Mulla oli naapuri nimeltään Eila. Olin lapsi, Eila oli vanhempi nainen ja katselin yhtenä päivänä parvekkeelta keinuja,

nurmikkoa ja Eilaa. Hän oli pessyt pyykit, jotka olivat kaikki vaaleanpunaisia. Väri korostui nurmea vasten. Hän levitti pyykkejänsä ruoholle ja jätti itselleen kolon niiden keskelle.

Maatessaan kolossaan hän nauroi, katketakseen, ja kieriskeli kyljeltä toiselle.

Eila on mulla toisinaan mielessä, aivan kuin tuo olisi tapahtunut eilen. Onneksi kukaan ei soittanut poliisia paikalle, onneksi, koska näkymäni on arvokas, ja sen voisi joku varastaa.