Rakkautta pohjoisessa

Mies ajeli taksilla Altasta Hettaan mittarissa tuhansia Norjan kruunuja. Lapinmiehen puvussa hän lauloi koko matkan ja heilui edestakaisin. Lumimyrsky oli alkanut, katuvaloja ei ollut. Naisen hiukset, rinnat, tuoksuvat häpykarvat, joista laulu kertoi, huvitti taksikuskia, häpykarvat, sanottuna hitaasti ja hiukan vitsinä. Jalkatilassa ruuvimeisseli kieri edestakaisin.

Pohjoisessa saa suihinoton pöydän alta, vähäpukeiset naiset vaivihkaa katoavat juomiensa alle, avaavat vetoketjun ja ottavat elimen suuhunsa, liikuttavat päätänsä kuin himossa. Sitä voi neljäntuulenhatussa olla, että nyt menee joka kulmaan ja klubin valot välkkyvät sopivasti niin, ettei kasvoja näy.

Svetlana istui lopulta vähissä vaatteissa tyhjässä tilassa lattialla pullon kanssa huuhtoen makua suustaan pikkuhiljaa. Koskenkorva maistui sopivan tuliselta. Se poltti ajan ja joka muiston ja hetken pöydän pöytien alla. Hänen reitensä sukkanauhoissa, verkkosukkahousuissa, rinnat rintaliiveissä. Sää on ulkona. Myrsky ei ulotu sisälle ja sitä voi katsella lattialta, kun päivän työ on tehty. Murmanskiin ei jäänyt ketään eikä mitään kuin joku historia. Hän ei puhunut pohjoisen miesten kanssa susista tai niiden oikeuksista, oli niin pimeää ja kylmää, että piti tehdä kaikkensa selviytyäkseen. Oli juonut mitä muutkin olivat juoneet. Täällä miehissä on paljon rakkautta, he haluavat paljon rakkautta, ainakin sitä he itkevät.

Svetlana nukkui toppatakin alla narisevalla tyylisohvalla. Aurinko ei noussut vielä pitkään aikaan. Kirkasvalolamput ovat niin keinotekoisia, tämä on pelkkää luontoa.