Suon estetiikka on edelleen ajankohtainen, se mitä ajattelemme suosta. Suo, joka kasvaa alle millimetrin vuodessa, on hidaskasvuisuudessaan kiinnostava ekosysteemi. Ajattelemme, että meillä on tätä runsautta niin paljon, että sen voi käyttää pois kuljeksimasta ja tavallaan hallita tätä kauheutta, joka luonto on totaalisesti. Vaikeakulkuisuudessaan ja upottavuudessaan sinne ei tee mieli mennä rämpimään, muuten kuin työn puolesta. Se vaikuttaa kaupunkilaiselle jättömaalta, jonka voi käyttää nykyihmisen mielen mukaan. Mikä on maapalan merkitys ihmiselle on myöskin ongelmallinen ajatus, jossa ajatellaan, että kaikella on oltava meille hyötyarvo, kaikki on meitä varten, koska osaamme ja voimme valjastaa olemassa olevia asioita omaan tarpeeseen, joka on loputon. Samaa logiikkaa käytetään monessa asiassa, jossa ajatellaan, että on olemassa joku, jolla on lähes loputon valta ja ne jotka kritisoivat kitisevät turhasta, koska eivät ymmärrä hyvän päälle eli hidastavat ja hankaloittavat putkiajattelijan elämäntehtävää ja -tarkoitusta.
Kun suo valjastetaan tuottavaksi, muutamassa vuodessa se on tasainen pelto, jossa ei kasva mitään todella pitkään aikaan. Mikä on soiden merkitys Suomelle nyt, kun voimme ajatella muita energian luontikeinoja? Mikä on sellaisen merkitys, joka on vaan jossain kaukana, mutta niin lähellä? On ajateltava, mikä on suojellun ja puhtaan luonnon merkitys meille tänään? Mikä on lähitulevaisuudessa kovinta valuuttaa? Tähän kysymykseen kun vastaa oikein, voittaa jättipotin. Se on varsin korvaamaton ja kasvaa itsekseen. Ihminen tarvitsee sitä kipeästi, kuten on tullut kovin selväksi. Miten voimme elää sen kanssa, tapahtuu kesyttämällä ja litistämällä, ajamalla yli. Tämä ei ole kovin harmoninen tapa.
Ilman luontoa me emme ole mitään ja meitä ei ole. Tämä asia kannattaa painaa hyvin syvälle kalloihin, koska kaikesta kieltämisestä ja vähättelystä huolimatta, olemme jo tulleet huomaamaan, että ilmastonmuutos, luonnon saastuminen, puhtaan veden saanti ovat elintärkeitä ihmisen ymmärtää ja osata ottaa huomioon. Ymmärtää näiden pieniltä ja vaatimattomilta vaikuttavien asioiden painavuus. Kun näihin osasiin tulee korjaamaton vika, olemme kusessa. Ne kettutytöt ja -pojat, puidenhalaajat ja huuhaatieteilijät, jotka ovat puhuneet luonnon ja eläinten puolesta, ovat varsin kipeällä tavalla olleet oikeassa. Mahtaa sattua riistokapitalistiin, fasistiin ja antifeministiin. Vähättelyllä ja suoraviivaisella ajattelulla tekee hallaa myös itselleen.
Kun ajattelemme lyhyellä aikajanalla tuloshakuisesti, kuten on ollut tapana ja on edelleen, on huomionarvoista muistaa, että niin ajattelee suurin osa ihmiskunnasta. Miten muutamme tätä koneelta vaikuttavaa tapaa tehdä ja ajatella, jossa oma etu on määräävä? Tarvitaan esimerkkejä jotka selvästi osoittavat, että toisin tekemällä voi pärjätä ja että on olemassa toisenlaista rikkautta kuin taloudellinen. Talous on se mittatikku, jolla kaikki mitataan, raha. Painotamme taloutta ja taloudellista kasvua juuri luonnon ja ihmisten kustannuksella. Luonnosta riistämme arvon, mikä siitä irti lähtee ja se tapahtuu tehokkaasti lyhyessä ajassa, jonka jälkeen siirrymme toiseen kohteeseen. Ajattelu on niin yksinkertaistettua, että on kummallista, ettei toiston haitallisuus aukene siellä missä sen pitäisi. Samaa taloudellisen hyödyn kautta ajattelua tehdään kaikkialla missä hyödynnetään eläimiä ja luontoa. Ne ovat täysin ihmisen otettavissa vailla muuta arvoa kuin se, mikä niillä on ihmiselle. Miten arvo ihmiselle mitataan, miten jonkun arvo havaitaan ja saadaan käyttöön? Mitä ihmisen on hyödynnettävä ja mikä on hyvä jättää hyödyntämättä?
Ihminen arvostaa eniten välitöntä hyvää oloa, joka on koukuttavaa. Pyrimme elämään hyvässä olossa, karttaen huonoa oloa. Olemme paljon mielitekojemme ja kuvitelmien vietävissä. Voittajia ovat ne, jotka kykenevät käyttämään systeemiä parhaiten omaksi hyödykseen. Tätä kiiltoa silmissä pidetään älynä ja oikeutena. Sillä perustellaan turkistarhaus, tehomaatalous, yritystuet ja tehokarjantuotanto. Onko otettava kaikki, mikä on otettavissa, vai voiko jotakin jättää ottamatta? Kaikki tehdään niin tehostetusti kuin on mahdollista puristaa kuivaksi. Puristaminen on hyvä sana tässä kohtaa, tiristäminen. Niin paljon kuin ihmisen voimilla irti lähtee ja sitä kutsutaan edistykseksi. Meidän olisi ajateltava hyödyn ajatus uudelleen. Mikä on tarpeellista ja kaikkia hyödyttävää perustavanlaatuisesti, ei antamalla välitöntä mielihyvää niinkuin sokeri, vaan pitkäkestoisesti pitää kylläisenä. Oikeutus kaikelle on edelleen raha ja oma etu. Edistystä olisi huomata tekojen vaikutukset pitemmällä aikavälillä ja ymmärtää tulla vähemmällä toimeen. Se olisi todellista edistystä.
Terveisiä KHO:lle
”Kaikki nämä kaunokaiset henkäilevät jalkojemme juuressa viimeistä syksyään. Pientä kaistaletta lukuunottamatta koko Kaitasuo muutetaan rahaksi.
Niin että oikein kylmiä terveisiä (etenkin kihokilta) Riitalle, Mikalle, Vesa-Pekalle,Tainalle, Jannelle, Ollille ja Tuirelle, näille Korkeimman hallinto-oikeuden veijareille, jotka 18. elokuuta varmaan toisen kampaviinerin jälkeen päättivät myöntää Viipurin Turve ja Multatehdas Oy:lle luvan turpeenottoon.
Kaitasuon lähes 10 000 vuoden taival päättyy kaivinkoneiden möyhennyksessä mustaksi maaksi, jossa ei kasva mitään pitkään, pitkään aikaan.
Kyseessä ei ole mikään vähäinen mylläys Urjalan ja Humppilan rajamailla – turpeenottolupa on myönnetty 80 hehtaarille.” https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/kavimme-katsomassa-milta-9-000-vuotta-elamaa-tuonut-suo-nayttaa-oikeus-myonsi-turpeenottoluvan-ja-kaitasuo-tuhotaan-200365873
Napanuora, Konkeloiden raahaaminen kasasta takaisin suolle, 1998, Suon estetiikka, SuoMen-ryhmä
Majakollektiivi Timanttimetsä 