Love Happy- Marilyn Monroe

Guy Asks 100 Guys For Their Number (Social Experiment)

877393872726373843949484372526763748494049494837262t61617738394040

10 Anal Sex Tips

To define who is talented can be one part of the problem we still have: a very narrow perspective on what is good, worthy and important.

Interesting is how we perceive talent, who is talented, how that talent has become to be, apparent and visible, what we see as a talent, whose talent is made visible by others and whose is not, what is seen as extraordinary. It is noteworthy that all talent is not appreciated and talent goes unnoticed when people are afraid to stick out and be what they are or there aren’t any possibilities for them to do what they can do. There are people who are put in the category of odd. Their talent is overlooked because it does not suit a preferable and suitable form. All talent is not understood. To see talent we need people who understand and have sensitivity, understand sensitivity of others, know psychology and development and are willing to give their time and effort for talent of others to shine.

Speciality of someone is easily minimised as it possibly does not suit the standard view on talent that people have and can look up to. The view on who can have talent and intellect is of course one important restrictive force when talent and person is measured and boxed. Women, girls and ethnic groups, people who look different, appear different, seem weak and do differently can be seen as stupid, inferior and useless, incapable of learning just because it has always been thought so and because of this they can be treated very cruelly. Cruelty faced is almost a fact for anyone who performs far better than most. This common mistake and practise which is a practise of denying of human worth and possibility, is of course easy to use because it helps those who want themselves to be celebrated, who are unable to give space for others and new ideas.

It is a difficult matter because all have some kind of talent which can and should be nurtured, let be cultivated and be seen. It is not uncommon that people think of themselves less talented and those who want to put themselves on a pedestal are easily taken down. It is difficult to see other reason for this behaviour than fear and comparison which can prohibit us from seeing ourselves as we measure success by standards others place for themselves. Is there any truth to this? What do we fear by not letting someone succeed or not letting yourself try to succeed? To experience constant bullying and diminishing of one’s talent and intellect is something that can definitely cause trauma and takes a huge strength to overcome and win. Talent needs to be noticed. People have to be told that they have it within, for some it takes work to show, others seem to do things so effortlessly. Value of talent is for the individual herself/himself, but it is for others and the society, a very life changing, lasting and concrete issue that should be taken for self-evident force of nature, a growing thing. Learning of your own talent and what you can do with it is partly learning of the unknown.

It is interest of us all that people get education people need to flourish at what they do best and they shall learn at school what they can do well. Experiences of success should be provided. There may not be anyone to tell how talented someone is, so I hope this happens at schools and all are not pressured into one mould. It takes caring and ability look further.

https://www.scientificamerican.com/article/nurturing-genius/?WT.mc_id=SA_TW_MB_FEAT ”As the data flowed in, it quickly became apparent that a one-size-fits-all approach to gifted education, and education in general, was inadequate.”

Tom Waits- Christmas Card from a Hooker in Minneapolis (Studio Version)

Introvertin elämä on tylsää?

Tylsyyden kokemus on henkilökohtaista. Pystyn olemaan hiljaa useita tunteja ja katsomaan ikkunasta puita. On edelleen totta, ujo hissukka-ressukka-akselilla tallaava saattaa vaikuttaa säälittävältä tylsimykseltä jonka päässä ei liiku paljonkaan, kivellä tapettavalta joka on tuhottava, jota on satutettava että saa äänen aikaiseksi, jota voi avoimesti halveksia ja syynätä, koska se vahva itse on vahvempi, ihan selvästi parempi, näkeehän sen, ja mitattuna mittareilla jotka ovat jotenkin itsestään selvät ja hyväksytyt itsestään selvästi, like da. Hän puhkuu itsevarmuutta ja älyä, nokkeluutta ja pokeria, selvä voittaja. Syrjäänvetäytyvä on silmätikku, jonka syrjäänvetäytyväisyys on heikkous ja omituisuus, piirre jolla ei voiteta, koska siinä tyypissä on jotakin vikaa. Vahvempi pystyy testaamaan heikon vahvemman oikeudella, oikeus joka ryhmässä jaetaan, otetaan ja hyväksytään, koska jos puolustaa heikkoa voi itse joutua kiusatuksi, joten myötäily ja hiljainen hyväksyntä on tavallaan itsepuolustusta, eiks nii. Se on myös säälittävää, jos tiedät mitä tarkoitan. Itsenäinen ajattelu ei ole muodissa, siihen ei edes yliopistossa kannusteta. Seuraaminen seuraamisen vuoksi jos mikä on heikkoutta, asioiden tekeminen niin kuin ne on aina tehty, helppoa ja heikkoa tehdasmaista ajattelua. Mielummin puhutaan selän takana kuin sanotaan suoraan, koska voi tulla ulos suljetuksi. Varsin vahva meininki, pelkuruus yhdessä vahvistaa? Vahvemman oikeus pistää pieni matalaksi koska voi, ei kauheasti poikkea eläinmaailmasta.

Että se joka ei jotenkin välittömästi osaa tai halua puolustautua, on uudestaan ja uudestaan tulilinjalla, koska on näennäisesti heikompi, on jatkuvasti jotenkin vaillinainen, puutteellinen, liian poikkeava ja vähäpätöinen, on vahvemman oikeudessa eli survival of the fittest-kisassa heikoilla, jos ei opettele puolustautumaan, siksi suosittelen turpaan vedon hallintaa taitona eli itsepuolustustaitojen opettelu on ensiarvoisen tärkeää, koska jotkut eivät tajua ennen kuin lätty lätisee ja on tullut selväksi ettei vahva ollutkaan niin vahva kuin se antoi ymmärtää. Henkinen ja fyysinen väkivalta ei ole hyväksyttyä, mutta tapahtuu koko ajan. Jos väkivaltaan ei kukaan puutu ja se hyväksytään, en näe paljon muita keinoja vaikuttaa kuin lyödä takaisin. Häpäiseminen on monelle sama kuin raipparangaistus. Putoaa pallilta tai lähtee pallit. Tekopyhyys on se palli jolla moni seisoo.

Jos on niin halvaantunut, ettei saa sanaa suustaan, psykoterapiasta voi olla apua. Halvaantunut jatkuvasta väärin olemisen syytöksestä ja vähättelystä, että on vähempiarvoinen kun on sellainen kuin on, että vain on mitätön ja tyhmä kun ei saa sitä sanaa suustaan kun ei ole kuin muut, ja jos saa sanat ulos jopa lauseina, ne eivät ole oikeita sanoja vaan vääriä tai eivät mitään kiinnostavaa kuunneltavaa tai hyvässä rytmissä tai oikeassa kohdassa. Oman fyysisen ja henkisen vahvuutensa huomaaminen on voimaannuttavaa. Itseään täytyy kehittää sanoivat muut mitä tahansa eli ulkopäin tulee jatkuva paine mitä on hyvä opiskella ja miksi on hyvä tulla. Jos et halua tintata ketään, opettele joku taito jossa koet onnistumista. Varmaa on että hyvää palautetta ei kenties tule, että joku myöntäisi olleensa väärässä ja tehneensä väärin, eh joo. Ei kannata jäädä odottelemaan. Ne on niitä vahvoja katsos.

Introvertin elämä on tarkkailijan asema, mutkikasta ja se on se tyyppi jota kokeillaan juuri koska kuvitellaan, ettei siitä ole vastusta, siis helppo kohde jonka päihittäminen on kuin kansanhuvi, nauraisin jos tässä olisi jotakin hauskaa. Vaikeammat kohteet ovat pelottavampia ja vaikeampia. Hissukkaa ei ehkä varsinaisesti edes puhutella nimeltä. Introvertin huumori on erilaista ja saattaa olla parempi pitää huumorinsa itsellään, koska se ei ehkä aukene muille tai tulee kuollut hiljaisuus ja siitä loukkaannutaan helposti, koska itseensä kohdistuvaa huumoria vahva ei kestä. Luultavasti liian mustaa. Onko se edes hauskaa? Kaikki mitä introvertti tekee tapahtuu eri tavalla, eri rytmissä, sitä rytmiä on liikaa monelle. Kyseessä on erilainen, usein täysin poikkeava tapa ajatella, nähdä ja olla, joten vähättely ja naureskelu on valtavirran tapa kohdata tuo outous. Introverttiyttä ei nähdä rikkautena vaan puutteellisena joka täytyy eheyttää, koska maailma on ekstroverttejä varten, viihtymistä ja hauskanpitoa, hyviä juttuja, good times and good laughs. Introvertti ei viihdy kovassa metelissä ellei ääni lähde työn tekemisestä. Paras työasu on sellainen johon voi piiloutua täysin.

Me nykyihmiset arvotamme olemista, tekemistä ja ajattelua kaiken aikaa. Tunnemme huonoutta tai paremmuutta toisiimme nähden. Mikä on kiinnostavaa ja arvokasta, millä on väliä ja mikä on mitätöntä. Arvostelemme toisiamme varsin vahvasti ja julmasti kuten ennenkin, usein asioista joille ihmiset eivät itse voi mitään eikä ole tarvetta voidakaan. Itsensä muokkaaminen yhteiskuntaan sopivaksi on yhdenlaista fasismia ja itsesensuuria. Itse olen kipuillut asian kanssa aina ja jotta ei olisi ahdistus asiasta aina päällä olen ammatissa jossa yksinolo on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Itse en täysin sulaudu mihinkään ryhmään ja se on aiheuttanut monenlaisia tilanteita, joissa olen aina altavastaaja, yksin ja väärässä paikassa, vääränlainen, teen ja sanon jotakin käsittämätöntä että huh huh. Maailmassa jossa pelataan oletuksilla, kuulopuheilla on valtava vaikutus miten ihminen otetaan vastaan, aivan kuten vaatetuksella, yleisellä habituksella, sukupuolella ja ulkonäöllä, sillä miten hauskoja juttuja puhuu tai onko kovin vakava, kuten itse olen koska keskityn asioihin ja työn tekemiseen, joka on itsessään minusta hauskaa. Tai että täytyy olla kovin ulkokultainen ja kuorruttaa sanansa pehmeiksi koska suora puhe on liikaa. Työpaikassa jossa arvuutellaan olenko lesbo vai muuten vain perverssi ja teenkö maalauksen Jokereiden logosta lähden varsin pian pois, ja minullakin on kaveri joka kuvaa paljon, vitun kiva. Työn tekemiseen ei kuulu henkilökohtaisen elämäntavan arvottaminen, arvostelu, arvuuttelu eikä jonkun elämästä ja elämäntavasta muiden kanssa puhuminen ja typeristä ideoista voin kieltäytyä. Työ arvostellaan työn jäljestä ja tuloksesta ei mistään muusta. Ihan selkeästi moni ei ole taiteilijaa koskaan tavannut ja ennakkoluulot ovat sen mukaiset. Voit opetella itse maalaamaan ja tehdä sellaisen taulun kuin itse haluat.

On ilmeisesti eri asia arkipäivässä määritellä sosiaalisuus kuin miten se tieteellisesti määritellään, koska aina uudelleen kohtaan hyvin kapean näkemyksen sosiaalisuuteen. Ihminen joka ei ole sosiaalinen arkimääritelmän mukaan hänellä on ongelma, ei yhteiskunnalla niinkään, hänellä ei ole elämää tai hän on vaikeasti sosiaalistettavissa, hän ei solahda joukkoon, ole joukossa ja toimi joukossa. Sosiaalisuus on pälätys, kaverit, meininki ja ääni johon kietoutuu miellyttävyys, hauskuus, rempseys, näennäinen älykkyys, jatkuva toiminta. Jos ihminen puhuu paljon, se ei tarkoita, että hän olisi tavanomaista älykkäämpi. Tämänkin luulisi jo olevan selvää, vaan ei. Älystä puhutaan arkitasolla paljon, edelleen. Se on kipupiste ja omistettava ominaisuus, eriarvoistava joka sosiaalisuuden, sopivuuden tavoin arvostellaan ulkoisista ominaisuuksista päätellen. Hiljainen nainen ei voi olla älykkö, mies ehkä voikin ja hiusten värikin… Voiko joku kertoa minulle mikä järki näissä oletuksissa on? Ne vuodesta toiseen pitävät pintansa ja ovat kuin tosia kun niitä toistetaan. Ne toimittavat jotakin tehtävää sosiaalisesti. Joku kokonaisuus pysyy koossa jonka ei enää tarvitsisi, koska tiedämme paremmin. Toimittaa tehtävää sosiaalisena ihmisenä on olla vastaanottavainen, punnita asioita eri kanteilta ja olla vähemmän ennakkoluuloinen, antaa tilaa ja mahdollisuus.

Millaista tehtävää sosiaalisesti toimittaa pahan puhuminen ja millaista sosiaalisuutta se on? Ennen juoru oli tärkeä tiedon lähde ja huvitus, tosi tai epätosi mitä härskimpi ja uskomattomampi sen parempi, muokkasi tulevaa ja ihmisten elämiä varsin tehokkaasti, eli kiusaamisen ja tuhoamisen väline. Millaista sosiaalisuutta ryhmässä/ryhmästä ulos jättäminen ja samankaltaisuuden vaatimus toimittavat? Epäluuloisuus, halveksunta, outouden ja hiljaisuuden pelko on kummallista sosiaalisuutta, että on kykenemätön kestämään ’tylsyyttä’ on oireellista. Että on haluton näkemään toisen näkökulmasta, toisesta katsantokannasta, toisen asemasta, ymmärtämään kokemuksia että ei edes tule ajatelleeksi, että niin ja niin voi tehdä eli on kyvytön empatiaan, että on edes kiinnostunut. Se vaatii pysähtymistä ja pohdintaa. Kun sosiaalisuus on kaavamaista olemista, jossa on jäljiteltävä jotakin sopivaa tiettyä ollakseen hyväksytty, se on kovin herkkä kritiikille. Häpeäkulttuuri kukoistaa kaavamaisuuden ja yhden totuuden vaatimuksessa. Ihminen jolla ei ole kavereita on hylkiö jossa on jotakin vikaa.  Yksinäisyys on ilmeisen yleistä. Kaavamainen kokee olevansa oikeassa noudattaessaan sääntöjä ja omaavansa jotakin hyvää jota ei voi kyseenalaistaa juuri siksi, kun muutkin tekevät näin ja haluavat samaa.

Sosiaalisesti älykäs pystyy antamaan tilaa monenlaisuudelle pakottamatta ketään olemaan sosiaalinen tietyllä tavalla ja kykenee kehittämään ajatteluaan. Vaatimus että kaikilla on kivaa on hyvä peruskoulussa. Siellä missä aikuiset tekevät töitä joutuu tekemään vähemmän kivoja asioita ja sanomaan asioita jotka eivät aina ole kivoja, koska jotkut aikuiset käyttäytyvät kuin olisivat edelleen peruskoulussa. Jo pelkästään nimittely ujo hissukka ressukka päähän potkittu on ala-arvoista temperamentin ja kiusaamisen vähättelyä tai se, että hoemme suomalaisten olevan sisäänpäin kääntyneitä ja jäyhiä, mikä a. ei pidä paikkaansa, b. mikä ei paskan jauhannan ja kaiken kivan maailmassa ole huono piirre. Se että omaa temperamenttiaan saa hävetä koska se ei jotenkin ole hip ja oikein, on vähättelyä ja helvetin ahdistavaa. Täytyykö introvertin muuttua? Introverttiä pidetään pelkurina, koska häpeäkulttuurissa julkinen mokailu on tosi hävettävää. Introvertti ei uskalla aukaista suutaan. En olisi itsekään parikymmentä vuotta sitten uskonut että luonteenpiirteeni voi olla etu, koska tunsin olevani vammautunut.

Eli mitä tapahtuu jos mokaat? Pahin skenaario on..

Whore art

Interest in the mouth (or what is said)

What!