Milloin minusta tuli hankala? Olen aina ollut hankala. Hankala tarkoittaa ihmistä, joka ei pidä kaikesta mitä eteen tuodaan ja antaa sen ilmi, joka vastustaa yleistä mielipidettä ja -suuntausta tehdä asiat kuten muka aina on tehty, ja todella rikkoo henkisen alennuksen, rauhallisen tilan jossa Suomen pitäisi olla. Suomessa sellaisen ihmisen todella huomaa. Hankaluutta suvaitaan kovin huonosti, ilmeisestä syystä. Suomessa on hyvä, kun asiat tapahtuvat juohevasti ja nopeasti ilman ongelmia, eriäviä mielipiteitä, vaatimuksia. Tie on hyvä kun se on suora.

Olen ollut temperamenttinen lapsesta asti, joka tietysti on pahasta, koska tunteensa on hyvä latistaa äänettömyyteen ja puhumattomuuteen. Olen näyttänyt suoraan inhoni ja negatiiviset tunteeni että saan aikaan riidan ja tunteenpurkauksen. Suorasanaiseksi todella ryhdyin kun tajusin, ettei hyvällä käytöksellä saa muutosta aikaan, eikä hyvää käytöstä odoteta miehiltä samalla tavalla kuin naisilta. Sen olen huomannut, naista kohtaan voi olla niin ikävä kuin tahtoo, ylenpalttisen vihamielinen ja halveksiva kuin mihin kuvittelee olevansa oikeutettu ja se on ok, koska on mies. Kyllä naisetkin ovat ikäviä ja vihamielisiä. Letkautukset ovat hauskaa viihdettä. Ne kertovat suoraan älyn tasosta. Minun on hyvä hymyillä ja olla tyytyväinen siihen mitä on. Tyytyväinen tähän? Tuskin. Tämä tarve tyytyväisyyden ilmaisuun ilmaistiin minulle jopa yliopistossa, joidenkin opiskelijoiden osalta. Kritiikkini oli valitusta turhasta. Melko erikoista, mutta totta. Opetuksen tasoa ei saa ääneen kritisoida, koska opettajien kanssa on oltava hyvä kaveri. Hyvää kaveriahan ei julkisesti kritisoida, halataan jumalauta. Ääneen kritisoinnista seuraa jännittävä rankaisukulttuurin ilmentymä, jonka alku on eristäminen, ulkopuolelle jättäminen, selän takana puhuminen: kuinka se kehtaa, mikä se kuvittelee olevansa, huono taiteilija. Tuntuuko nyt pahalta? Toivottavasti, koska tämä suomalainen hyvä veli-kulttuuri tulee muuttumaan. Kavereiden ja työmahdollisuuksien toivossa en jätä sanomatta jotakin, jolla on iso merkitys kokonaisuuden kannalta, en jätä puuttumatta asioihin jotka todella ovat metsässä ja pahasti. Kannattaisi taide-alallakin jo ymmärtää, että opetuksen tason korkeus on ensiarvoisen tärkeää. Se, että ala toimii suhteilla, on erittäin huono systeemi. Juorupuheiden leviäminen ja niihin uskominen on erinomainen todiste. Kaverin sanaan luotetaan ennemmin kuin kysytään asianomaiselta. Systeemi ei uudistu samaa vauhtia muun yhteiskunnan ja maailman kanssa. Korruptio on mädättävää.

Kun teen jotakin provosoivaa, joka on ilmeisen helppoa, pyrin saamaan aikaan todellista muutosta joka toimii kuin vasara halkaisten todellisuuden, jota heteronormatiivisuus, hiljaaoleminen, tavallisuudesta poikkeamattomuus ja pelkuruus pitävät yllä. Minulle on sanottu etten saa olla hankala, sanallisesti kyseenalaistaa niitä, jotka päättävät mahdollisuuksistani jollakin asteella, jotka päättävät ja pitävät yllä ilmapiiriä jossa ei sana ole vapaa, muuten kuin anonyymisti ei saa sanoa ihan mitä tahansa, vai, ja kaveripiirissä on helppo sättiä. Kun on sellainen luonto, ettei voi sietää sitä, että on ihmisiä vallankahvassa jotka eivät kestä pienintäkään vastaääntä tai kyseenalaistamista, niin yhteentörmäystä on vaikea välttää. En myöskään siedä, että asioistani päättävät epäpätevät huhupuheita uskovat aasit. Ei epäoikeudenmukaisuutta, suoraa väkivaltaa, kiusaamista, vähättelyä, sameaa vettä joka seisoo ja tekee mitä tahtoo, tarvitse katsella vierestä. Jotakin on voitava tehdä ja sanoa.

On paljon ihmetystä ja paheksuntaa voimasanojen käytölle, sille ettei voi sietää heterokäytöstä, jossa naisella on vain yksioikoinen tietynlainen sovittu rooli, miehen omistajastatuksen täydellistäjänä. En ole sopinut millainen minun tulee olla, millaisia asioita saan tehdä. Nainen rikkoo roolinsa, jos siltä tuntuu ja kävelee ulos, tekee vastoin mikä on hyväksi? Hyväksi kenelle? Heteronormatiivisuus ei ole koskaan ollut minulle hyväksi. Että nainen on se, joka otetaan, katsastetaan, hyväksytään tai hylätään ei ole hyväksi naisille eikä tytöille. On naisia jotka pitävät tästä järjestelystä. Minä en. En ole täyttämässä toisen tarpeita. Mies, joka on, mitä hän omistaa, on etsimässä pillua, koska se häneltä puuttuu. Harmillista. Naisen tulisi täyttää tämä tyhjiö ja antaa miehelle vapaus toteuttaa nussimisfantasiansa, koska sitä iloa ei hänellä ole, ellei hänellä ole naista. Itse en katsele ja kuuntele yhtään anonyymiä apinaa, jolla on esihistoriallisia mielipiteitä siitä, mitä minä teen, mitä joku toinen tekee ja on, anonyymit apinat lyttäämässä seksuaalivähemmistöjä, maahanmuuttajia, feministejä, vasemmistoa, luonnonsuojelijoita ja taiteilijoita. Se on mielenmaisema, josta olen kotoisin ja jota erittäin mielelläni pakenen henkilökohtaisessä elämässä. Vapaaehtoisesti en kuuntele samaa levyä yhä uudestaan ja uudestaan. Jo pelkästään ammattini on ihmetyksen aihe: eihän se ole edes työ. Haista vittu!