Hell breaks loose quite often to make the headlines. Celebrities vs. nobodies and how can celebrity culture help break cultural norms or can it? What kind of people are lifted up the ladder for us to watch is certainly a question to look through and what kind of people the audience is interested in. When people seem like copies of each other in the spot light we can wonder why difference and disturbance/change is not allowed. Is it the sound of a cash register we hear and like to hear, dream about? Is it the clone we wish to be ourselves in a minidress and blond hair repeating what people want to hear over and over again. Tell us what you eat and how you work out, who are you wearing and are you having a clothing line of your own? Thank you so much. To want to crush the ongoing show of nonsense is a scandal which is a scandal itself why something frivolous makes scandals, how the true scandal goes unnoticed. Scandalous is the obsession with a narrow tale of humanity and with womanhood. To want to scratch open the surface of celluloid is pure common sense and should be seen a deed of a sensible normal human being. Getting sick of repetition and abuse is what healthy people do. People’s need to be exploited is something I never understand and defend those who exploit is incomprehensible.
There are plenty of those limitations for women especially which are almost holy that doing against is an abomination and cause of serious punishment, legally or collectively. To think how does it feel like to be imprisoned by a role or a situation is to learn to think other points of views, comprehend feelings of other people who face things you would never face and learn to think actions done in more merciful and non-judgmental way. To think what something feels like is to learn empathy. One can go as far as experimenting, though it never is an authentic situation still, but gives a glimpse of what goes on in someone’s head, what kinds of options there are available to act and invent for oneself. We are very emotional, dictated by emotions more than reason. Our reasoning is often based on feelings and thinking we know, on traditions that guide our ways of living and interacting in quite obsessive way. This concerns women in particular. Policing what women do and how women are is a norm. It is not surprising that most paparazzis are men. Women who are in public eye living their lives, not how they are expected to live but as they see themselves best, seem to get attention that is sexist, misogynist and oppressive. Rule that makes headlines when broken does not allow much. Discipline is a doll and there where celebrity stars are made variety and experimentation is not celebrated. Sometimes people become celebrities when they break the rules (it is a thing and encouraged by the media). Fame is something wanted desperately but what to do with it other than pose? Make money of course.
Leikkipuistojen liukumäet ovat kaikki yhtä lyhyitä eli ei vaaraa putoamisesta, lelut eivät kovasti poikkea toisistaan. Suomessa todella tietää mitä saa. Yllätyksiä ei juurikaan ole luvassa. Hämmästyttävää sinänsä, koska ajatus suomalaisuuden ja suomalaisten erinomaisuudesta on omaleimaisuudessa. Sama kaikille-ajatus on ajatus tasa-arvosta ja jokaiselle suomalaiselle saman verran eväitä, joka ajatus on erinomainen, mutta voiko se toimia itseänsä eli meitä vastaan eli eväitä ei ole tarpeeksi kun ryhdytään uudistumaan ja tekemään jotakin uutta? Kuva on tasapäistämisestä ja turvallisuudesta, josta suomalaista peruskoulutusta erityisesti soimataan, ajatus joka saa meidät pelkäämään erikoisuutta, erilaisuutta ja poikkeavuutta? Ei saa olla erityisen hyvä, koska opettaja ei tiedä mitä sellaisen kanssa tehdään, ei saa olla erityisen poikkeava, koska ei sellaisenkaan kanssa tiedä mitä tehdä. Loppuuko luovuus samankaltaisuuden ja turvallisuuden vaatimuksessa?
Kaupunki on mielenmaisema ja kuva siitä mikä on sallittua tai kuinka kaupunkilaiset ajattelevat mitä voi tehdä ja kuinka olla. Mikä on kaupunkimaiseman funktio kun ajattelemme millaisia arvoja järjestämämme ja hallinnoimamme kaupunkinäkymä edustaa? Kaupunki, ainakin teoriassa, edustaa kollektiivisia arvojamme ja elämäntapaamme, entä muuta, orjallisuuttamme ja uskoamme samankaltaisuuden voimaan tai että jokaisella on mahdollisuus hyvinvointiin? Kaupunki näyttää siltä millaisia ihmisiä siellä asuu ja mitä he haluavat, elämältä ja kaupungilta. On edelleen osattava vaatia sellaista kaupunkia joka on asukkaita varten. Suomessa ajatus kaupunki kansalaisille toimii pääasiassa hyvin, silti kyseenalaistaisin edelleen tapoja tehdä edustus edellä ja ajatusta että kaupunki on ulospäin ulkopuoliselle katsojalle jotakin, ei niinkään sille joka on sisällä kaupungissa.
Perusarvojamme ja visioita hyvästä kaupungista vaalimme, etenkin poliittisia, ja inhimillisiä tarpeita jotka ovat kulueriä, mitä niistä. Toimivuutta painotetaan kyllä, etenkin autoilun kannalta, asioita joihin käyttäjänä, kaupunkimaiseman kuvaajana, katsojana ja pohdiskelijana kiinnitän huomiota. Suomalaisessa kaupungissa on ikuisen oloinen tiukka järjestys ja samankaltaisuus, joka taitaa olla lakisääteistä ja kovin rakennuttajien hallussa oleva. Joka kaupungissa toistuu geometrisesti säännöllinen, samankaltainen ajattelun ja tekemisen siisteys, parturoitu ja puhdistettu elämisen ja tekemisen idea tai ideattomuus. Jos maisemoidaan laitetaan ruohikolle suuri kivi ja istutetaan pensaita rajaamaan nurmikkoa. Millaisesta ajattelusta tai ajattelun puutteesta ja ihmiskuvasta toisto kertoo? Jonkunlainen säilömisen tarve ja pelko muutoksesta paistaa läpi. Mitä uudistuminen sitten vaatii että kollektiivisesti tapahtuisi muutos ajattelussa, oppimista miten nähdä toisin ja etenkin luonnollista kiinnostusta ympäröivää kohtaan? Millainen on hyvä kaupunki visuaalisesti on oletus materiaalisesta hyvinvoinnista, säännöllisestä järjestyksestä jossa perusasiat toimivat, ylhäältä määrätystä, joka on luutunut mieliimme, jota ajatusta edustavat materiaalivalinnat, suoruus, suorakulmaisuus jossa todellisuudessa vaikutelma on ideaköyhä toiston vankila. Virkamies joka ei ymmärrä että halpa tulee lopulta kalliiksi. Näkymä on toki tiettyyn pisteeseen asti tarkoituksellinen ja puhdas, häiriötön, särötön ja turvallinenkin kunnes home iskee. Voisiko hajuton ja mauton olla jotakin muuta?
Uusi koulu- ja nuorisotilarakennus Lielahdessa Tampereella, joka edustaa uutta tapaa rakentaa oppimista varten. Pisteet Tampereelle!
Analysoida jotakin mikä on tehty lähes steriiliksi on kuin ajattelisi jotakin mikä on suunniteltu tyhjäksi, jota eivät käytä ihmiset vaan koneet ilman ihmisten tarpeita. Mistään ei saa kiinni muusta kuin omasta ihmetyksestä toistuvaa tapaa maisemoida hengettömäksi loputtomasti toistuvaksi samaksi ja vaikuttamisen mahdottomuus tekee turraksi että vihaiseksi. Toisto edustaa tietynlaista jatkuvuutta ajatuksellisesti, halvan suunnittelun jatkuvuutta ja muutoksen pelkoa, helppoutta johon pyrimme ja ajattelemisen vaikeutta jota kartamme. Pelkoa ärtymystä ja ihmetystä kohtaan, raivo repeää tuon tuostakin jos jokin muuttuu radikaalisti. Nykyään asiat muuttuvat huonompaan ja kallistuvat vaikka kaikki on helppoa ja jopa halpaa, mikä ristiriita. Vaikeus toki on monen asian yhtäaikainen huomioiminen ja vastuukysymykset, vaikeus ajatella toisin uudella tavalla tai jopa palata vanhaan, lainata vanhasta jota ei arkkitehtuurissa harrasteta on todellinen vaikeus. Vedotaan siihen ettei enää osata. Kun osaaminen katoaa niinkin nopeasti kuin on ilmeisesti tapahtunut, taantuminen vaikuttaisi olevan liian helppoa. Päättelen ettei meillä ole tarpeeksi vastusta että tarvitsisi ajatella vaikeita.
There is a problem and it is about skin. It is about those features that are called racial. The ones that divide us in some ways which are very artificial but naturally make a visual difference we pay attention to. We make our judgment via eyesight and learn how we should look. We notice our differences in appearance immediately but why we do not take difference for granted as a gift but a threat? It is the one thing we pay attention to, we understand to be born with difference is what we are but to accept difference as worthy in reality is challenging. Children do not discriminate in the ways adults do. They learn to discriminate and bully.
Skin has been an interest for me ever since I started studying art. It is the one thing that is very hard to depict and picture. My sculpting teacher was determinate to teach portraiture and it was the one most important after posture how skin appeals and comes to life in sculpting, on hair, the other matter. It is interesting when you use clay, stone, plaster, wood or whatever material to make it look alive. Is it a question about symmetry, harmony, how we see, or what we want to see, because disharmony and a kind of chaos for eyes is what we reject but is constant before us?
I like to buy clothes online. I like the message: your order has been received. I like the message: your purchase is on its way. I like the text message that my package has arrived. I like waiting at the post office for my package. I like the way packages feel.
When I wake up I work. When I eat breakfast I work. When I lay wake in the bed I work. When I walk I work. When I jog I work. When I sit in my armchair I work. When I do nothing I work.
I walk the same route every day. I jog the same route every day. I drink coffee the same amount every day.
There is a jar, a large glass jar half full of water on the table.
Group of people are standing by the table. One person goes to the window with the jar and pours the water out the open window in silence.
Glass jar is returned to the table and everyone at one’s turn takes the jar and shouts inside the jar in one’s own way. The one who poured the water out the window will shout first in the jar.
Performance is finished when everyone has passed the jar forward to the next one,
till everyone has screamed or shouted in the jar. No words, just noise.
Majakollektiivi Timanttimetsä 