Erityisen huvittavana pidän taiteen halua puolustaa islamia, se on tuo nykyajan alistettu uhri ja poliittinen taide on kuin tehty propagandalle. Muslimiapina kiittää.

Lähes kaikkea mitä taiteessa tehdään, perustellaan politiikalla nykyään eli taiteilijat ovat poliittisia ja jos näin ei ole, taiteesta puuttuu sisältö, iskevyys ja kiinnostavuus. Kantaaottava on synonyymi kiinnostavalle. Se, mikä on ajankohtaista mediassa, siihen reagoidaan taiteessa. Aivan kuten twiittiin reagoidaan reaalimaailmassa. Kun taiteilijaa syrjitään, on se siksi, että hän joko kritisoi ääneen taidesysteemiä tai jotakin uhriasemassa olevaa ihmisryhmää, jolle taide antaa suojelua ja turvaa. Stalkkaaminen ja häirintä vuodesta toiseen ovat sallittuja epätoivottua ja väärin ajattelevaa kohtaan. Suojelu ja turva taiteessa on sinällään erikoinen ajatus. Turvallinen taide on yleensä vastakohta kiinnostavalle ja politiikka on sallivassa maassa moniäänistä, mitä taide ei ole eikä politiikka taiteessa, jossa kuvitellaan olevan vasemmalla. Sanon kuvitellaan, koska taiteen epäkohdille ei tapahdu yhtään mitään, koska niille jotka sanovat asioista ääneen, käy ikävästi. Islam on sellainen turvaa ja suojelua tarvitseva uskonto, jota vasemmistolainen taide tykkää viimeiseen mieheen ja naiseen puolustaa uskonvapauden nojalla. Tässä kokonaisuudessa on niin huvittavia asioita, että olen tullut tulokseen, etteivät he näe itseään, myöskin islamin tuntemus on heikko. Ristiriitaisuuksien määrä on häkellyttävä. Kun selitetään asiat sellaisiksi, kuin niiden halutaan olevan, luo pintamaailman, joka ei kohtaa todellisuutta. Useinkin todellinen maailma on taiteelle liian todellinen ja olen huomannut duunarin arjen olevan faabeleiden varassa ja siitä ei yksinkertaisesti tiedetä mitään, koska se ei kiinnosta. Luuserit ja köyhät eivät sovi taiteeseen, etenkään kotimaiset ja valkoiset. Oletuksia ja kuulopuheita sen sijaan tykätään ja halutaan pitää elossa, sillä lailla ei-toivotut pysyvät poissa. Oletukset ovat samat aina, hyvin keskiluokkaiset, seksistiset ja kuluneet, hämmentävän vähän jos ollenkaan muutosta tapahtuu, vaikka siitähän te koko ajan jauhatte. Olen luullut, että oletuksista juuri halutaan eroon, mutta se koskikin vaan sukupuolta englanniksi. Täytyy tietää enemmän eikä luulla, joohan ja kavereiden tietämyksen varassa etenkään ei kannata junnata. Minäkin luulin, että yliopistossa saa yliopistotasoista koulutusta, mutta olin niin väärässä, etten varmaan pääse tästä pettymyksestä yli. Siis tiätsä, mitä mä tarkotan? Siis maisterikoulutus on kanditasoinen eli siellä on pääasiassa alkeistason kursseja ja palkattuina vitun tyhmiä aaseja. Tänne kannattaa nyt tulla ulkomailta asti hankkimaan tutkinto, etenkin Kiinasta.

Mitä tarkoittaa yhteiskunnan ja taiteen kannalta näin politisoitunut taide ja media, joka omasta mielestään tekee hyvää ja pyörii ympyrää, jossa eriävät mielipiteet ja toisenlaiset poliittiset kannat on hiljennetty ja kaikki muu kuin heidän itse määrittelemänsä vasemmistolaisuus on oikein? Millaista taidetta saamme ja mitä pidetään hyvänä taiteena, kun kriteerinä on oikeamielisyys, oikeaoppisuus ja samanmielisyys, myös kivat vaatteet on plussaa? Muslimiapina tosiaan saattaa sanana satuttaa, aivan kuten muslimien meitä eläiminä pitäminen. Olemme toki lähempänä apinaa kuin koiraa biologisesti, joten ihan sama. Olen sellainen koira, että puren takaisin. Itselläni ei ole ymmärrystä ihmisille, jotka lähtevät rakentamaan kalifaattia ja synnyttämään sotureita, saati niille kaikille islamistisille valtioille, joista yksikään ei ole demokraattinen, joissa edistyksestä voi haaveilla ja on länsimaiden avun varassa. Jostain syystä rahallinen apu lännestä kelpaa eli ei selkärankaa löydy sen vertaa, että itse elättäisi itsensä. Todella toivon, että kehitysapu lakkautetaan kokonaan ja samaa toivon taiteen julkiselle rahoitukselle. Sanotaanko, että erikoista leikkimistä taiteen kentällä aikuisten ihmisten toimesta. Burkhaa päälle vaan, jos ryhtyy hävettämään. Miten poliittista ja puolueellista taidetta halutaan julkisesti tukea, soisi poliittisten päättäjien miettivän tarkemmin. Itse luulen, että vasemmistolaisuus riippuu juuri apuraha-ja tukikulttuurista, ei työläisten asioiden ajamisesta eli valtion raha on ihanaa sosialismia, kyllähän sen tietää Guggenheimkin. Missä vaiheessa tosiaan taide on vain propagandaa ja aivopesua, miltä esimerkiksi sikatiloja vastaan kohdistettu taideteos ja koululuokkien sisään kuskaaminen teosta katsomaan vaikutti. Eläinsuojeluaktivismi tähtää eläintuotannon alasajoon ja Ylen jutussa väitettiin, ettei kenenkään elinkeinoa haluta tuhota. Taide tekee juuri sen, jos ajattelee ja tekee väärin. Vaikutusvalta on varsin suuri näinkin marginaaliselta joukolta ja mielipidevaikuttaminen on taiteessa iso juttu, ei hyväksyntää helpolla jaeta omasta mielestään avoimessa skenessä, tosin ketä sellainen kiinnostaa? Taiteesta pitämiseen vaikuttaa, mitä taiteilijasta ajatellaan ja mitä taiteilija ajattelee eli olet myös taidetta, kun teet taidetta ja olet politiikkaa kun teet taidetta. Taiteen älyllisyyden leima on vain kuvitelmaa ja mainosta. Kyllä aivoja saa jostain muualta etsiä.

Itseäni on hämmästyttänyt, miten hampaaton taide on ja miten sillä, miltä asiat näyttävät, on merkitystä. Ei näytä hyvältä.

Vessagate, 2021

Mitä tulee ajatuksellisesti paikallaan junnaamiseen, ahdisteluun, seksismiin, mielipiteenvapauden puutteeseen, suosimiseen, klikkiytymiseen ja hiljaisuuden kulttuuriin, silkkaan typeryyteen ja pienuuteen, taiteella on todella raskas taakka (vaikka koko on isossa roolissa taiteessa) ja joista asioiden tiloista ei edes haluta päästä eroon. Muutetaanko gender neutral vessoilla taidemuseossa (Tate ja propaganda-taide, mikä valtaa yhä enemmän näkyvää alaa taiteessa) yhteiskuntaa paremmaksi? On siis kiinnostavaa, että taidetta opetetaan yliopistossa, jossa subjektiivisuuden ja suosimisen ei tulisi pelata roolia tuloksissa, henkilökohtaisen pitämisen, niin miksi taidetta opetetaan yliopistossa, vaikka nämä kaikki siinä vahvasti vaikuttavat ja ilmeisesti siis hyväksytään paljoa ääneen mukisematta? Jotta pysyisimme trendeistä paremmin perillä ja taiteen laatu pysyy korkeana? Laatukysymykset ovat kiinnostavia.

Todellisuus todistaa, siis todellisuus todistaa (hyvä lause sinänsä), että mitä taide tekee, vaikuttaa yhteiskunnassa, vaikka kuvataidekin on hyvin rajautuneen ryhmän tekemää ja näkemää, ja valitettavasti trenditietoinen taide ei tuo parannuksia mukanaan, se ei näes näe itsessään mitään vikaa, vaan viat ovat aina toisaalla. Miksi taiteelle halutaan tieteen legitimiteetti yliopiston avustuksella, tieteen auktoriteetti, jos henkilökohtaiset mielipiteet ja ryhmäkuri esimerkiksi pelaavat niin suurta roolia päätöksenteossa ja tekemisissä, esimerkiksi mikä taide on tärkeää milloinkin (propaganda) eli juuri hetkessä ja mediassa, miten taiteeseen suhtaudutaan (seuraava swipe vasemmalle?) tai taiteilijoihin ja myös tieteentekijöihin, joilla on eriäviä mielipiteitä? Millaista taidetta siis tehdään, kun tehdään muodinmukaista, saati tiedettä, koska trendeistä ja loukkaamattomuudesta (tunteista) on yhä enemmän kysymys?

Jatkuvasti tulee uutisia ihmisistä, jotka on potkittu jostain esiintymisestä, somesta, työpaikasta ulos väärien mielipiteiden johdosta. Taiteilija Claudia Claire, joka halusi puhua yliopistolla prostituutiota ja ihmiskauppaa vastaan, ei saanutkaan osallistua, koska uskoo biologiseen sukupuoleen. Tiede ei tietääkseni ole vielä virallisesti kieltänyt biologiaa ihmistäkin vahvasti määrittävänä tekijänä, ainoastaan sukupuolen tutkimus ja taide tekevät niin täysin omalla mandaatillaan ja täysin kieltämällä toisinajattelevat, kyselijät ja kriitikot. Mikä vaikutus pseudotieteellä on tieteessä, on hyvin huolestuttavaa, kun itsenäisesti ajatteleva hiljennetään, vaikka siitä yliopistossa on kysymys, ajattelun vapaudesta ja kysymisestä. Taide uskoo helposti täyteen humpuukiin, koska hyvin paljon se on itse humpuukia, sädekehiä, poseerausta ja sontaa täynnä, joten miksi uskoa kiihkoilijoita ja myyntimiehiä? Ei ole mitään syytä. He eivät osaa muuta kuin uhkailla ja hiljentää ja etsiä liittolaisia asialleen. Subjektiiviset näkemykset vievät meitä siis, tunteet, ja täytyy antaa pyyhkeet taiteelle tästä karhunpalveluksesta etenkin naisille, mitä taide tykkää tehdä, karhunpalveluksia etenkin naisille yhtenä jatkumona: se siis muuttuu hyvin hitaasti tai ei ollenkaan. Mikään teknologinen uudistus ja -kikka ei tätä faktaa myöskään ole muuttanut. Taidemaailma ei ole koskaan ollut feministinen ja siinä on ajattelemisen aihetta, miksi kukaan on edes kuvitellut, että feminismi ja vasemmistolaisuus olisivat taiteessa mitään päättäviä voimia todellisuudessa, jossa elämme. Intersektionaalinen sateenkaaritarra ei asiaa muuksi muuta. Itse en pidä intersektionaalista edes feminisminä. Ajatus miehestä naisena, joka hiljentää naisia, olisi vitsikäs, jos ei olisi niin väkivaltainen ja totta. Silkkaa seksismiä ja naisvihaa alalta, jolla on siihen pitkät perinteet. Prostituutiota kyllä voi tukea..

Sheer loo-nacy ja mies ei voi olla feministi.

Silmätikkuna on aiheellista kirjoittaa vainosta, jonka teknologia mahdollistaa tehokkaasti sekä instituutioiden sokeus ideologian vaikutuksesta luotettavuudelle ja mikä on hyvää tai huonoa. Miten poliittisuus ja kaupallisuus yhdistyvät?

Virtuaalisesti vainoaminen on huomattavasti helpompaa, kuin puun takaa ja pimeydestä. Selän takana puhuminen, pelottelu ryhmän avulla ja muu stalkkaaminen/seuraaminen, kuten esimerkiksi toimittajat tekevät ja kirjoittavat juttujaan somekirjoitusten pohjalta tai niihin viittaamalla, mikä on usein mitätöimistä ja itsensä ylentämistä. Vainoaminen on narsistinen tapa pakottaa joku valtansa alle, aivan kuin omistaisi sen toisen ja vallankäyttö on nimenomaan tarkkailua ja raportoimista eteenpäin, aivan kuten juoruilussa, löydetään ne negatiiviset asiat ja keskitytään vain niihin, ei kontaktia kohteeseen välttämättä tarvita eli mahdollisuutta puolustautua ei ole muuten kuin blokkaamalla somessa ja kirjoittamalla ylös kaikki. Vaino perustellaan hyvin itsekeskeisesti oman edun kautta ja toisen pahuudella, kielteisillä luonteen piirteillä ja ajatusten vääryydellä, pelolla fasismista ja puhutaan toisen mahdollisesta väkivaltaisuudesta, mitä jo sanatkin tuottavat, toki toisinaan. Puhutaan mielipiteistä, tuo sanoi noin, käyttäytymisestä, oikeassa olemisesta, loukatuksi tulemisesta, milloin mistäkin, joka on tunnetasolla ilmeisen vakava asia, nimenomaan tunnetasolla ja jaetaan näin omankädenoikeutta: tuo teki noin ja sanoi noin, siksi minä voin tehdä näin, mikä on myös cancel-kulttuurin toimintamalli ja väitetään, ettei cancel-kulttuuria ole tai että se on hyvä tapa toimia, kun ahdistaa. Kun oikeus on näin voimakkaasti rivikansalaisilla ja instituutioilla, mikä on todellisen oikeuden taso ja määrä suomalaisessa yhteiskunnassa? Muualla tilanne vaikuttaisi olevan vielä huonompi. Mikä on vainotuksi tulleen oikeusturva ja mikä on mielipiteenvapauden taso Suomessa esimerkiksi? Kun on itse tullut huonosti kohdelluksi ja oma viiteryhmä joko syrjii tai on syrjitty, täytyy tämä kohtalo jakaa ja laittaa paha kiertämään ihan kenelle tahansa, joka uskaltaa sanoa poikkeavan mielipiteen, kuten tällä hetkellä tapahtuu. Faktoja ei ole, on tunteita ja kun tunteet määrittelevät oikeuden, olemme menossa taaksepäin lujaa. Väärässä olemista ei voi myöntää, eikä anteeksi (kumpikaan puoli), silloin luovuttaisi vallan itseltään ja myöntäisi virheellisyytensä, vastapuolen oikeassa olemisen, kostomentaliteetin ja että toisella on joku kredibiliteetti.

Se, että joutuu vainotuksi, on erittäin pelottava kokemus, uhkaava ja traumatisoiva, mutta ketä se kiinnostaa, kun mahdollisuutena on massiivinen näkyvyys. Miten tunteet ovat saaneet näin suuren vallan ja sananvallan etenkin? Silmätikkuna oleminen on hiukan samanlainen kokemus kuin silkka vaino. Ei voi tehdä mitään oikein ja jokainen liike rekisteröidään, raportoidaan eteenpäin ja nähdään negatiivisessa valossa, et siis voi etkä osaa tehdä mitään oikein. Tarkoitus tällä rankaisukeinolla on antaa opetus, opettaa tavoille, riisua erilaisuus eli vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen että omanarvontuntoon, niin että on kiltisti nyökyteltävä ja oltava samaa mieltä, varoa tekemisiään tai muuten käy huonosti, parempi kun vain poistut. Työmahdollisuuksien menettäminen on iso juttu, kuten ettei työtä noteerata ollenkaan. Tämä on textbook behavioristinen malli, kuinka mikä tahansa ajatteleva olento oppii, palkitsemalla ja rankaisemalla. Näin toimivat aikuiset ihmiset nykymaailmassa: sinä et tehnyt, kuten minä halusin, et saa sitä ja tätä. Ihan aikuisten yliopistossa ja työpaikoissa toimitaan näin.

Taiteilijana olen osannut jo etukäteen henkisesti valmistautua tällaisiin konflikteihin, niitä on tullut vastaan paljon. Konfliktin voi katsoa olevan perustoimintatapa taiteissa, silti sitä pelätään, konfliktin aiheuttajaa, konfliktia itseään, tilannetta, jossa on käytävä läpi vaikeita asioita. On olemassa oleva ääri, joka on keskiluokalle pelottava ja se tarkoittaa menetystä, kasvojen, rahan ja aseman. Taide myös on hyvin hierarkkinen ja vanhanaikainen systeemi ja ajattelu on kuin tehty tällaiselle pelkuruudelle ja ajatusrikostuomioistuimelle ilman tuomioistuinta, on vain säännöt ja teoria, joita voi rikkoa ja haastaa, jos uskaltaa ja jo pelkästään kilpailu aiheuttaa erikoista käytöstä, ihan mitä ja ketä tahansa poikkeavaa kohtaan. High profile on tavoiteltu asema myös omasta mielestään äärivasemmistolaiselle, siis itseisarvona on asema. Suvaitsevaisuus ja muutos parempaan ei ole taiteiden ytimessä ja on hämmentävää, että näin väitetään. Oletus on, että taide on vasemmalla. Todellisuus on jännän äärellä ja odottaa, että joku sanoo ääneen. Äärivasemmalla on erittäin moni taiteilija omasta mielestään. Miksi he työskentelevät neoliberalistisessa taidemarkkinassa ja -systeemissä, joka ei muutu muuta kuin kaupallisemmaksi ja rahanahneemmaksi? Ismit ovat kuin titteleitä, mutta ne ovat aseita väärinajattelevia ja väärin eläviä kohtaan, mutta kovin tylsiä, koska feminismi ja vasemmistolaisuus sellaisina kuin minä ne ymmärrän, eivät toimi taiteissa. Jos toimisivat, palkanmaksu museoissa toimisi kaikille taiteilijoille eikä tarvitsisi kommentoida lehdessä, että taiteilijat ovat niin tiedostavia nykyään. Ai ovat vai? Mitä he tiedostavat? Omien mahdollisuuksiensa vähäisyyden ja sen, kuinka paljon he ovat systeemin armoilla?

Vainoamisella ja pelonkulttuurilla on suoraviivainen tarkoituksensa ja ilmeisesti moni kokee, että sellainen on sivistyksen merkki ja oikein, että on omasta mielestään trendikkäästi oikean ja hyvän puolella, pahaa vastaan ja voi pomputtaa ihmisiä ja tuhota uria, koska on loukkaantunut ja nappia painamalla ongelma-ihminen poistuu eikä saa näkyvyyttä ja parasta on, jos tälle ihmiselle julkisesti nauretaan. Sivistyksenkin siis ymmärrämme hyvin eri tavoin. Se on niin pitkälti ulkokultaista monin paikoin, että ehkä meidän pitäisi katsoa asiaa tarkemmin ja kriittisemmin ihmisiä, jotka käyttävät valtaa arkitasolla selkeästi kiusaamalla ihan luvan kanssa. Vainon kohteelle kun käy huonosti, tunnetaan voitonriemua ja ilakoidaan, sitten vainotaan lisää ja katsotaan, miten huonosti hänelle vielä käy. Tällainen Big Brother-tyyppinen valvonta ja seuraamus seuraamuksen perään sanotuista ja tehdyistä asioista, on viety jo varsin pitkälle ja varmasti rikkoo ihmisoikeuksia ja lakeja. Luulin, että ihmisoikeudet olivat keskiössä ja tärkeitä, mutta ne eivät siis olekaan kaikille eikä kaikkien, vaan joku päälleliimattava asia, joka kuuluu joillekin jossakin toisaalla, koska kansainväliset sopimukset ja YK? Nettivainoamiseen on vaikea puuttua, koska todistaminen on ongelma. Yhteisöissä, joissa suosioon pääsy on edellytys menestymiselle, tämä on tuttua. Usean vuoden jälkeen, en enää kuvittele. Somessa sanotuista asioista syntyy uusia poruja ja jotenkin en ole samaa mieltä nykymaailman ihmisten kanssa monestakaan asiasta, eikä minun mielestäni tarvitse. Laissa on mielipiteen ja uskonvapaus ja tarkoittaa juuri sitä. Se ei tarkoita muunneltua lakia, että kyllä sinulla on oikeus, mutta minä haluan että sinulla ei ole oikeutta ja teet ja ajattelet, kuten minä haluan tai muuten. Vainoamisella puututaan ihmisten elämiin, elinkeinon harjoittamiseen selkeästi, vaikka toisin väitetään, vapauteen sanoa ja tehdä eli se on vapauteen kajoamista, ei vapauden sallimista kaikille, mitä vapautta kaikille halutaan, mutta ei haluta. Pelolla ohjaaminen ei tietenkään ole mitään uutta ja olen itse pohtinut, voiko täysin pelotta nainen ja taiteilija edes elää. Pelot nimenomaan ovat naisten elämässä olemassa olevia ja todellisia. Pojat voivat pienestä asti olla pelottomampia ja pelottomuus tulee heiltä kenties luonnostaan. Joten on kiinnostavaa, että transnaiset esimerkiksi julkaisevat hirttokuvia naisista, joita kutsutaan nimellä terf, kill all terfs on slogan jota paljon näkee. Väkivaltaisuus on selkeästi miesten ongelma, kun nainen sanoo eriävän mielipiteensä ja vastaus siihen on hirttäminen: en voi itse muuta sanoa kuin, ettei sukupuolta voi vaihtaa ja biologialla on merkitys käytöksessämme. Nämä hirttokuvat ja tappamisfantasiat eivät myöskään täytä vihapuheen kaltaista syytemahdollisuutta ilmeisesti, eivät kiinnosta Feminististä puoluetta, en tiedä yhdenkään poliisin esimerkiksi puuttuneen transihmisten vihakäytökseen naisia kohtaan sanomalla julkisesti asiasta. Britanniassa nuorten naisten joukkoraiskaustapauksissa pakistanilaisten miesten toimesta, poliisi pelkää tulevansa leimatuksi rasistiksi ja ei ilmeisesti vain ole ollut tarpeeksi high profile-tapaus suojella valkoisia köyhiä nuoria naisia, vaikka uhreja on ilmeisesti tuhansia, ilmiö edelleen jatkuu ja jopa pahenee. Se siitä feminismistä, sanoisin. Kun patriarkaattia murskataan, silloin ei suojella patriarkaalisia uskontoja, joita ovat kaikki isot uskonnot. Matriarkaalisia lienee hyvin vähän. Ristiriidat eivät lakkaa, taiteissakin islam otetaan lämpimästi vastaan ja heidän uskonvapaus on taiteissa ja politiikassa hyvin tärkeä suorastaan pyhä asia. Uskontojen kritisointi on erinomaisen tärkeää juuri naisten ja tyttöjen oikeuksien kannalta. Ihmisoikeuksia islam ei paljoa tunnusta, silti he tulevat niitä lännestä pyytämään ja länsimaiset ihmiset syyllistetään kuolemista tänne tulon aikana ja ihmisoikeuksien puutteesta. Se on ilmeisen mahdotonta nähdä, että me emme voi tehdä heille hyvinvointivaltiota, kun he eivät itse sitä tee. Ihmisoikeuksiin vaikka Iranissa on täältä käsin vaikea vaikuttaa.

Taiteilijoiden aktivismi on perinne, johon on hyvä tarttua, jota poliittista taidetta itsekin teen ja mietin, mitä tarkoittaa taiteella vaikuttaminen ja mihin sillä vaikutetaan, jos yleisö on ylempää keskiluokkaa ja muuta rikasta populaatiota, onko kyseessä omatunto, sääli, huomiotalous, todellinen hätä ja mitä tehdä sille? Onko se tiedottamista pahimmillaan? Mikä on taide osuus siinä? Onko kyseessä vain aktivismi taidekontekstissa ja poliittinen äärivaikuttaminen ns. älyllisessä tilassa, jossa debatoida ja onko taidetila yleensä vasemmistolainen vai kapitalistinen, riistokapitalistinen, kuten itse ajattelen? Vasemmistolainen porvari on kiinnostava monin tavoin ja on nykyään vasemmiston johtohenkilö, joka ei siis ole työläinen. Työ ei ole vasemmiston pääkiinnostuksen kohde eikä ajatuksissa, muuten kuin olla tekemättä työtä ja tehdä taidetta tai filosofoida. Eli onko taiteen poliittisuus mainos itsessään taiteen paikoille, taiteen ammatille, jota valtiokin tukee, kunnianosoitus vasemmistoteorialle ja -ajattelulle, joka taiteissa on hyvin arvostettua vain teoriatasolla. Trendeihin voimakkaasti tarttuminen ja joidenkin taiteilijoiden raju tuomitseminen viittaa tähän ulkokultaisuuteen ja puhe taiteissa on siitä, mikä kiinnostaa sillä hetkellä ja on katastrofin partaalla, ei tosin vanhustenhuolto. Niin, mikä kiinnostaa vai mikä on tärkeää vai mikä tuo asiakkaita? Mikä luo kiinnostavuuden ja mihin katse kiinnittyy tai mitä haluamme nähdä, mitä meidän tarvitsee nähdä taidekontekstissa tai herätellä jatkuvasti itsessämme? Taide pyrkii viestimään omaa kantaansa päivän kysymyksiin ja on näin aallonharjalla eli kuin klikkiotsikoissa katse kiinnittyy sillä hetkellä tärkeinä koettuihin asioihin, luoden taiteilijan imagon ja poliittisuuden näkyvästi, syntyy taidetyö. Onko sitä olla poliittinen taiteilija, jos kuitenkin pelkää sanoa, mitä todella ajattelee ja pelkää systeemin rangaistusta? Moni selkeästi pelkää eikä taiteen järjestelmää kukaan ääneen kritisoi. Se on liian poliittista? Kun taiteilija on oikealla puolella, häntä voi seurata ja kannattaa, häneen voi luottaa, kun mediakin luottaa ja raportoi. Lännessä toisinajattelija taiteilija blokataan somessa ja poistetaan kartalta, idässä hän joutuu vankilaan tai tapetaan. Toisinajattelija voi olla taiteen toisinajattelija, ei pelkästään maan johdon kritisoija, kuten monessa autoritaarisessa maassa.

Become an art market insider. Kuka vaikuttaa taiteessa ja miksi? Sosialistit ovat internationalisteja, missä ovat kapitalistit?

What if they say no? Aalto-yliopisto lähtee mukaan yrityksen leimaamista vastaan 2020, vielä kerran, hiiop!! Miten järkevää on ollut yhdistää kauppakorkeakoulu ja taidekoulu, muuten? Just asking.. Kiitos Aalto-yliopisto, hauskaa, että taide on teille näin tärkeä, tyrsk.

Mitä tekee brändiuskollisuus, -uskovaisuus, -lojaalius, -luottamus, sokea sellainen, että suurten taideinsinöörien palvonta, taidejättiläisten palvonta ja ajattelu, että tämä yhtälö tuottaa jotakin mahtavaa ja hienoa aina, yhtenä jatkumona, että koko ja taideuskonto ovat jotakin, mitkä tekevät vaikutuksen ja on hyvää, hyväätekevä, parantavaa ja ajatuksiaherättävä, tärkeitä ajatuksia, suuria ajatuksia ja tunteita, elämyksiä. Hälytyskellojen tulee soida rankasti, kun ajattelemme brändejä ja kuinka luotamme niihin, koska luottamus on luja ja yritys ei ole läpinäkyvä, etenkään taide ei ole. Olemme vaikutuksen alaisia, meitä manipuloidaan olemaan vaikuttuneita ja vakuuttuneita, ja kaikki tämä suuruus tekee Suomessa vaikutuksen, vaikkei ole syytä ja pieni on aina väärässä ja huonompi, koska on pieni ja haluaa suureksi. Kuuluisuus ja maine ja mitä niiden pitäisi kertoa osaamisesta? Tällä kertaa ne kertovat sellaisesta paikalleen jämähtämisestä, että jäämme katsomaan, miten kauan tällainen järjestelmä ja ajatusmalli pystyy toimimaan uskottavasti, kuka sitä rahoittaa, mihin sillä pyritään ja miksi siitä näin hanakasti halutaan pitää kiinni jopa yliopistossa, ja ehkä siksi juuri siellä…

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006804375.html ”Ulkomaisen toimijan tulo uuteen maahan voi saada paljon positiivista huomiota, tai sitten siihen voi kohdistua huomattavia ennakkoluuloja”, kertoo yhtenä tutkimuksen vetäjistä toiminut Aalto-yliopiston apulaisprofessori Tiina Ritvala. Artikkeli, jonka Aalto-yliopiston tutkijaryhmä julkaisi nimellä A processual view of organizational stigmatization in foreign market entry: The failure of Guggenheim Helsinki, julkaistu lehdessä Journal of International Business Studies 2020, lähtee otsikkoa myöten johtotähtenä etsimään pääasiallista syytä, miksi Suomi ja suomalaiset vieroksuivat kuuluisaa brändiä ja heidän mahtavaa kokoelmaansa, leimaamisesta eli stigmatisoinnista eli Guggenheim on tässä uhrin asemassa.

I suppose that it [rejection of the Guggenheim Foundation’s entry in Helsinki] was a reaction to a sense of engulfing internationalism, or a reaction against globalism. That’s how I’m explaining it to myself.

—Richard Armstrong, Director of the Guggenheim Foundation

(cited in The New York Times, November 29, 2016) [PDF] A processual view of organizational stigmatization in foreign market entry: The failure of Guggenheim Helsinki

Myös Richard Armstrong selittää itselleen ja meille muille, että Suomi ja suomalaiset ovat globalisaatiota ja internationalismia vastaan. Katsotaan kuinka sosialistiliitto määrittelee nationalismin ja internationalismin: http://www.sosialistiliitto.org/arkistot/22 ”Nationalismi, kansallisuusaate, on kapitalismin tuote. Se on kapitalistien tärkeimpiä keinoja saada työläiset sidotuksi kapitalistiseen järjestelmään. Siksi sosialistit vastustavat nationalismia. Sen sijaan sosialistit ovat internationalisteja.” Sosialistit sanovat nationalismin olevan kapitalismin tuote eli Suomen Guggenheim-päätös on ollut oikeanlainen, koska toimimme (ainakin teoriassa) kapitalismissa ja sen sääntöjen mukaan, emme sosialismissa ja yritykset joko kaatuvat tai kukoistavat ja siitä on turha syyttää kuluttajia. Sosialismi on kiinnostava ilmiö neoliberalismin/uusliberalismin seassa ”Uusliberalismi on 1940-luvulla syntynyt talouspoliittinen suuntaus,[1][2] jonka mukaan yksityinen omistusoikeus, vapaat markkinat ja vapaakauppa edistävät parhaiten ihmisten hyvinvointia.[1] Uusliberalismi on markkinoiden valtaa ja sääntelemättömyyden ihannetta. Uusliberalismissa politiikka ei saa ohjata yhteiskuntaa.[3]”https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusliberalismi ja yhteiskunnan varallisuuden hyväksikäytön kannalta katsottuna eli kuinka suuret toimijat katsovat oikeudekseen hyväksikäyttää/pyytää verovaroja, maa-aluetta, käyttää markkinajohtajuutta ja markkina-etua ja olla sääntelemättömiä, ottamatta kritiikkiä vastaan, markkina-etuja isolla toimijalla kuten Guggenheim on. Taiteessa näitä etuja käytetään siekailematta pienen ryhmän hyödyksi, sanotaan, että tämä on meidän (Suomen) etu ja uhriutua, kun käytössä oleva taktiikka ei kaikille käy. Kertoo kulttuurista, jossa toimijan ehdotuksesta ei saa kieltäytyä ja näihin asiantuntijoihin on luotettava. On kiinnostavaa, kuinka Business School Aalto-yliopisto lähtee tukemaan sosialistisia käytäntöjä eli Suomen valtion ja Helsingin kaupungin olisi pitänyt ilman kritiikkiä tukea taloudellisesti miljoonilla suurta ja tunnettua ulkomaista brändiä ja yritystä, myös antamalla käyttöön paraatipaikka Helsingin keskustassa, ja koska näin ei käynyt, kuten pyydettiin (melkein kuin käskemällä), syntyy uhriutuminen eli pieni toimija ei voi sanoa ei, ilman syyllistämistä, ja Suomen tulisi olla tyytyväinen, että meistä ollaan näin kiinnostuneita ja maksaa silkkaa rahaa tästä kiinnostuksesta ja onnesta, muuten olemme takaperoisia antisemitistejä ja muuta inhottavaa, hyi.

Guggenheim puhui haluavansa olevan beacon eli majakka Suomelle: miksi museo/ulkomainen yritys haluaa olla beacon Suomelle ja millainen majakka/yritys Guggenheim on? Millaista yrittäjyyttä ja hyvinvointikauppaa nykytaide on ja mihin taiteella pyritään nykymaailmassa muuhun kuin vaikuttavuuteen, vallankäyttöön ja massiivisuuteen. Kun toimimme taidebisneksessä yritysmaailmassa, yrittäjinä, yrittäjyyden ehdoilla sekoittaen sosialismia ja uusliberalismia kuvitellen toimivamme kapitalismissa, ilmeisesti taiteen ehdoilla ja tehden että tuottaen yhteiskunnalle tärkeää sisältöä, mutta myös taidemarkkinoiden ehdoilla (jotka ovat?) eli sanelupolitiikkalla ja asiantuntijadiktatuurilla, niin on hyvä pysähtyä miettimään, mistä arvoista ja kenen edusta mitäkin tehdään ja milloinkin puhutaan, vai onko sanelupolitiikka jo mennyttä maailmaa taiteen osalta, kuten Suomen päätös kertoo? On paljon toimijoita, jotka tietävät omasta mielestään, mikä on Suomen ja suomalaisten etu ja he haluavat sanella, mikä on kiinnostavaa ja hyödyllistä. Kuka taiteessa ja politiikassa sanelee mitäkin ja miksi kuluttajan pitäisi uskoa sanelua siitä, mikä on hyvää ja tarpeellista taidetta/politiikkaa ja mikä kaupantekoa ja hyväksikäyttöä? Miksi taide on hyödyksi yrityksille ja miksi juuri Guggenheim herätti paikallisten yritysten kiinnostuksen taiteeseen? Onko taide luopumassa itsenäisyydestään ja tuotteistunut täysin, antautunut markkinoiden ja kuuluisuuskulttuurin vietäväksi niin, ettei taiteilijalla ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä sitä, mikä myy, saa katsojia ja toivoa huomiota, koska taide elää huomiosta? Vai kuoleeko se siihen, kuten moni taidemessu kovasti yrittää. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002833401.html. http://leostranius.fi/2015/06/guggenheim-helsinki-kylla-vai-ei/ Kiinnostavasti Euroopan vanhimmat kaupungit vetävät yhä enemmän matkailijoita, joten voimmeko vetää johtopäätöksiä, mikä ihmisiä vetää puoleensa?

Miksi meidän pitäisi ottaa yrityksen puhe todesta ja olla onnellisia tästä huomiosta? Millaisessa yritysten kuplassa elämme, kun huomio, jonka Suomi osakseen saa, tulee yrityksiltä ja heidän arvonsa ovat ne, joihin meidän on pyrittävä, ne uskottava ja että yrityksistä on ainoastaan hyötyä meille? Kiinnostavin kysymys on, miten tällaiset toimijat ottavat kritiikin vastaan, muuttavat toimintatapojaan, miten he huomaavat omat virheensä vai tekevätkö he virheitä lainkaan, painetaanko ne villaisella ja miksi? Se, millaista valtaa Guggenheim yrityksenä käyttää taidejärjestelmässä, milllaista etua se luo tietyille tahoille, pienille piireille, ja kenelle näin isoista toimijoista on haittaa, olisi pitänyt ottaa tarkempaan selvittelyyn, koska markkinaetu ja markkinan hyväksikäyttö ovat asioita, joista ei taiteessa puhuta, niitä pidetään itsestäänselvyyksinä ja oikeuksina eli hyväksikäyttö on sallittua, kun on tarpeeksi suuri ja saanut jalansijan taidejärjestelmässä eli maineen laadun tuottajana ja taidevaikuttajana.

Pelkästään se, että Guggenheimin johtaja ei vastaa häntä häiritseviin kysymyksiin ja kävelee tv-haastattelusta pois, kertoo paljon sanelupolitiikasta ja ajattelusta, ettei meillä pitäisi olla sananvaltaa tai sijaa kyselyille, vaan rahavirta valtiolta ja kaupungilta pitäisi olla läpihuutojuttu ja kaupallinen museo on ainoastaan hyvä asia kaikille. Taide on kinkkinen systeemi ja ajatusmalli, kun tarkastellaan, miten valtaa käytetään, kuka valtaa käyttää, mitä raha tarkoittaa ja tekee taiteessa, mistä raha tulee eritoten, millainen kenttä poliittisesti taide on, mikä näkyy, näytetään tai ei näy, kuka tekee rahaa taiteessa ja miksi. Raha näyttelee pääosaa aina. Taide, kuten Guggenheim todistaa, toimii kuten eläisimme sosialismissa, mutta erittäin ankarassa neoliberalistisessa kilpailussa, jossa arvon luovat koulut, raha, suhteet, media ja museot sekä käytännöt, jotka eivät muutu systeemissä, jota ei säädellä, koska se on asiantuntijavalta, joka tietää, miten asiat tehdään ja taide tekee hyvää, tietäen mikä on hyvää taidetta (siinä on leima). Guggenheim päätyi siis poliittiseksi peliksi, koska heidän toimintansa on franchise-tyyppinen kansainvälisesti eli kaupunki/maa sitoutuu maksamaan Guggenheimille heidän kokoelmastaan ja kaupunki saa rakennuttaa velkarahalla museon ja käyttää nimeä matkailijoiden houkuttelemiseksi Helsinkiin, mikä on Guggenheimin suurin tavoite, massat, näkyvyys, näyttävyys ja koko. Omituinen sekoitus sosialismia, jotakin vanhaa ja muuttumatonta, kuviteltua ja haluttua massiivista kasvua, jota pidetään edistyksenä ja uusiutuvana/uutena yhä uudestaan ja riistokapitalismia, jossa museo sanelee ehdot, koska he ovat omasta mielestään niin suuri osaava toimija, pomminvarma menestys (mitä se ei ole ollut monessa muussa kaupungissakaan), ettei kenenkään pitäisi napista saati kritisoida tätä toimintaa ja mallia ja suomalaiset tutkijat edelleen puhuvat leimaamisesta jo otsikossa?

Kun yritys ’leimataan’, se tarkoittaa, että kritiikillä ei ole pohjaa, puhutaan mustamaalaamisesta ja toiminnan estämisestä. Kieltäytyminen on siis väärä että huono päätös. Leimaaminen eli kritiikki on ainoastaan paha asia yritystoiminnan kannalta ja vahingoittaa ennen kaikkea Suomen ja Helsingin mainetta, koska olemme toimineet väärin tätä hienoa yritystä kohtaan ja meidän olisi pitänyt kohdella heitä kuin kuninkaallisia, koska he ihailivat meitä. Suomi on hieno maa, haluamme tulla tekemään maastanne suuren turistikohteen taiteen avulla, josta pääsemme toiseen kritiikinaiheeseen eli massaturismiin, joka taiteensysteemissä on ainoastaan hyvä asia, eikä ongelma kenellekään joka matkustaa biennaalista toiseen.

Mitä taiteilija ajattelee turismista ja että taide valjastetaan globaalisti massaturismille? Moni Euroopan kaupunki on jo kuin ulkoilmamuseo ja turistit aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyötyä, etenkin luonnolle turismi on selvä haitta ja vanhoille kaupungeille rasite, jonka näkee Venetsiassa, kun risteilyalus lipuu kaupunkiin. ”Tänä kesänä Helsinkiin saapuu noin 300 kansainvälistä risteilijää tuoden mukanaan noin 360 000 matkailijaa. Vain osa risteilijöistä jättää likavetensä satamaan, kun taas Itämerellä liikkuvista matkustajalaivoista niin tekevät kaikki.” https://wwf.fi/wwf-lehti/pandan-polku-2-2011/laivojen-jatevedet-mereen-vai-viemariin/ Turismin aiheuttama jäteongelma on Välimerellä iso. https://wwf.fi/tiedotteet/2018/06/wwfn-raportti-valimeri-muuttumassa-vaaralliseksi-muovimereksi-suurena-syyna-turismi-ja-heikko-jatteidenkasittely/ ”Muoviroskat ja mikromuovi uhkaavat muuttaa Välimeren valtavaksi muovimereksi, selviää WWF:n tänään julkaistusta raportista. Muovi uhkaa meriluonnon ja merenelävien lisäksi myös ihmisten terveyttä. Suurimmat syyt Välimeren muoviongelmiin ovat massaturismi, heikko jätteidenkäsittely ja liiallinen muovinkäyttö.” Näitä ongelmia ei tullut esiin puhuttaessa Guggenheimista mediassa, ne ovat aiheita taiteilijoille, eivät systeemille, koska se joutuisi ison olemassaolo-ja muutospyörityksen keskelle ja kyseenalaistamaan toimintamallinsa totaalisesti. Taidesysteemi hyödyntää taiteen ja taitelijoiden arvon luomalla rahallisen arvon, houkuttelee katsojia ja pyörittää asiantuntijavetoista systeemiä, jota ei saa siis kyseenalaistaa, koska taide on meitä varten ja hyvän puolella pahaa vastaan. Se on olemassaolevan järjestelmän tärkein tehtävä, pyörittää vuodesta toiseen taiteilijoita kommentoimassa polttavia aiheita ja ihmiset maksamassa tästä huvista, tähtikultti, joka vetoaa taiteenrakastajiin ylevöittäen asiantuntijat ja katsojansa.

WOW-arkkitehtuuri on Guggenheim-brändin tavaramerkki, joka myös epäonnistui tuottamaan minkäänlaista WOW:ta. Arkkitehtuurikilpailun voittaja mukaili suomalaista makua. Se oli pliisu, arkinen, tylsä, virastomainen, mitäänsanomaton, tarkoitettu istumaan suomalaiseen nykykaupunkimaisemaan eli missä se WOW oli ja mitä uutta ajattelua/arkkitehtoonista lisää tämä rakennus olisi tuonut Helsingin ja Suomen museokenttään? Guggenheim puhui kehityksestä (progress), jota he edustavat, museo aktivoi käyttäjänsä ja puhuttiin pedagogiasta. Millaista oppia tämä projekti on antanut museokentälle, Aalto-yliopistolle, taidekentälle, taidekaupalle ja ajatukselle, miksi nykytaidetta/modernia taidetta tehdään ja tullaan katsomaan? Millaisesta ajattelusta kertoo, että valtio on yritykselle lypsylehmä?

Kannattaa muistaa, kun palkkaa kalliin konsulttitoimiston kirjoittamaan opuksen massaturismin puolesta museolle ja kaupungille englanniksi, kuka sen lukee, kenelle se on tarkoitettu ja mikä on käyttäjän osa, vaikka sen, joka ei puhu englantia ja asuu Suomessa ja ennenkaikkea, kuka tämän pelleilyn maksaa.

Foobikkojen aika

Bodies online, pencil on paper, 2015

Voisimmeko ajatella, että olemme paljon peloissamme nykyaikana, enemmän kuin ennen? On paljon uhkia, joista luemme ja joihin olemme osin syyllisiä. On aika parantaa tapamme jne. olla hyviä ihmisiä, tarkoittaa hyvää ja tehdä parempi maailma.

Islamofobia ja transfobia toistuvat sanoina usein ja olen kokenut fobia-sanan vilisevän monesti syytelistalla. Fobioita, joita meillä monella ilmeisesti on ja tautiluokituksessa fobia on vakava pelko, joka estää elämästä, viimeisimpänä itselleni vastaan tuli fatphobia. Olen perplexed ja olen terveysintoilijana läskipelkoinen. Tarvitsenko turvahuoneen ja safe spacen? Ei en, minä en sitä tarvitse, vaan se ylipainoinen, jolle ei saa sanoa ylipainosta, tosin en ole kenellekään sanonut, koska minua ei kenenkään toisen läskit niin paljon häiritse kuin omani. Juu, toki turvaa tarvitaan, minua myös stalkataan, joka on ilmeisesti oikeutettua, koska olen niin paha, muttei se tee minusta enemmän foobista, vaikka ilmeisesti on tarkoitus. Ajaisiko stalkkaus pahuuteni pois, kuin manaus?

Kriittisiä ihmisiä kohtaan hyökätään joukolla somessa ja mielipiteeni todellakin ovat omiani. Itse ajattelu on aina vaarallista. Turvallista tilaa kaipaavat juuri ne, jotka puhuvat fobioista ja foobikoista eli joku on turvan tarpeessa, mutta kuka, miksi ja keneltä? Kriittinen ihminen on uhka hauraan ihmisen turvallisuuden tunteelle ja yleinen veneen keinuttaminen on vain niin epämiellyttävää. Miksi näin haurasta ihmistä, joka tarvitsee turvatilan, täytyy mielipiteiltä suojella? Eikö olisi parempi hankkia paksumpi nahka, lukemalla vaikka Shakespearea ja kohtaamalla ihmisen mieli historiamme kautta. Kuka on suojelun tarpeessa, oikeutettu suojeluun ja miten tämä oikeus syntyy? Yliopistossa ajatuksilta ja mielipiteiltä suojaaminen on ongelmallista, koska yliopisto on vartavasten ajattelun testausalusta eli kriittinen vastaansanomisen paikka ja on omituista, että yliopistossa jopa työskentelee ihmisiä, jotka eivät kestä kritiikkiä ja pyrkivät luomaan yliopistoista lastentarhoja, joista siis tulee uusia asiantuntijoita, jotka eivät kestä vastaansanomista. Se, että koulussa ei pyritä ylisuojeluun, yliopisto on koulu, opiskelijat saavat opintotukea, on suojelua itsessään, koska maailma ulkona on kova ja siellä tarvitaan monenlaisia taitoja ja kestokykyä koetellaan, etenkin taiteessa, vai ajatteletteko, että taiteilijalle kaikki on vain kivaa ja tipahtaa helposti syliin? No joillekin käy niin, toisille ei. Yksi taiteilijan ja taiteen tehtävistä on kyseenalaistaa ja se ei onnistu silloin, kun täytyy pelätä työnsä puolesta eli olla ’foobinen’.

Omaan ajatukseeni, mitä taide on, pelko ei istu eikä käy, vaikka taiteilijoita selkeästi pidetään pelossa yhä enemmän ja taiteilija laitetaan seinää vasten hyvin herkästi ja odotetaan (itse)sensurointia. Joten turvallisuuden tarpeen ja kaipuun tunnistan, mutten siihen voi tarttua, koska silloin lähtee taiteesta jotakin oleellista pois. Se on vanhemmalla iällä ehkä sitä mukavuuden tarvetta, joka tulee hetkellisesti, mutta on este luovuudelle ja tekemiselle, jos koko ajan täytyy varoa. Kun jatkuvasti on varottava, mitä voi sanoa ja tehdä, ettei satuta jonkun tunteita, millaisessa lasitalossa elämme ja pyrimme elämään, onko se katalogielämää, josta annetaan palikat, että rakennapa tuosta ja imitointia, jota sanotaan omaksi kuvaksi, aidoksi itseksi, itseksi tulemiseksi, itsensä hyväksymiseksi sellaisenaan? Kovin ristiriitaista, jos palikat annetaan you know.. Oma tekemiseni on aina ollut poispäin sievistelystä, valmiina annetusta ja elefantit huoneessa on käsiteltävä, joka yleensä sattuu, muuttaa asioita ja ihmissuhteita, ehkä parempaa ehkä huonompaan. Seksuaalisuus, taide ja uskonto ovat ihmisten heikkoja kohtia juuri tässä, mitä voi paljastaa, sanoa, ajatella, olla, mikä on luvallista, turvallista jne. Yhtäkään profeettaa en ole halventanut, joten ehkä sitä fatwaa ei ole ehkä tulossa, mutta on ilmeistä, ettei taide kestä katsoa itseään peiliin sekä transaktivisteilla on kova tarve päästä esille ja sen voi tehdä feminismin nimissä kuten puolustaa islamia ja islamisteja, ihan sama mitä naisille käy tässä taistossa, joten mikä se feministinen osuus transaktivismissa ja islamin puolustamisessa on? Transaktivismin kautta on tullut myös selväksi, ettei mies voi olla feministi, koska naiset ajetaan pois naisten ryhmistä ja hiljennetään, mikä taas kuulostaa kovin tutulta.

Ongelmana on hauraus, joka ei kestä vastaan sanomista, vaikeiden asioiden kohtaamista ja kompleksisuuden myöntämistä, ei edes väärässä olemisen myöntämistä. Kun esimerkiksi alaikäisten puperteettiin ja kehitykseen täytyy voida kajota avun nimissä, vaikka ei ole tietoa, mitä hormonitasapainoon kajoaminen tekee lapselle muuta kuin aiheuttaa enemmän ongelmia, kuten hedelmättömyyttä, olemme jokseenkin oudossa tilanteessa: ketä uskoa ja mikä on totta. Yksikin nuori, jonka sukupuoli on ’korjattu’ ja hän katuu leikkausta, on liikaa. Sukupuolta ei tarvitse eikä voi ihminen korjata, kirurgi ei korjaa sairasta mieltä. On kyllä kirurgeja, jotka mielellään hyötyvät tästä trendistä, jota moni vaikutusvaltainen ihminen tukee. Kutsun sitä hyvesignaloinniksi ja hyväksikäytöksi. Tilanne on hysteerinen ja moni menee trendin mukana, moni tyttö tuntee olevansa poika enenevässä määrin. Onko tyttönä vaikea olla? Ja tämä ongelma ratkeaa kirurgin avulla? On outoa kuinka sukupuoli voidaan todeta tunnetasolla ja kaikkien pitäisi se vain uskoa. Tällaisen asian takia ollaan valmiita toisinajattelijat ja heidän elämänsä tuhoamaan. Kerätään blokkilistoja, tuhotaan ihmisten työmahdollisuudet jne. Se kertoo jotakin mielenvikaisuudenasteesta ja pakkomielteestä, mikä liittyy myös plastiikkakirurgiaan tällä hetkellä, siihenkin voi jäädä koukkuun ja todellakin olemme menneet liian pitkälle.

Ohje tyttärelle

Sisustustaiteen ammattilainen, kuinka määrittelet ammattilaisuuden, ja entä taiteen? Tiedät siis, mikä on laatua ja sinulla on laaja verkosto, kuinka taide on esillä, miten taide on arjessa ja millainen taide myy? Entä millä on arvoa, taiteellista, esteettistä ja taloudellista? Millainen taide kiinnostaa kuluttajaa, onko sellaista ja onko se aina se hinta ensisijaisesti?

Kuinka monta siipeä on kärpäsellä?

Vastaus (kuiskaten) kymmenen.
Saniaiset ja keittiöpyyhkeet
kosteassa varjossa hengityksessä koiran juoksussa
trampoliinin vieressä rullalla olevissa lehdissä
vaahteran takana
nurmikon vieressä
lintujen alla kun ne lentävät, laskeutuvat, syövät, säikkyvät, lähtevät pakoon
voikukan elämä ilmassa
päivänvalossa
ruohonleikkaajan äänessä
lounaskeitonohjeessa
Kultainen sydän sormi munuainen silmä tukka iho kieli
pomppimassa noin kymmenen minuuttia
hetkessä tuleenauru.

Anastasia Kinos – makea kuin kuivatut karpalot, pähkinäinen, filmnoirimainen (vai suomifilmimäinen), luminen, kuoppainen sateen jälkeen.

Tänään keskustelussa että Vimillä puhdistetaan aseita (Narniassa), ja joululahjaksi olisi hyvä saada ihmetippoja, ja mitäköhän vielä, niin uusi tutkimus, tupakointi saa aikaan savuisia unia.

Peitin nimesi kädelläni.
Piirsin viivoja päälle, tunnistin kirjaimet niiden alta,
piirsin laivoja, piirsin tähtiä, kalloja, kelloja, sanoja. Piirsin kuvan itsestäni, mietin mitä on olla rohkea, kun on ollut maailman ujoin.

Paisuva läpsähdys, lämmintä apinanmaitoa, lumen anarkia, mielen kaaos. Mahdoton jalat harallaan, jalat ristissä, vaihdoin lakanat. En voi sanoa olevani peloissani, se tekee minusta heikon. Mitä tein jäästä jonka sain syliini, kun uskalsin olla naiivi. Se on edelleen sulamaton lohkare. Otin painavan lahjan kevyesti vastaan. En odottanut muuta tehtaan liukuhihnalta. Pienessä lammikossa pöydällä teetä. Kirjoitan siitä mitä tapahtui, koska elin kaiken, mitä se olikaan, sekaisuutta, ideoihin syöksymistä ajattelematta. Olin täysin loppu. Enkä kestänyt enää yhtään itsekästä paskiaista. Olin niin vihainen, etten välittänyt mitä minulle tapahtuisi. Halusin sanoa, että kaikki ei käy, rakkaus voittaa (miksi se on vaikeaa), vaikka näin vain vihaa (siksi), silti.

Miten nainen isketään? – Suomi24 enkä vihaa sitä vitun hunajaa

Kukka, neilikka, pioni, anemonie, bryllishuokaus.
Kukka ilman tuoksua.
Mutta kuinka?
Se on ollut viileässä,
sangossa, jossa on ollut vettä. Kylmäkaapissa lattialla. Miksi kukaan haluaisi tuoksuttoman kukan?

Nainen on kukka ja naisen sukuelin on kukka.
Naisen käsi on kukka.
Mikä nainen?
Mitä nainen voi tehdä?
Tyydyttää itsensä.
Olla itsensä ja
jokaisen naisen velvollisuus on tulla mahdollisimman täydeksi.

Naisen velvollisuudet, lasten hoitaminen, kotitalous, imurointi, laittautuminen, kaunistautuminen, kaunistaminen, lasten pukeminen, estetisointi, estetiikka, hoitaminen, pyyhkiminen, rätti, kaapit. Naisen tehtävät, nainen on näin, näin naisen annetaan olla, luonnollinen naiseus. Antaa olla. Mistä naiseus alkaa? Kun synnyt, kun sinut puetaan, kun sinua katsotaan, jonakin, kuukautisista, rinnoista, vaginasta, kuiskauksista, hiuksista, joissa puhutaan, joista, joita kommentoidaan, asioista joita ei saa sanoa, taas kuuluvaan ääneen, joista supistaan, joita katsotaan. Tarpeettomasta häveliäisyydestä. Tarpeettomasta. Hyödyttömästä. Hyödyttömyydestä. Pornokuvista, jalat levällään, odottaen miestä? Odottaen miestä, penistä, työntöä, orgasmia, halua, ottamista, panoa, kääntymistä sängyssä, että on siinä. Olla halun kohde, haluttava, saada. Lehdistä. Naistenlehdistä, miestenlehdistä, erilaisista kuvakulmista, ajelluista karvoista, treenatuista reisistä, täydellisestä ihosta, asennoista, tukasta, iättömyydestä, treenistä. Ajatellessani länsimaisen naisen ihannekuvaa, millainen haluamme hänen, naisen, ihannenaisen olevan. Hän on haavekuva, jota lopulta koko maailma jäljittelee, kaihtamatta keinoja tai kuluja. Naiseus maksaa, saat maksaa. Onko tuo kuva se, millainen hän haluaa olla? Kuka on länsimainen jokanainen? Lopulta hän on ei-kukaan, olematon ja silti kaikki, mutta kuinka tulla häneksi, hän on kaunis. Kauneus on jotakin tiettyä, määriteltyä. Haluta kauneuteen, katsottavaksi, ihailtavaksi pois rumuudesta. Kuinka olemme synnyttäneet tällaisen kauneuden, kauheuden, julmuuden omaa kehoamme ja henkeämme kohtaan, joka ei olekaan kauneudessa, kauneudesta, ei ytimessä vaan pinnassa. Ei saa olla, on pitkä lista. Kauneus on silti kirous. Pelkkä naiseus ei riitä. Se on kauheus ja vaara. Mikä pelkkä, miten niin vain, miten vähän? Mikä nainen on? Riippuu keneltä kysytään. Jos kysyy naiselta itseltään, mitä hän vastaisi?