Piirustushiili on kuvataiteen perusmateriaali, josta syystä hiili aineena on kiinnostanut itseäni sen eri muodoissa. Käytettäessä piirustushiili murenee pieniksi hitusiksi ja pölyksi levittyen lattialle ja sormiin. Sinänsä kiinnostavaa, kuinka heikosti hiili aineena herättää kiinnostusta taiteessa, tahi herättää huolta rakenteellisella tasolla (teoksina varmasti, mutta siirtyykö huoli rakenteita ylläpitävälle tasolle, koska raha ja kuuluisuus määrittävät mikä on hyvää ja tarpeellista?), kun suunnitellaan massaturismikohdetta, siis massaturismikohdetta pieneen Suomeen ja muualle maailmaan, koko määrää ja sen täytyy kirkua, koska koko tekee vaikutuksen. Se on merkityksellistä mikä huomataan, on jo itsessään infantiili ja epäkypsä tapa ajatella yhtään mistään. Täytyy ääneen ihmetellä, kuinka nykytaiteessa osataan kuution sisällä olla huolissaan ja kommentoida ja miten trendit määräävät mikä ja kuka on kiinnostava, miten meidän kaikkien muiden tulisi osata ajatella luonnon tilaa jokapäiväisessä elämässä (Viherpesua ei lasketa, koska sitä esiintyy ja se myy: käytämme puulusikoita ja kierrätämme myös muovit. Sen vaikutukset lienevät vain kosmeettisia.), mutta kun tulee kysymykseen taiteen oma etu ja raha, minkäänlaiset kellot eivät soi kenelläkään, eikä systeemin ajattelua kyseenalaista kovinkaan moni juuri tältä kannalta, ei oikeastaan koskaan, koska rakenne on täydellinen ja kyseenalaistamaton, asiantuntijavalta on ehdoton ja kysymyksiin voi jättää vastaamatta kävelemällä pois haastattelusta, kuten Richard Armstrong teki Ylen haastattelussa: entä jos museo ei saakaan valtiolta rahaa? Mitäs jos amerikkalainen yritys hoitaisi asiansa ilman Suomen apua. Taiteessa vaikuttaisi olevan itsestäänselvää, että yhteiskunta jelppii, vaikka kyseessä on nimekäs ja vanha yritys. Heidän ei tarvitse itsenäisesti pärjätä, toisin kun taiteilijan. Omituinen logiikka ja onpa otsaa. Sama ajattelu koskee apurahoja. Jo valmiiksi menestynyt taiteilija hakee ja saa apurahaa, koska apuraha on meriitti ja huomattavasti helpompi kerätä kassaan, etenkin kun on nimi. Tällainen käytäntö kertoo sellaisesta selkärangattomuudesta ja systeemin hyväksikäytöstä, jonka jo luulisi muuttuvan ja systeemin itse ymmärtävän, millainen taide tarvitsee apua. Sehän on jo siinä nimessä ja tietty raja voisi tulla vastaan, milloin tukea ei enää saa. Näin myös yrityksille, koska yritystukea saavat menestyneetkin yritykset. Sosialismi rikkaille on yksi syy, miksi köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat ja köyhän on yhä vaikeampi saada apua. Kapitalismin on hyvä antaa toimia ja too big to fail- ei ole kannattavaa lopulta kuin niille roistoille, jotka siihen luottavat, ettei heidän anneta kaatua.

Matkustaminen kuuluu nykytaiteesta nauttimiseen, taiteen ammattilaisten ja taiteilijan työhön. Taiteilija, joka ei matkusta, onko hän edes vakavasti otettava taiteilija. Turismi on edelleenkin vain ja ainoastaan hyvä asia taiteessa ja taiteen kuluttajien piirissä, vaikka turismin vaikutukset luontoon ovat merkittäviä liikenteen, majoituksen, ostosten, syntyneen jätteen kautta. Taiteen tekeminen luonnon kustannuksella, mitä se tekee taiteelle ja taiteen sanomalle, jos sillä sellainen on? Sen haluaisin kuulla, etenkin nyt kun taide on niin politisoitunutta, että väärillä mielipiteillä ei ole enää mitään asiaa kentälle. Ettei aivan menisi tekopyhyyden puolelle, olkaa kerrankin rehellisiä. Sitäkin täytyisi jo olettaa, kun saa julkista tukea.

Matkailun hiilijalanjälki neljä kertaa luultua suurempi https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymparisto/artikkeli-1.234237

Kaikki lasketaan saaduissa tuloissa ja kävijämäärissä että Instagram-näkyvyydessä, näkyvyydessä kaiken kaikkiaan, joten suuri on kaunista ja merkityksellistä. Jos et näy, et ole olemassa etkä kiinnosta ketään. Hyvältä näyttäminen on taiteessa ensisijaisen tärkeää ja tämä ei näytä hyvältä. Mitä voi ajatella ns. skenen edistyksellisyydestä ja luotettavuudesta, kun pintaliito ja oikeat mielipiteet ovat näin oleellinen osa tätä teollisuuden alaa? Asiat, joihin kiinnitetään huomiota ja millaiset asiat saavat huomiota? Taiteen turismivetoisuus ei ole pinnalla oleva ongelma, koska se elää turismista, mutta iso ongelma se on ja määrittää alan tulevaisuuden monella tapaa. Taidekohteet ovat kaupunkien turistikohteina niitä, joita ilman kaupungit näyttävät henkisesti köyhiltä. Millainen eettinen ongelma tämä ristiriitainen asia, turismin ja taiteen yhdistäminen taiteilijoille itselleen on, että siihen henkilökohtaisella tekemisen tasolla puuttuisi? Vai onko näkyvyys kaikki kaikessa myös taiteilijoille?