Puhutaanko etuuksista? Puhutaan rahasta. Olemme rikas maa, näin meille kerrottiin. Siis mitä etuuksia tarvitsemme niin kovin?

Me olemme rikas maa, jossa kukaan ei halua luopua saavutetuista eduista, tietenkään. Mutta toisaalta, ihminen on käynyt lämpimässä suihkussa kovin lyhyen aikaa olemassaolonsa aikana, ehkä sata vuotta, noin. Suomen hyvinvointivaltio on vielä siis varsin nuori. Kuitenkin tarpeeksi kauan, että meille on saatu luotua kuvitelma jatkuvuudesta ja turvallisuudesta. Miksi rikkaaksi kuviteltu ja sanottu, ottaa lainaa maksaakseen sosiaalimenonsa? Miksi juuri terveydenhuolto on menossa pöntöstä alas ja julkiselle hoitoon pääsy kestää? Kuinka sopivasti koulujen oppimateriaalien taso on laskenut verrattaessa parinkymmenen vuoden taakse, niin paljon, että jää ihmettelemään, onko syynä ponnistelemisen välttäminen, sääli oppimisvaikeuksista vai elämän helpottuminen niin paljon, ettei tarvitse tietää maailmasta eikä osata laskea? On myös erikoista, että näin heikolla tuloksella, kusi silti nousee nuppiin, päättelen, siellä ei muuta olekaan. Kovin vähän on siis tarpeeksi, kun helpommallakin pärjää. Jäämme katsomaan, kuinka pitkälle se riittää. Ylekin on huolestunut pakastekinkkujen pronomineista. Taso ei päätä huimaa, ei edes musta poolopaita päällä, vaikka musta kehystää kasvoja kivasti. https://yle.fi/a/74-20085004 Ihminen on hän ja mielellään omalla nimellä. Valtion media on iso julkisen rahan syöppö. Mikä on valtion median viesti? Yle on siitä jännä median jättiläinen, että sen maksavat kaikki suomalaiset, myös minä, joten katso eteesi vitun lutka.

Toinen ihmetyksen aihe on, miksi valtion on yhä tuettava samoja yrityksiä vuodesta toiseen tai menestyneitä yrityksiä ylipäänsä missään tilanteessa, kun valtion kuvittelisi keskittyvän löytämään innovaatioita ja tukemaan niitä? Onko Suomessa omat ideat loppu? Onko kyseessä turvallisuuden tunne, joka halutaan jakaa myös ympäri maailmaa ja siitä pitää kiinni, että maineemme hyvinä ihmisinä säilyy, kenties sokeus nähdä eteensä ja nurkan taakse, pelko ottaa riskejä ja luottaa uuteen, tapojen orjuus ja jankutuksen asteella oleva kuva Suomesta, missä raha kasvaa puissa ja kaveria ei jätetä, paitsi ne, joilla on omia mielipiteitä? Kun yritykset eivät pärjää, onko vika yrityksissä? Miksi pitää tukea sellaista, mikä ei myy? Olemme tottuneet saamaan tukea tai se on monelle itsestäänselvyys ja maatalouskaan ei taida pyöriä ilman. Ei taida ei.

Tukiraha on silti kuin palkinto, jonka saaminen nostaa statusta, ei ehkä Kelasta, vaikka Kela-gold siltä kuulostaa eikä ehkä toimeentulona ole järkevä ratkaisu. En ymmärrä tätä ajattelua ja kapitalismi vastaisuutta. Suomea leimaa pelko. Erottautumisen pelko ja oman maan edun ensiksi laitamisen pelko, pelko kastumisesta? kaatumisesta ja on totta, että olemme riippuvaisia tukirahasta, se tekee onnelliseksi.

Ei ole mikään ihme, että markkina on vääristynyt ja pienillä on vaikeus menestyä. Vakavasti ottaminen ehkä tarvitsee rahaa tuekseen ja kavereita. Kliseisesti isot syövät pienet, jos pienistä ei huolehdita. Tämä on ollut Suomen johtoidea, mielestäni tai ainakin pitäisi olla, pienelle mahdollisuuden antaminen. Maailman halaaminen vaikuttaisi olevan vasemmiston pääteesi, koska olemme rikas maa, jolla ei ole varaa pitää terveyskeskuksiaan auki. Kaukana on asiat huonommin, me voimme niille hyvin vähän, myös siksi onkin tärkeää, että täällä tehdään paremmin. Siksi ymmärrys loppuu itseltäni.

Guggenheimkaan ei ymmärtänyt, miksi Suomen valtio ja persut eivät halunneet jakaa heille rahaa. Oikeistossa ja kauppiksessa luulisi tämän olevan selvä asia, silti Guggeliini persujen toimesta leimattiin ja siihen se kaatui, hyi persut, sanoi tutkimus ihan yliopistosta. Kun tutkimustulos kuulostaa mielipiteeltä, se tuskin on hirveän tasokas. On olemassa myös sellainen asia kuin tiedevastaisuus ja siinä tieteen nimissä tehdään tuloksia, jotka palvelevat jotakin tahoa, kieltäydytään uskomasta tieteen tuloksiin ja metodeihin. Vaikea uskoa, että sellaista löytyy yliopistosta, että tieteessä saadaan haluttuja tuloksia? On siis tehtävä tiedettä tieteen keinoin, jotta luottamus säilyy, vai mitä. Arvostetussa julkaisussa julkaisukaan kun ei merkitse enää juuri mitään ja syykin ehkä selviää ajan kanssa ja se taiteenvastaisuus. Mutta kaupallinen oikeistohan haluaa leikata taiteelta, koska se ei myy?? Näin tunteisiin menee rahahanan avautumattomuus ulkomaiselle tunnetulle yritykselle (Suomen ei ole tarkoitus tukea ulkomaisiakaan yrityksiä julkisista varoista. Löysä raha-imago on haitallinen). Toistetaan tätä samaa nyt loputtomasti. Tämä on vaikea asia, etenkin taiteissa, joka nojaa niin paljon tukirahaan, ettei ymmärrys riitä, eivätkä siivet kanna ilman rahaa.

Taiteilijat, nuo instituutioiden kumppanit, ehkä jo sisällöntuottajat ja museoiden sisustajat, tarvitsevat näkyvyyttä, jotta voivat saada ja tehdä rahaa. Miten kuoret, seinät ja sisältö toimivat yhteen? No, kyllä he rahasta pitävät, ai että he pitävät rahasta. Suomen instituutiot pitävät rahasta niin paljon, että sitä pitäisi riittää järjestöille ja yrityksille, muttei terveydenhoitoon ja työttömille saata riittääkään. Raha on leuhkimista varten, mutta työtä on tehtävä, ei raha ilmaiseksi tule, työttömälle. Myy jotakin.

Raha tuo arvoa myös ja etenkin taiteissa ja myyntiä syntyy, kun on rahaa. On oltava näyttävät puitteet luodakseen uskottavuutta. Jos yrityksen idea oman ja konsultin (hinta melkein kaksi miljoonaa euroa per arvio) arvion mukaan on menestyvä ja idea toimii, se kantaa laajenemisestaan itse riskin. Taide-franchise on toki ostettavissa tyyppinen malli, mutta mitä sitten. Rahat kulttuurille ovat vähenemässä ja siitä kärsii se pieni, myös ja etenkin taiteissa raha tekee taiteen, ehkä se siksi juuri kirpaisee, pardon répétion, c’est la tautologie, voi ranskani. Arvonantoa ja arvon nostoa Suomi kaipaakin, mutta ei oikein enää tunnu keksivän muuta kuin sisällyksettömiä kalliita kuoria ja toistoa. Kävisikö imitaatio ja toisimme tänne Bilbaon ihmeen?

Päällinen nykyään myykin ja reality joka kanavalla. Siksikö rahasta puhutaan taiteissa melko vähän lopulta muuna kuin mahdollistajana ja apuna, kritiikki kohdistuu muihin ja ulkopuolelle: ilman rahaa ei voi tehdä paljoakaan tai ajatus kiertää kehää, tyyliin kato miten paljon mulla on ja silti olen vasemmalla, kuten kapitalismikritiikki ja etenkin kapitalismikritiikki taiteissa. Onko kukaan muu huomannut, ettei kapitalismikritiikki muuta juurikaan mitään, mutta luo huolestuneisuutta, jopa ahdistusta ja vasemmisto imagoa? Että sä olet niinkuin älykkö ja yhteiskunnallisesti valveutunut. Se, miten paljon julkista rahaa voi laittaa yritystoiminnan pyörittämiseen, onkin kiinnostava asia. Miten se muuttaa kilpailua ja tekemisen kulttuuria että ajattelua, vaikka siitä, mikä on sallittua ja oikein ja jos oikein olen ymmärtänyt, julkinen tuki on sosialismia, ei markkinataloutta, mistä oikeiston kuuluisi pitää myös omalla kohdalla, siis toimivista markkinoista, ei sosialismista.

Onko rikkauden kokemus pään sisäinen asia vai tilasto vilkaisuna Suomi verrattuna maihin, joiden sosiaaliturva on huonompi? Alaspäin katsominen on hyvin suomalaista. Sieltä löytyy suomalainen. Onko rikkaus kuvassa hyvältä näyttämistä ja esitys, jota brändäystä Suomi on tykännyt harrastaa ja vienyt sen uudelle tasolle, jossa politiikkaa tehdään sillä heikommalla kädellä ja päällä? Esiintymistaito on olennainen. Kuinka raha tekee meidät, jos ilman rahaa, ei ole mitään lopulta eli me olemme käytettävissä oleva määrä rahaa, hyötyä ja muuten pelkkää ilmaa? On ollut ilmeisen vaikea tunnustaa, ettei etuuksiin ole varaa ja kalliit systeemit Suomi-häkkyrän pyörittämiseksi ja kehitysapuun, ovat olleet liian kalliita ja toimimattomia. Onko rikkautta ostaa kallista toimimattomuutta ja pitää suuresta summasta niin paljon, ettei käytännöllä ole väliä? Miltä asiat näyttävät, on Suomessa väliä. Miltä asiat näyttävät?

Erikoinen on pääministeri brändäämässä itseään, kun maa on näin sekaisin ja köyhtyvä. Poliitikko tekemässä tähteyttä, on erikoista, mutta sehän on selvä, näin huono politiikan tekeminen kertoo, että se on sivuasia, miten taloudessa menee ja pääsevätkö kaikki elämässä eteenpäin. Tällaisesta systeemistä hyötyminen tekee ihmisestä loisen. Loisiminen on hyväksikäyttöä, joka hyväksytään Suomessa. Se on älykästä oman edun tavoittelua, joka on myös äänestäjistä ok. Ottaa omat pois on sanonta ja politiikka tarjoaa otettavaa.

Olemmeko näin harhaisia, onko kokonaiskuva jäänyt näkemättä ja ainoastaan Tuomas Malinen on nähnyt tulevaisuuteen? Miten voi olla, kun fasistiseksi syytetty hallitus ottaa yhtä paljon lainaa kuin edellinenkin, eikä rahaa silti riitä kattamaan palveluiden toimivuutta ja joudutaan leikkaamaan ensisijaisesti sosiaalietuuksista, ei yritystuista, mikä lienee se fasistisin liike. Ehdotuksia kuulee vaikka Päivän byrokraatilta X:ssä, että työttömyys- ja toimeentulotuki pitäisi lakkauttaa. Kokoomuksen tavoite on hyvinvointivaltion romuttaminen, koska meillä ei ole varaa. Meillä on työvoimapula, mutta töihin on vaikea päästä.

Aivan kuin kuviteltu rikkaus ei materialisoituisi rahaksi? Rahasta Suomessa pidetään, se näkyy puheissa, kapitalismin kriitikko puhuu riistosta. Ihminen katsos riistää ja käyttää hyväkseen, jos ei ole minkäänlaisia estoja eikä jarruja eli säätelyä. Haluaisin kuulla kapitalismi kriitikon sanovan, että hän pitää rahasta. Miten kukaan voi kuvitella olevansa rikas ja saada rahaa valtiolta ja ajatella, tällainen systeemi on kestävä ja oikein? Jakaako valtio palkintorahaa? Yritykset, joita valtio tukee ovat siis hyvin toimivia bisneksiä ja siksi valtio jakaa miljoonia yrityksille? On totta, että myös EU tukee yrityksiä ja siinä kilpailussa tueton ei helposti pärjää. EU on iso julkisen rahan jakaja, myös Guggenheim on huomannut. Rahalla luodaan pärjäämistä ja etumatkaa, mutta suurin syy tukeen pitäisi olla uuden innovointi ja alkuunpääsy. Saatu raha on sulka hattuun, näin paljon jotakin arvostetaan. Kaiken arvo mitataan rahassa, siksi myös kapitalismi kritiikki kaatuu pelkäksi puheeksi, koska sekin haluaa arvoa lopulta ja on jatkunut samanlaisena vuosikymmeniä muuttamatta mitään, aivan kuten tukipolitiikkakin. Paitsi budjetti on paisunut, jos se on muutos, mitä on haluttu, mitä Sanna Marin peräänkuulutti? Autetaanko todella heikompia vai jaetaanko arvostusta ja brändin kohotusta? Uskottavuus on koetuksella, niin paljon Suomessa puhutaan rahasta sitä löytämättä, muuten kuin persetreenillä Instassa. Perseellä ja kehonmuokkauksella tehdään rahaa. Ehkä kultapannu on sateenkaaren päässä. Raha on selkeästi tärkeää, se on tärkeämpää kuin toimiva kokonaisuus. Kokonaisuus on jäänyt fasadin eli julkisivun taakse, ehkä se jo haiskahtaa, niin karvan varassa roikumme.

Voi hitsi, toistinkohan liikaa? Olenko itse luupissa? Sehän ei kerro hyvää suomalaisista, saati minusta, että kehän kiertäminen ja toisto hallitsevat ajattelua. Melkein hengästyin.