KUINKA PALJON PULPUTUSTA! ULKOPUOLELLANI KULKI VERENI, HALUTEN KESKUSTELLA KANSSANI, LEVITÄ PÖYDÄLLE, vaatteille ja värjätä minut ulkopuolelta.

Pilkuiksi. Soitin hänelle. Tahrasin joka paikan, luurin, korvani. Hänellä ei ollut oikeutta, hän luuli että oli. Miksi puhua verestä? Mistä muustakaan. Kuulen sen hänen äänestään. Hän pelottaa minua. Inhottaa. Rakkaudettomuus, verettömyys ja veri inhottaa jostakin syystä, haju, niljaisuus, hengettömyys, lopullisuus ja loppuminen. Jään jättämiä jälkiä, hyödyttömyys, negatiivisia rakoja, rakkoja, kalvoja ja limaa.
Nipples pressed against her blouse, I could see them. She didn’t mind. She looked straight at me. I felt the desire to lick her garments. Feeling happy to have her close to me.

Onnellinen mies, parvi kirkkaanvihreitä viivoja yhdessä ja samassa, nopeita,
lintuja, seksiä ja voltteja kahvilan pöydällä aamulla,
altis unohtelemaan mitä piti tehdä ja milloin.
Rivi navetan ikkunoita bussin ikkunassa kun menin aamulla ohi, navetta on voimakas kokemus, vaikka olenkin ohikulkija.
En voi olla sumu, mutta voin olla lilja.
Nojaan viestiin: olet mitä olet, paljonko voit siitä itse päättää.
Aseman ovet kuulostavat sateen kohinalta, tarkistan tuijottamalla sataako. Olen nukkunut koko päivän, olin niin väsynyt.
Raajojen liikuttaminen.
Onnellineninenionionnee.
Onni on asenne.
Asenne ase, otin, sirotin, asetti, tassi, aterin, metalli.

Pakettiauto tien reunassa, ovet auki, eikä ketään missään.  Pysähtynyt auki jatkuva Nurmikko, kyltti, harmaa   teippi auton kyljessä, käännös, tie. Silmäni eivät pysy auki, olen törmännyt en mihinkään niin painavaan, liikkumattomaan, epäilyyn, ihmetykseen, kuin ohitukseen. Pelästynyt peili. Usko omaan erehtymättömyyteensä on paha virhe.