Onnellisuus ja sen mittarit

Tavoittelemamme tunnetila, jossa olemme tyytyväisiä elämäämme, saavutuksiimme ja elintilaamme, joka jotakuinkin pysyy ailahtelematta syviin syövereihin. Kestämme jatkuvaa muutosta varsin huonosti, varsinkin kun muutos on voimakasta yhteiskunnallista ja taloudellista epävakautta aiheuttavaa. Olemme riippuvaisia yhteiskunnan palveluista, terveydestämme ja toisistamme. Harva kestää yksinäisyyttä, mutta sellaisiakin on. On sellaisia, jotka eivät siedä ostoskeskuksia, autokeskeisyyttä, normatiivisuutta. Onnea on, että voi elää kuten haluaa, tehdä haluamiaan asioita, tuntea vapautta valita. Tulevaisuus näyttää mielenkiintoiselta ja työntäyteiseltä. Tekeminen on miellyttävää ja vastusta on tarpeeksi. Entä jos vastusta on liikaa? Liian helppo elämä ei tyydytä aktiivista ihmistä. On oltava ideoita ja askareita, työtä, joka tuo onnistumisen tunteen, myös ongelmia, joista voi selvitä. On osattava selvittää ongelmia. Apua saa kun pyytää ja apuaan voi tarjota ilman maksua, jos joku näyttää sitä tarvitsevan ilman taka-ajatuksia.

Kuka onnellisuutta mittaa ja kuka sen tuntee. Tietynlainen onni tulee ja menee, riippuu mihin tyytyy ja mihin tähtää, saavuttaako päämääränsä. On voitava luottaa, että asiat menevät hyvin. Tunteiden luonne on sellainen, etteivät ne pysy paikallaan. Päivän aikana tunteemme heittelevät jopa varsin runsaasti ja sitä voi pitää normaalina, etenkin jos on tunteellinen, tunteensa tunnistava herkkä ihminen. Tunteitaan on hyvä kuunnella ja niistä voi puhua. Ne ovat yhteydessä intuitioon ja vatsanpohjaan kertoen meille tärkeitä sanattomia viestejä, joita on osattava tulkita. Ne pitävät meidät tietoisina ja hereillä. Negatiivisilla tunteilla on varsin tärkeä tehtävä saada meidät ajattelemaan mitä voisimme tehdä toisin ja kyseenalaistamaan sen hetkisen tilanteen ja henkilön, joka aiheuttaa huonoja fiiliksiä. On haluttava kanssaihmisilleen myös onnea ollakseen itse onnellinen.