Asia, josta olen hyvin surullinen, historiallisesti arvokkaan rakennuksen rapistuminen, typerä välinpitämättömyys menneisyyttä kohtaan. 😦 Tätä tulitikkutehdasta tuskin kukaan enää restauroi, mikä ottaa mua aivoon. Rakennuskulttuuri Suomessa näyttää kovin yhdenmukaiselta, kuin käytettäisiin samaa sapluunaa joka paikassa. Itse olen myöskin sitä mieltä, että vaatimus kauneudelle rakentamisessa on hyvinkin perusteltu. Sanonta mikä nyt on kaunista kenellekin on kamala. Miksi riisuttu yhdenmukaisuus on kaunista? Tai pyöreiden muotojen puuttuminen, koristeiden tai värien. Harmaa, musta, valkoinen, beige-akseli on turruttava. Ainoat ’väripilkut’ ympäristössä ovat mainoksia ja autoja. Mikä minusta täyttää kauneuden kriteerit on monipuolisuus, variaatiot, halu katsella rakennusta ja pysähtyä sen eteen tai mennä sen ympäri. Valkoinen riisuttu huone on luotaantyöntävä. Miksi elää jonkinlaisessa selkeyden illuusiossa, en minä halua. Enkä usko että olen yksin näine ajatuksineni. Tämä (jota ensimmäisessä kuvassa ei näy, koska olen ikkunassa kuvaamassa exteriööriä) tehdasrakennus ympäristöineen on samaa kansallista rakennusperintöämme kuin Finlaysonin ja Tampellan tehdasrakennukset, todella sääli nähdä se totaalisen paskana. Kun vertaan sitä useisiin kauppakeskuksiin, jotka kuutioina toivottavat tervetulleiksi kuluttamaan, multa loppuu ymmärrys ympäristö- ja rakennussuunnittelijoita kohtaan. Kummallisen maailman haluatte lapsillenne jättää. Terveisin.
Majakollektiivi Timanttimetsä 