Toistan: Lukekaa runoutta töissä!

Oih, tää on vallankumouksellista. Onko hän kommunisti kun hänellä on noin suuret pohkeet? Eikun hän on stalinisti, hän kaivaa nenäänsä koittosormellaan. Hyi! Ja muutenkin hän tykkää arvailla millaisen auton ottaisin, jos minulla olisi ajokortti. Luultavasti jonkunpienenjavaaleanpunaisennimeltäänVoikunsöpö. Ja muutenkin hän on hiukan erilainen, en antaisi lapseni tavata häntä ennen kuin lapseni ymmärtää että on erilaisia ihmisiä, tuollaisia kuin hän. Siihen voi vierähtää tovi.

Juu, ei duunaria kannata pelätä, ne on itse aika peloissaan. Jotkut haluavat piilottaa pelkonsa isoihin autoihin ja aseisiin.

2000

Mikko 2000

Eläin meissä vai onko? Aina sama juttu, joo. Nähty on. On se monsteri.

Ulkonäkö, sukupuoli, ikä, ammatti, koulutus, kotipaikka, seksuaalinen suuntautuminen, en pääse tämän asian yli, eikä varmaan ole tarpeellista. Kiinnostavaa on kuinka yksilöä manipuloidaan ja manipuloidaanko naista miestä enemmän olemaan tietynlainen, sopiva, oikeanlainen ja mikä on oikeanlainen. En osaa sanoa, mutta painostuksen määrä ylipäänsä on aikamoinen, se on käsittämätön. Manipulaatiota mielestäni on jo se kuinka toista katsoo, kuinka toisen ottaa vastaan, kuka ja miksi kohtaamistilanteessa käyttää valtaa tai päättää käyttää valtaansa, kokee olevansa vahvempi. Ihmissuhteiden dynamiikka on mielenkiintoinen, kuinka ennakkoluulot, kokemukset, statukset mikä-kaikki vaikuttaa minkälainen sotku lähtee syntymään. Jännittävä on huomata olevansa jatkuvan tarkkailun alla esimerkiksi työpaikalla vaikka siksi että on kuvataiteilija. Se luki töissä runoja. (Lukekaa ihmiset töissä runoja, ehkä päivänne piristyy. Kirjoittaminen & lukeminen ovat muutenkin aivoja virkistävää puuhaa.) Erot mies- ja naisvaltaisilla aloilla oman kokemukseni mukaan eivät ole kovin suuria. Ennakkoluulot ovat ..yhtä apinamaisia.

Minua kiinnostaa paikkani maailmassa naisena, taiteilijana, työntekijänä, ihmisenä, kuluttajana, minänä, tuona jokuna. Kun juttu on niin etten ole koskaan osannut olla niin kuin minun on odotettu olevan tai olen huomannut etten ole täyttänyt odotuksia vaan ollut jotakin muuta kuin on kuviteltu. Ihmiset jostakin syystä näkevät silhuetin, ääriviivat ja jumiutuvat niihin kuin viivojen sisällä ei olisi mitään. Tästä olen päätynyt pohdiskelemaan, kuinka tuo paikka määrittyy, kuinka pitkälle minä itse sen määrittelen ja kuinka minua määrittelevät muut kanssaihmiset. Siis on olemassa joitain asioita, joihin minussa reagoidaan voimakkaasti aina: ulkonäkö, sukupuoli ja ammatti tässä järjestyksessä. Reaktiot ovat sanoisin aika eläimellisiä, raadollisia. Ne tulevat alueelta väliliha-peräsuoli-selkäranka-haima. Toki tämän asian pohtiminen juontaa omaan epävarmuuteeni, mutta mielestäni koskee kaikkia ja ihmisten tapaa arvioida toisiansa suhteessa itseensä. Täytyy tietää millä kuvitteellisella portaalla seisoo muihin nähden, koska kuvitteellisista statuksista ja voimasuhteiden selvittämisestä on kysymys mielestäni. En edelleenkään näet usko että ihmiset haluavat olla tasa-arvoisia. Sellaiset lausahdukset kuin ’kunnioitus on ansaittava’ tai ’sen saa mitä antaa’ peilaavat juuri ajatusta vallasta, ja mitä on annettava, mikä on milloinkin se arvokas piirre, ominaisuus tai omaisuus joka tekee hyväksytyn. Jokainen haluaa olla hyväksytty sellaisena kuin on, mutta moni haluaisi muuttaa ulkonäössään jotakin. Hyväksymmekö itsemme sellaisina kuin olemme?

Why rank? What’s with the ranking? Who sells what? Who is the sexiest in the World?

Scum Foundation Offering You a
Fucking Stupid Whore Now 3,14e
50kg 176cm Blond
Cute as Hell
Lovely Concept with Warm Hospitality
She Says She’s an Astronaut.

Please contact soon.

July is The Urban Exploration Month 2012!

Tarkoitus elämälle, miksi sitä etsii, milloin sen löytää ja miksi se ei jo ole tässä hetkessä. Jatkuva tyytymättömyys omaan elämäänsä saa ihmiset onnettomiksi. Missä on onni?

perhospuutarhassa

Siis olisiko onni että voi ajatella, sanoa, toimia ja olla itsellinen. Voi kyllä, vastaan. Mutta on oltava myöskin vastuullinen, onneen kuuluu vastata teoistaan, että voi tuottaa onnea myös muille.

What art is?

Since my work has faced so many cases of censorship, politely, I wonder  …WHAT ART IS??!!

Well, for me the concept is broad, for some it seems to be kinda narrow. We are different. Yes, we are.

But Henna You are so trapped by a man who loved you. I am? Oh. Sounds like the theme from that B-movie. Somehow I never felt the love. What was that? That’s what being trapped means, it’s being trapped. I really should not mess with such powerful people. LOL (Are you talking to yourself again or should I say still?)(Well, you know I’m weird, I also do it when I cycle)(It’s odd, I know many much weirder than you and they are the so called successful).(Do I lack something?)) (You just don’t bother hiding it, your possible weirdoness. That’s the problemo for yeh.)

A cat trapped? Yeah. You have such muscles that wow. I do?.. Poor cat, what happened to it. But Henna there is this one thing, you don’t have a dick and you don’t have the circle, the art circle to belong to, aa yes. I’m a drop-out. I’m like a bum I-really-want-to-make-it. Really. What should I make and where? I like going other fantastic directions and finding new things whether they are good or bad, dirty hopefully. Don’t say that, you’ll be in trouble. Someone will search your residence. I think they did and found my underwear on the floor. Can you believe it. Too bad not any used condoms. I believe in artistic and freedom of speech. Talking dirty is something else than getting dirty. Too clean makes me feel uncomfortable, like hospitals and galleries. To lack something as an artist is just the issue. Artist is measured like people normally by what one lacks. You have to want the same as everybody else. I was wondering why is it so difficult to talk about fame, if that’s what many of us want and the fortune. Why so many limitations what can be issued? If addressed a sensitive matter I hear laughter and I’ll be shut down, turned back at. Not nice. You should talk about nice things, Like: What kind of sensitive matters you mean darling? I like touching sensitive matters. Yeah I like touching. People please touch each other. Huggless life is hell. It’s so easy to shock that it’s a shock as itself. Anyway I have limitations too, I have never understood artists who repeat the same idea year after year. Sounds like an anal problem. Poo is not coming out properly. Exercise and change your diet, it helps. Stir it a little, like me. Move your hips. A little.. just a little. You can also sing this little song; I Wanna-be a bee, A very Sensitive bee..flying around so gracefully..continue the lyrics, invent your own while dancing around..

If you live in a bubble, it’s healthy to see sometimes another point of view.

It’s a sexist world that cannot tolerate me telling that it is sexist. Me telling how stupidly and cowardly you try to rule. I’m so hooked by this. Especially a female artist has to be put down, she is dang, dang dang bang. She can rock your bubble, baby. You are wong. How come? Who is putting you down, nobody. You can do whatever you want. Almost. Please don’t do that. What? Do you think I’m wong? Yes, you are Mrs. Wong, almost married.

Southern cowgirls sleeping beauties moaning loud when they are getting it: hot teachers with hot potatoes: Sexiest Artists always wet always coming; college girls : secretaries… and more! What else is on the Menu..hottest politicians on Earth, Oh my God or someones God really. But whose?

Sucking cock is good for everybody. Yeah, Let’s have an orgy! Eh the worst idea sofar, let’s not. How about sleeping? Yes, please. What an outrage!! How dare you. Easily.