”I love you all. We love you chef!” kaikuu keittiössä. Kokit ja tarjoilijat ovat kuin sotilaita ja he elävät tätä työtä varten. The Menu oli ilmestyessään tapaus ja siinä on Idän pikajunamainen tunnelma, kun arvostaan tietoiset saarelle matkustajat matkaavat ruokaelämykseen vähän kuin Narniaan: kengät kastuvat, kun meri huutelee hiekkarantaa, jota kautta ravintolaan saavutaan. Uudelleen katsottuna elokuva tuntuu ajankohtaiselta eikä ole menettänyt kärkeään. Hienoissa erikoisissa paikoissa syöminen on iso juttu, aivan kuten rasvaimu. Paikoissa, joissa voi sanoa käyneensä. Elämme ja työskentelemme syödäksemme ja syömme elääksemme, syöminen on suurimpia nautintoja elämässä.

Sekoitus Masterchef- kilpailun tuntua, pyrkimystä ylittää itsensä ja pyrkiä voittamaan on kulttuuri, johon liittyy alistamista, nöyryyttämistä, hyväksikäyttöä, seksuaalista häirintää ja vähättelyä, jotka täytyy rangaista. Nämä kuitenkin kuuluvat asiaan, kun halutaan parhaaksi, siinä mitä tekee. Rangaistusta ravintola-alalla ei niin vain tapahdu, miesvaltainen cut-throat-meininki pitää pintansa kuin missä tahansa pörssissä ja kilpailuhenkisessä ympäristössä. Virheitä ei sallita tällaisessa ravintolassa tietenkään, myöskään asiakkailta.

Elokuva The Menu, kritisoi ja irvailee fine dining-kulttuuria, menestymisen pakkoa ja superrikkaita, on herkullinen taideteos ja teatteriesitys. Kun kokki pyrkii parhaaksi työssään, on hänen oltava äärimmäisen omistautunut luomaan parasta mahdollista ruokaa, joka on elämys, makujen sinfonia ja kallis uniikki kokemus ruokailijalle, joka ymmärtää, ettei ole tullut syömään, vaan maistelemaan ja kokemaan, että on jonkun hyvän ja tärkeän äärellä. Palvelu on kaikki kaikessa. Kurinalaisen palveluasenteen takana on kostonhimo ja opetus, joka jää viimeiseksi. Uniikki monen lajin ruoka-ateria on harvinainen tapaus, joka on otettava vastaan hartaudella ja saavuttamaton monelle, siksi saari on erinomainen paikka luoda luksuselämys ja fantasia. Ruoka voi olla äärikokemus monella tapaa, hyvä tai huono, jonka voi ostaa ja jolla kehuskella tai joka vie ruokahalun. Sen ei ole tarkoitus täyttää vatsa, vaan pää tiedolla ja ajatuksilla.

Ruualla leikkimistä, itsensä täydellistämistä ja innovointia, vanhan haastamista, syömisen halveksuntaa tai asiakkaan, jota maustaa taiteellisuus, käsitteellisyys, tarjoilun installaatiomaisuus ja ravintolahenkilökunnan luoma teatteri, koreografia, jossa on tiukat säännöt kuin armeijassa ja väärin voi tehdä helposti ja ennen kaikkea snobismi. Täytyy tietää, mitä syö. Kaikesta rangaistaan, vääristä vastauksista ja kysymyksistä, vääristä teoista ja tekemättä jättämisistä. Paras on puhdasta, itsetehtyä ja kasvatettua laatua, maut heliseviä tiukuja, pieniä suupaloja, joita kosketellaan aterimilla, haistellaan, saadaan suuhun pienen pieni nokare jotakin pieteetillä luotua mikroskooppista ja erikoista kuin syötäviä keksintöjä. Maut tuovat mieleen vuohet ja astiat luonnonmuodostelmat, lunta muistuttava tekstuuri on trendikästä, aivan kuin savu ja höyry makuina ja ilmassa lautasella ja pöydässä. 

Mitä on se, mitä syömme ja kuinka se on valmistettu? Miksi syömme ja millainen rituaali syöminen on? Kuinka ajattelemme ruuasta, miten ja mistä sen hankimme? Ruokaa on niin paljon, että olemme ongelmissa. Ruoka luo meidät. Emme tiedä, kuinka syödä oikein. Meille on opetettava ruuan arvo ja kuinka ruoka valmistetaan, mistä ruoka tulee ja mitä siihen laitetaan. Tämä ravintola pyytää kampasimpukat juuri ennen valmistamista. Ruuan esivalmistusta esitellään saarelle saapujille. Fermentointia, savustusta, makkaranvalmistusta, riiputusta ja kasvatusta.

Kokkikilpailut ja muut ruoka-ohjelmat, joita tv:stä näytetään paljon, eivät ole muuttaneet ruokailutottumuksiamme. Sivistävätkö ne katsojia vai ovatko ne vain viihdettä? On ohjelmia, joissa mennään ihmisten koteihin ja näitä tavallisia kansalaisia opetetaan tekemään ruokaa. Heillä on usein hienot uudet keittiöt, mutta he syövät valmisruokia. Kontrasti on omituinen.

Kaikella on tarina, ruualla erityisesti ja jokaisella on ruokaan liittyviä kokemuksia, ennakkoluuloja, kuvitelmia, haluja, pelkoja jne. Pääkokin tarina istuu sivupöydässä ja juo koko illan viiniä sanomatta mitään. Hän on kuin istuisi yksin keittiöpöydän ääressä kokemusten paino päänsä päällä. Se on hänen äitinsä. Loistavaksi kokiksi voi tulla vaatimattomista oloista kovalla työllä ja kurilla. Illan juoni paljastuu hiljalleen. Ruokaa on niin paljon, että siitä voi tehdä vaatteita, maalauksia, omituisia epätodellisia annoksia, jotka eivät muistuta enää ruokaa, vaan jotakin muuta, taidetta. Teatterin tarkoitus on tuoda esiin ruokailijoiden synnit ja rangaista mahdollisimman nöyryyttävästi ja väkivaltaisesti. Veri ja liha ovat ruokaa. Ihminenkin voi olla.

Kokemus ei ole rento, vaan jännittynyt ja ahdistavaksi muuttuva esitys kunniasta ja hyvästä, kysymys, kuka omistaa kenet, kenellä on oikeus mihinkin, kuinka rikkaaksi tullaan, mitä rikkaat haluavat ja jos et ole paras,?siinä mitä teet, voit ampua kuulan kalloosi. Todellisuus tulee lähelle tässä ravintolassa. Kokkaus on vakava asia ja huono ruoka muistetaan ikuisesti. Voittamisesta ja valehtelusta, pakosta olla rikas, kuuluisa, paras ja siis voittaja, on tullut ruokalaji, mikä on todellista ja arvokasta todella, on elokuvan kysymys. 

Ainoa, jolla ei ole tarve miellyttää on prostituoitu Margot, kutsuttuna partnerin ollessa tietoinen, että tämä illallinen on kuolettava, hän on raivoissaan. Tunteiden näyttäminen on vulgaaria, mutta Margotista se on normaalia. Tämä tilanne on sairas. Saarelta ei ole tarkoitus lähteä kenenkään. Foodie ja ruokaintoilija on kuin saapunut ruokataivaaseen ja kaikki on mannaa. Pääkokki on ihailtu tähti, joka ei voi tehdä väärin. Margot on eri mieltä eikä ole hiljaa ajatuksistaan. Sellainen on vaarallista, vastaan sanominen ja toisaalta aterian lähettäminen takaisin on täydellinen koe, keittiön haastaminen, kehtaamista tietää, mitä haluaa ja missä on vika. Keittiö on täynnä aseita, joilla tappaa, pilkkoa ja polttaa. Kokin kädet kestävät tulta. Lattialle maalatut värikkäät kastikekuviot saavat hykertelemään. Olen itse inhonnut lautaselle maalaamista ja ruuan taideteokseksi tekemistä. 

Juustohampurilainen ranskalaisilla on 9,95 dollaria ja saa pyydettynä pääkokin nostalgiseksi ja helläksi ja kun sen, mitä ei jaksa syödä, pyytää mukaan, on kokki onnellinen. Asiakas voi lähteä saarelta.