Koulutuksen kopeloiminen on jatkuva kuumaperuna. Itse paljon opiskelleena olen ollut onnellinen runsaasta tarjonnasta ja mahdollisuuksista joita minulle on avautunut ja toisaalta taas surullinen opetuksen tason paikoittaisesta surkeudesta. Surullinen myös siksi että kritiikkiä on ilmeisen mahdotonta antaa joutumatta valittajan ja vaikean ihmisen rooliin. Olen ollut tiedonnälkäinen pienestä lähtien ja koulu oli minulle tärkeä paikka jonne menin juosten. Eniten koulutuksen muutospuheissa ja teoissa minua vihastuttavat säästötoimet. Koulutus on yhteiskunnan tärkeimpiä toimia jonka täytyy toimia eli antaa opiskelijoille se mitä he tarvitsevat ja enemmän. Se tarkoittaa että opiskelijalta on vaadittava myös enemmän kuin on tarpeen, enemmän kuin mitä riman ylitys vaatii. Pään silittely tai pään seinään hakkaaminen eivät johda hyvään oppimistulokseen. Asia josta minulla on jonkin verran kokemusta eli on osattava vaatia hyvää opetusta. Opiskelu on työtä ja opettajien pitäisi myös osata tehdä työnsä. Olen kriittinen ja vaadin myös itseltäni paljon, koska opiskeluni on jatkuvaa. Koulutuksen alasajo on ollut surullista katsottavaa. On puhetta koulutuksen tärkeydestä (tuo tärkeys on itsestäänselvyys) mutta toisaalta säästää pitäisi. Opetuksen taso on kärsinyt monesta syystä. Kuulostaa kenties yliampuvalta puhua alasajosta, mutta siltä se on vaikuttanut ja minulla on korkea vaatimustaso mitä opetukseen tulee. Kun on lähtenyt lukiosta jossa todella vaadittiin ja vaalittiin oppimista ja opiskelua, laatuvaatimukset ovat korkealla. Opetuksessa on pyrittävä tarjoamaan korkeinta mahdollista tasoa, perusteellista tiedonjakoa. Tällä hetkellä opetuksen taso on mainospuhetta joka ei konkretisoidu luokassa.

Millaista sitten on hyvä koulutus, koska minusta vaikuttaa että ajaudumme siitä kauemmaksi mitä enemmän tuudittaudumme ajatukseen koulutuksemme hyvyydestä ja paremmuudesta toisiin maihin verrattuna. Laadukas koulutus takaa ammattitaitoisia työntekijöitä, kykeneviä luomaan jotakin uutta, itsevarmoja uskomaan omiin kykyihinsä. Entä jos oppilaitos ei usko opiskelijoidensa kykyihin vaikka kuinka heitä testaisi? Tilanne vaikuttaa kummalliselta että opiskelijoilla riittää potentiaalia toteuttaa itseään ja opiskella mutta koulutus ei tarjoa tarpeeksi vastusta joka on välttämätöntä kehitykselle ja uuden oppimiselle. Olen kokenut että etenkin ammatillisessa koulutuksessa opiskelijoita vähätellään eikä tarjolla ole eri vaikeusasteita koulun sisällä vaan kaikki sullotaan samaan muottiin. Kuten Aalto-yliopiston tehtaaksi kutsutusta koulutusohjelmasta valmistutaan maisteriksi, mitä uutta jää käteen, muuta kuin muisto suuresta byrokraattisesta laitoksesta jossa opiskelijat ovat aivottomia nappuloita? Niin miksi sitä kutsutaan tehtaaksi? Ei ole kovin mieltä ylentävää valmistua tehtaasta tehtaaseen. Tavallaan se on hyvin rehellisesti sanottu ja sitä enemmän ottaa päähän, että koulun henkilökunta alentuu yhteiskunnan tehdasvaatimuksen tasolle. Ainakin rehellisyyttä löytyy jossakin kohtaa eli siinä kun pullautetaan tuote pihalle. Vai liekö kyynisyyttä?

Aalto-yliopistossa tuli vastaani kummallinen ajattelu, että kaikki ovat samalla tasolla ja menossa sieltä missä rima on matalalla. Mistä tällainen ajattelu juontaa juurensa, en tiedä, mutta itse tavoitteellisena opiskelijana koin ajattelun loukkaavana, kuten myös sen, että kun ihminen opiskelee maisteriksi häneltä puuttuu jotakin ammattiinsa kuuluvaa tietoa eli ammattitaitoa eli lähtötaso on aloittelija, vaikka kuinka esittelisi oman työnsä vuodesta 2000 lähtien on silti vasta-alkaja. Jossakin päässä ei nyt ole ymmärrystä tarpeeksi ja näkemystä siitä millaista maisterikoulutus pitäisi olla, koska siinä pisteessä ei aloiteta alkeista kun on jo konsepti jonkun aikaa ollut olemassa. Jos se olisi ollut vain yksi pakollinen alkeiskurssi vaan kun ei.

”Meillä on täällä monen tasoisia oppilaita, siksi”-puhe ei perustele matalaa rimaa kuten ei myöskään se että nämä asiat ovat vaikeita. Jos peruskoulussa ajateltaisiin kaikkien olevan tukiopetuksen tarpeessa ja älylliseltä tasoltaan heikkoja kautta linjan millaista opetusta lapsille annettaisiin? Toiston merkitys opiskelussa on oleellista, mutta mielelläni teen sen itsenäisesti. Opettajan tarkoitus on stimuloida opiskelija ajattelemaan, innostumaan lisää ja huomaamaan jotakin uutta ja tukea ajattelua, ei litistää ja vähätellä eikä toistaa samaa vanhaa. Hyvään lopputulokseen päästään kun opiskelijalta kysytään mitä hän osaa jo valmiiksi (oleellisen tärkeätä koulussa jossa on monen tasoisia ja taustaisia opiskelijoita), mitä hän haluaa oppia eli mikä häntä kiinnostaa ja lähteä suuntaan jonka opiskelija kenties jo osittain tietää ja haluaa. Motivoituneita opiskelijoitahan te sinne valitsette, eikö niin? Luulisi yliopistossa olevan tietoa kuinka yksilöllisiä tarpeita aikuisopiskelijoilla on ja mikä merkitys jo omatuilla taidoilla ja tiedoilla on. Tehdaspuhe ei ole kovin kehittynyttä ajattelua opetuksen luonteesta, merkityksestä, mikä opetuksen tason ja lopputuloksen tulisi olla. Kovasti tuli mieleeni että olen opiskelemassa itselleni vain maisterin titteliä jolla on tietynlainen arvostus, eräänlainen kaiku johon on kummallinen monotoninen vastaus. Tutkinnon sisältö olikin verrattain ohut. Täytyy varmaan vielä muistuttaa, että minulla on korkea vaatimustaso (aivan kuin pitäisi anteeksi pyydellä) ja niin tulisi olla monella muullakin kun puhutaan yliopistosta, tai tuosta toisesta lempilapsesta ammattikorkeakoulusta, jossa myös opetuksen huono taso ja opettajien ammattitaito olivat ja ovat opiskelijoiden jatkuva murhe (senkin koulutuksen polun olen kulkenut) ja kritiikin kohde, vaan mikään ei muuttunut parempaan (en tiedä onko vieläkään). Tästä voi jotakin päätellä siitä mikä on opiskelijan vaikutusmahdollisuus siihen, millaista opetus on ja mitä on mahdollista koulussa oppia.

Ennen kuin menin Aaltoon luin opiskelijoiden ulosmarsista, joka oli merkki siitä että opiskelijoita ei kuunnella. Se on täysin selvää edelleen, vaikka on kritiikkilomakkeita ja puhetta, asiat muuttuvat parempaan kovin hitaasti. Aivan kuin opettajilla olisi tieto paremmasta, mutta tuota parempaa ei jostakin syystä anneta. Siihen ei ole varaa? Päivänselvää oli myös ettei opettajakunta kestä muutoksen vauhdissa mukana. Opetuksen päivittäminen ei tunnu olevan prioriteetti vaan mennään niin kuten on aiemminkin tehty mutta vähemmillä resursseilla.