttu parhaimmaksi merisotaelokuvaksi tai ainakin hyvin uskolliseksi ajankuvalle ja se todella havainnollistaa, kuinka vahvoja laivat ja miehet olivat ja kuinka lojaalius ja luotettavuus johdon ja alaisten puolelta on kaikki kaikessa. He ovat riippuvaisia toisistaan ja taidoistaan. Kaikki laivassa oli fyysistä tekemistä. Yksityiskohtainen epookki on viety täydellisyyteen ja tuntee olevansa tapahtumassa. Russell Crowe kapteenina on uskottava, isänmaallinen, luotettava ja vahva johtaja, jolle vihollisen voittaminen on tärkeintä ja miehistön hyvinvointi, johtaja, jolle miehistö voi avautua mieltä painavista asioista ja ottaa osaa kaikkia koskeviin asioihin. Kaiken on sodassakin mentävä millilleen oikein ja myös työmies tietää paljon. Pelkkä merenkäynti Tyynellämerellä on hurjaa selviytymiskamppailua, laivojen kohtaaminen taistelussa on raadollista ja lähikuvat nostavat verisyyden ja vauhdin esiin. Kaljuunataisteluista saa romanttisia ja niin on paljon tehtykin, mutta tässä ei mässäillä edes romanttisella musiikilla, mikä on iso plussa. Romantiikka on kaukana kotona, jonne postia sai kulkemaan alusmaiden ja alkuasukkaiden kautta. Kuva puhuu puolestaan ja merta riittää. Ihminen on pieni siinä kuvassa, mutta suuruutta löytyy moraalisesta selkärangasta ja asiasta, jonka vuoksi taistella eli kotimaasta ja kunniasta. Kuinka ajaa takaa isompaa laivaa, jolla on kolmen viikon etumatka ja joka melkein upotti kohteensa heti elokuvan alussa?

Elokuva on metsästysmatka merellä, joka myös puntaroi sodan mielettömyyttä ja syitä, jotka ovat usein samat: megalomaaninen vallanhalu ja ahneus. Maailmanherruus tuo rikkauksia. Miehiä kaatuu ja henkinen kamppailu on, olisiko vain parempi tutkia luontoa Galapagos-saarilla kuin jahdata raakalaismaisia ranskalaisia loputtomalla matkalla, joka vaatii ihmishenkiä eikä voitto ole itsestäänselvyys. Tosin on kysymys elintilasta ja itsenäisyydestä, kuin suuruudestakin.

Elokuva alkaa ranskalaisten yllätyshyökkäyksellä sumussa ja sumu myös pelastaa britit, joka sakeudessaan tuo aavemaisen tunnelman. Tuho on hyvin lähellä. Napoleonin ja ranskalaisten ylivoima oli kauhistuttavaa ja kapteeni sanookin, tämä laiva on Englanti ja jokainen mies ottaa sen sydämelleen. Laiva on pidettävä taistelu- ja merikelpoisena, kaikkeen on varauduttu, paitsi ranskalaisten oveluuteen ja raakalaismaisuuteen, johon ei kukaan osaa varautua, aivan kuten emme mekään Venäjän. Taidokkuuteen ja mulkkuuteen ei voi vastata muuten kuin samalla taktiikalla. Merisodankäynnissä laivastot ovat täysin sään armoilla, tyynellä ei liikuta ja kuumuudessa vesivarastot hupenevat, myrskyt voivat itsessään olla kohtalokkaita. Meritaistelukohtaus on kuin laivat räjähtäisivät, silti uppoamatta. Lujaa tekoa, kuten elokuvakin. https://youtu.be/j5r-VRl8xuE?si=yI_mN7MQgXSJxLnq History channel: how accurate is Master and Commander, far side of the world?

Kanuunankuulan tekemä reikä on voitava heti paikata ja laivassa on oltava lääkäri, joka hoitaa amputoinnista lähtien kaikki ja jos lääkärille käy jotakin, ovat kaikki hukassa, koska lääkäreitä on vain yksi, miehiä parisataa. Miehet nukkuvat riippukeinuissa, joista tulee kuolemanhetkellä arkku, jonka sisään ruumis ommellaan tai parsitaan ja upotetaan mereen. Jokainen nukkuu siis arkussaan ja on tietoinen kuoleman läheisyydestä, kuten muutenkin merimatkalla, kaikki on mahdollista. Riippukeinut heiluvat rintarinnan kuin harmaat banaaninkuoret, kun miehet nukkuvat ja tilaa on vähän. Tämä on miesten maailma, josta kirjoitetaan kotiin, maissa käydään harvoin ja paketti laitetaan eteenpäin, kun käydään täydentämässä varastoja.

Horatio Nelson mainitaan suurena kaikkien ihailemana johtajana. Lord Byron on kutsunut häntä sodanjumalaksi. Elokuvassa kaikki miehet laivalla saavat innoituksensa Nelsonilta. Elokuva tosiaan antaa kuvan hyvin tehokkaasta laivastosta, jossa jokaisella miehellä on tärkeä tehtävänsä ja jokaista kuolemaa surraan. Voitto Ranskasta johtaa Britannian valta-asemaan globaalisti. 1807 astui voimaan voimaan Slave trade act, jonka avulla orjuus lakkautettiin brittien alla. Laivassa oli siis myös lapsia. Laivastoon voitiin ottaa jo 12-13-vuotiaita, nuorempiakin ja ammatit periytyivät, etenkin ylemmissä arvoissa. Nepotismi taisi olla sääntö kuin poikkeus, joten kasvaminen johtamaan alkoi hyvin nuorena. Laivasto oli hyvin hierarkkinen, mutta elokuva antaa kuvan kapteenista, joka on reilu ja empaattinen, minkä tiedettiin vähentävän kapinointia, kuten elokuvassakin mainitaan. Työmies on otettava huomioon ihmisenä. Sanotaan, että laivastossa olivat parhaiten syötetty ja juotetut britit. Rommiannoksessakin otettiin huomioon työn arvo eli laivastossa tekijää arvostettiin.

Master and Commander on siis kuvaus kiinnostavasta hetkestä brittien historiassa, jossa orjuus lakkautetaan, työläisten oikeuksiin kiinnitetään huomiota ja Britannia ottaa voiton sodassa maailman herruudesta. Nimi Master and Commander, the far side of the world jää hiukan mietityttämään. Ihmisen pyrkimys laajentaa tiluksiaan ja omistuksiaan on kuin sisäänrakennettu tarve, eikä se ole tuntematon ihmiskunnalle, olipa ihonväri mikä tahansa. Tämän hetkinen maailmantilanne muistuttaa hiukan Napoleonista ja kuinka yllätyksellinen historia on ja aivan yhtä brutaali. Mereen katoamisessa on jotakin oleellista ihmisen olemassaolosta.

Onko köyhyys vallankumouksen hyveitä? Olla vapaa ja valita ammattinsa, mitä vapaus tarkoittaa ihmiselle muuta? Varsin paljon asioita: sananvapaus, omistamisen oikeus, naisille ja miehille, ovat itsessään valtavia asioita 1789, puhumattakaan äänioikeudesta. Kuinka paljon meille itsestään selvistä asioista on väännetty ja verta vuodatettu. https://ageofrevolutions.com/2019/11/11/useful-nuns-and-revolutionary-possibility/ 

Kuinka rikkaudet jaetaan, entä sukupuolten tasa-arvo, mikä on tarpeeksi? Onko tasa-arvo mahdottomuus? Danton sanoo, ettei halua valtaa, vaan rauhallisen vallan uusjaon.  Danton on Roberspierreä maltillisempi, tulee syrjäytetyksi ja tuomitaan kuolemaan kumppaneidensa kanssa, kun poliittiset puhdistukset alkavat. Vallankumouksen kaksi hyvää puhujaa, jotka puhuivat loppuun asti eli kuolemaansa. Asiat ovat joko tai, ja salaliittoja syntyy kuin kuninkaan hovissa.

Nainen kantaa alastonta pikkuvauvaa oikeussalissa Dantonin tuomion jälkeen, aivan kuin elokuvan alussa, alaston pesusoikossa seisova poika lausuu ulkomuistista ensimmäistä artiklaa, kaikki ihmiset syntyvät vapaiksi ja tasa-arvoisiksi, poliittisten puolueiden ei tule vahingoittaa maata ja sen etua, poika kangertelee ja saa läpsäyksiä käsille: ole kunnon vallankumouksellinen, sisko sanoo.

Vallankumouksen alkuhuuma ja ylevät aatteet tallautuvat, kaikki ovat oppimassa vallankumousta ja tasavallan syntyä, itsellisyyttä, oikeuksia ja vastuuta, velvollisuudet koskevat kaikkia. Elokuvassa Roberspierre ja Danton tapaavat illallisella puuteroidut peruukit päässä. Danton on iloinen ja haluaa maistella kaikkea. Roberspierre on hyvin pidättyväinen, lopulta Danton lastaa kaiken ruuan lattialle, jotta he voivat puhua suoraan pöydän ääressä. Roberspierre on sulkenut Dantonin lehden ja ryhtynyt järjestämään asioita vähemmän vapaiksi. Vallankumouskaan ei siedä kritiikkiä, vapaus on vaarallista, mutta kenelle? Mitä vapaus saa aikaan? Kuinka sitä toteutetaan? Danton läimäisee Roberspierreä päähän saaden peruukin epäjärjestykseen. Maximilian on hyvin vakava mies, joka näkee vihollisia ja korruptiota kaikkialla, luultavasti, koska niin on.

Vallankumouksessa kamppailevat yksilöiden ajatukset ja halut komiteoiden ja hallituksen kanssa. Kaikki puhuvat kansan tahdosta ja mitä maa haluaa. To hell with the commities, sanoo Danton, joka ei usko virallisten tahojen tarkoitusperien olevan hyvät.

Gerard Depardieu on loistava Danton, vaikuttava, karismaattinen, helposti lähestyttävä yhteishengen nostattaja, myös hedonisti eikä hänen tarvitse kilpailla vallasta, hänellä on jo valta, hän sanoo, katujen valta. Kumpikin omasta mielestään taistelee kansan puolesta. Danton sanoo, Roberspierre ei tiedä mitään kansasta. Hän kutsuu Roberspierren kulkemaan kaduille, hypoteettisesti. Kansa on kuitenkin melko abstrakti asia, ehkä jopa kuviteltu hyvä. Mitä kansa tekee vapaana? Puhe tulee myös pään irti leikkaamisesta, taistelu vapaudesta päättyy huonosti monelle. Se mahdollisuus leijuu ilmassa ja giljotiini on oma konstruktionsa, hallitseva rakennelma elokuvassakin, ihmistä suurempi, jota katsotaan peläten ylöspäin. Teatraalisuus on osa vallankumousta ja politiikkaa eikä kehenkään voi luottaa edelleenkään. Dantonin päämäärä on tappamisen loppuminen, mutta tappaminen yltyy, on niin paljon kaunaa, inhoa ja vihaisuutta. On vaikea kuvitella, kuinka hirveä ja uusi tilanne on ja toisaalta ei. Kunnon vallankumouksellinen on kiihkoinen ja kiivas. Intohimoinen oikeassa olija, jolle kansa on tärkein ja kansan hyvinvointi riippuu, kenellä on valta, tietenkin, mutta on myös ristiriitaisia elementtejä vallankumouksessa, jota ei lopulta voi olla ilman komiteoita.

Teloittaja on kansan palveluksessa, aivan kuten Danton ja Roberspierre. Kansa päättää, kuka teloitetaan vehkeilystä, juonimisesta, rikastumisesta, vaarallisuudesta ja salaliitosta. Kauan eläköön keskinkertaisuus! sanoo Danton, pusertuuko valta keskinkertaisuudelle, joka kuvittelee olevansa erinomainen ja kenties päätyy imitoimaan kuningasta eli diktaattoriksi? Milloin tappaminen loppuu? Kun kiihko ja viehätys ihmisten eliminoimiseen haihtuvat, mikä saa ja pitää vallan kauan aikaa. Vallankumouksessa on vain kosto ja pettureita, jokaisesta tulee tyranni. Giljotiini on elokuvan monumentaalinen valtaelementti alusta loppuun taivasta vasten terävänä. Niin elokuva alkaa ja päättyy, Danton ja giljotiini, jolla on myös vaikuttava suojaviitta sateelta. Vallankumouksen mekaanikot ja insinöörit vastaan kansa, on tilanne jokatapauksessa. Pelkurit eivät tee eivätkä sano mitään, mutta massa liikehtii. Dantonin kuten kaikkien mestattavien päiden katkaisu on esitys, jonka kaikki haluavat nähdä, myös irtileikatun pään. Möly ja tungos on hirveä. Minä kuolen, mutta niin kuolet sinäkin, sanoo joku, kuka lie. Jokainen on omalla puolellaan.

Kun Danton kuolee, eivätkä ihmiset tehneet mitään..silti Roberspierre ei ole tyytyväinen: kaikki mitä varten hän on elänyt, on murskattu, vallankumous on mennyt pieleen. Ehkä on vain parempi ampua kuula kalloon. Tasavalta on vain illuusio, hän sanoo. Lapsi saapuu lausumaan ulkoa opettelemaansa artikloiden litaniaa, kaikki ihmiset syntyvät vapaiksi ja tasa-arvoisiksi. Itsenäisyys tulee ihmisten kautta. Roberspierren hikinen olemus ja kuumeiset silmät katsovat kauhuissaan poikaa, aivan kuin hän näkisi itsensä.

Pelkästään elokuvan juliste on vaikuttavaa työtä. Kuinka yksi kuva uppoutuu Roberspierren ja vallankumouksen ongelmaan, Rousseaun käsi ja opit valistuksesta ja vapaista ihmisistä.

https://youtu.be/latRWLI2d-w?si=OCLFzlxUqVePjyR3 traileri

https://fi.wikipedia.org/wiki/Georges_Danton Georges Danton 1759-1794

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maximilien_Robespierre Maximilien de Roberspierre 1758-1794

Elokuva kuten vallankumouskin on henkilöhahmojen summa. Onko vallankumous asia, joka vain tapahtuu ja tunteet ottavat vallan järjeltä? Millainen asia ja asioiden summa vallankumous on? Elokuva tuo lähelle yksilöiden päätökset, sekasorron ulkona ja sisällä, mitä tapahtuu. Tahdomne edelleen tirkistellä ja kauhistella. Vallankumous on jälkipolville aivan kuten elokuvakin, jännitysnäytelmä. Wajdan filmi on mestarillinen dokumentti ja tutkielma kumouksellisuudesta, halusta muuttaa maailmaa paremmaksi ja kuinka yksilöt näkevät vaikutusmahdollisuutensa, millainen henkilö on kumouksellinen, vakavastiotettava radikaali ja samalla poliitikko, johon ihmiset voivat luottaa ja kuinka luottamus saadaan aikaan. Melkoinen kamppailu itsensä ja ympäristönsä kanssa ja aina tragedia. Ihmiset todella laittoivat kaikkensa vallankumouksen palvelukseen. Uudenlainen valtio nousee järkyttävistä teoista.

YouTubesta elokuva löytyy usealle eri kielelle dubattuna.