Merimies on ihailtava. Kauneuden inkarnaatio. Munakkaat saapuvat. Mikä täydellinen kauneus. Taivaallista. Tarjoilija katsoo ruokailijoita. Mies sanoo: katso merimiestä. Mikä yksinkertaisuus. Kuin etsaus. Tämä näkymä todistaa, että merimies voi olla kauneuden syvin olemus. Merimies istuu veneessä ja katsoo epäuskoisena. Tarjoilija katsoo merimiestä ihmetellen etsausta. Toisaalta, tarjoilija myös kuulee naisen sanovan lapsilleen: he eivät ole kuin me.
Yksi työ paikallisille on kantaa kesävieraita kosteikon yli, mikä alleviivaa työväen kaikkea kannattelevaa olemusta ja tehtävää. Vallankumouksen raskaista mainingeista muistuttaa airolla porvaristoa teilaava poika ja hänen perheensä, joka syö uhrit omalla pihallaan padasta raakana, sama perhe, jonka työ on kuskata porvareita kantamalla sylissä tai veneellä, jotta nämä välttyisivät sotkemasta itseään mutaan. Porvaristo on tavallaan välttämätön paha, jota on palveltava ja se syö miestä ja naista.
Korva ja sormet kuin välipaloina veri suupielissä ja perheen äiti sanoo: nuoret maistuvat hyvälle, ettekö vielä haluaisi jalkaa maistaa. Elokuva sisältää siis kannibalismia, joka näytetään pilkottuina ruumiinosina ja lapset piirissä pihalla auringonpaisteessa syömässä lounaaksi kesäturisteja, mikä tavallaan on koomista tässä koomisessa maailmassa 1910, jossa luokkaerot ovat edelleen varsin massiiviset ja porvaristo yrittää olla sivistynyt, hyväsydäminen ja suvaitsevainen. Ääneen ja muiden kuullen ei saa puhua alentavasti kenestäkään, on pidettävä charmia yllä, mutta on houkuttelevaa sanoa, mitä ajattelee ja näyttää valta-asemansa, johon ei voi koskea.
Anteeksianto, unohtaminen, katkeruus omasta alhaisesta asemasta ja sen muuttumattomuudesta ei katoa työläisiltä, porvareita sensijaan katoaa ja poliisi ryhtyy tutkimaan. Kukaan ei ole huomannut mitään, kauniille hiekkarannalle on jäänyt päivänvarjo. Mysteeri tosiaan myös pullealle poliisiherralle, joka yrittää ratkaista tapausta. Mitä kauheaa voi tapahtua näin kauniissa paikassa?
Köyhien ja rikkaiden välinen kuilu on edelleen todellisuutta ja ruumiillisen työn tekijät pitävät yhteiskunnan pyörimässä, siinäkin mielessä tasa-arvo on utopiaa eikä ole tavoitettavissa, juuri nytkin. Ruumiillinen työ on tärkeämpää kuin paperien pyörittely ja pokkurointi hyväpalkkaisissa positioissa. Sen kai voi todeta maailmantilasta, missä on vielä varaa lomailla ja leveillä. Kun perustyö jää tekemättä, sen huomaa heti, johtajan poissaoloa ei. Ajatukset köyhistä ovat yhtälailla samankaltaisia edelleen, vaikkakin sellaisen ääneen sanominen saattaa aiheuttaa skandaalin, on köyhän vähättely ja halveksunta täysin normaali tapa osoittaa oma erinomaisuus, ansaittu asema ja poikkeavuus.
Slack Bayn mysteeri tuo esiin luokkien erilaiset kiinnostuksen kohteet, kun on aikaa istua ja ihailla maisemaa, rahaa antaa jonkun kantaa vetisistä paikoista, kiinnittää huomiota pukeutumiseen ja lomailla, on hyvin etuoikeutettu, saati pohtia ja tehdä taidetta. Luokkaerot ovat edelleen herkullinen aihe ja hienosteleva porvaristo on koominen, eksentrinen ja myös outo, hassahtaneella tavalla ja heillä on varaa hyväksyä hassahtaneet joukkoonsa, mikä on hyvin viehättävä piirre ja tekee porvarisperheestä rakastettavan. Heillä on paljon rakkautta ja yhdessäoloa.
Näyttelijät ovat saaneet luvan vetää överit ja pitää hauskaa. Duunariperhe on vaarallinen eikä sitä hirveästi peittele. Ilmeet kertovat ja kuka hymyilee, hänen on helppo hymyillä. Työntekijät ovat uhkaavia, kasvaneet vähässä rakkaudessa ja tulevat toimeen miten kuten, heidän kohtelunsa herättää välillä kuomakarvaa. Työntekijä on hyvin välineellinen ja poistettavissa. Siinä kai oikeutus ja ranskalaista huumoria. Jotakin tulee kuin itsekseen ja se on juuri luokkien eroissa ja vallankumouksessa, mikä kummittelee selkeästi.
Yritän edelleen saada kiinni ranskalaisesta huumorintajusta, mikä ei helposti käänny elokuviksi. Omasta erinomaisuuden tunteestahan syntyy komediaa, itselle nauraminen on tekee hahmoista tutunoloisia ja rakastettavia tai ainakin todenomaisia. Ranskalaiset komediat usein kaatuvat, yrittäessään naurattaa. Komedia on vaikea laji, tämä onnistuu tuomaan esiin kysymyksen, mille nauramme. Vakavuus, yllättävyys ja naurettavuus on hahmoissa, ei välttämättä siinä, mitä he tekevät, vaan millaisiksi he ovat muotoutuneet, mitä he saavat olla ja millaisia vapauksia heillä on. Millaiseksi yhteisö heitä on muokannut ja miten he toteuttavat yhteisön ja yksilön elossaolon ajatusta ja tunnetta, ajatusta, mitä elämä on, onko siinä hupia vai pelkästään työtä, palvelemista? Tosin kannibalismi tuo etovuuden ja kammottavuuden luokkien välisen taistelun todellisuuteen, on siinä jotain hyvin realististakin. Slack Bayn mysteeristä voi olla vaikea pitää, se jakaa ihmisiä. Työväki on hyvin brutaalia ja moukkamaista, porvaristo tottunut hyvään ja pahan poissaoloon, mikä on aina kiinnostava kulma, aivan kuten nytkin, olemme eläneet hyvää aikakautta, sitä 1910 vielä oli ja stereotypiat kumpuavat todellisuudesta. Mitä todellisuus tekee ja on, mitä todellisuudessa ihmiset ovat rooliensa takana on ihmisyyden peruskysymyksiä. Mitä esitykseltämme haluamme, tulla toimeen ja hyväksytyksi. Saattaa olla liikaa pyydetty ja roolileikit häipyvät ihmisen raakuuteen.
https://youtu.be/74WZzaukfy0?si=2ZFxWVbN54qGsa2P Mark Kermoden arvio
Majakollektiivi Timanttimetsä 